5.12.2015

Luukku 5: Harju-päivitys

Hei! En olekaan vähään aikaan kirjoitellut Harjusta. Tällä viikolla minulla on ollut talliviikko ja se jatkuu vielä huomisen ja sunnuntain ajan. Talliviikolla maanantaista torstaihin minulla on ollut joka päivä aamulla 6:00-7:00 aamutalli. Herätys on ollut siis 5:45 maanantaista alkaen. Aamulla jaetaan heinät, mitataan lämmöt ja jaetaan rehut. Seitsemältä on aamupala ja puoli kahdeksan alkaa aamupäivän talli, "kasin talli". Kasin talli kestää 7:30-11:00. Siihen kuuluu tarhaus, karsinoiden siivous, heinien jako, lattioiden lakaisu ja rehujen jako. Pari kertaa minulla oli kahdentoista tarhojen vaihto. Sitten päivän päätteeksi oli iltatalli 20:00- noin 20:20. Iltatallissa jaetaan heinät ja valmistellaan talli yöhön laittamalla ovet kiinni, sammuttamalla valot yms.

Viikko on ollut täynnä heinien ja rehujen jakoa, karsinoiden siivousta ja tarhausta.

Perjantaista sunnuntaihin minulla on sitten päivän kaikki tallivuorot yhdessä lo-luokan kanssa. Eli meillä on aamutalli kuudelta, kasin talli, päivällä tarhanvaihto, neljän talli ja iltatalli kahdeksalta. Neljän tallissa jaetaan heinät, haetaan hepat sisään ja jaetaan rehut. Välissä, jos jää aikaa tehdään muita tallitöitä, kuten järjestellään loimihuonetta. Viikonloppuna tallivuorot ovat kutakuinkin samanlaisia, mutta hieman aikataulullisia muutoksia on, jotta meillä olisi hieman kevyempää ja pidempi vapaa päivällä. Vielä seuraavan viikon maanantaina edellisen viikon talliviikkolaisille kuuluu aamutalli.


Talliviikko ei ole tuntunut kovinkaan raskaalta. Talliin on ollut joka päivä mukava lähteä hommiin, jopa aamulla kuudelta. Ainoa, mikä on ollut raskasta, on karsinoiden siivous. Se puuha on jokseenkin rankkaa, eikä asiaa auta yhtään se ettei minulla ole paljoa aikaisempaa kokemusta ennen Harjuun tuloa. Karsinoiden putsaus vaatii oikean tekniikan ja huolellisuutta. Kysyin tänään tallimestarilta, että missä ajassa ammattilaisen tulisi putsata karsinoita. Vastaukseksi sain, että kahdessa tunnissa tulisi putsata 15-18 karsinaa... Siihen tahtiin on kyllä vielä pitkä matka. Kyllähän se onnistuis, jos ottaisin vain näkyvillä olevat kakat ja pissat pois, mutta kun koko boksi pitäisi käydä tarkasti läpi. Tallin teko on muuten ollut todella kivaa. Tykkään loimittaa hevosia ja tarhata niitä. Heinien ja kaurojenkin jako on ihan kivaa. Aamulla on mukava mennä ensimmäisenä talliin, sytyttää valot ja kuulla kun hevoset heräilevät, hörisevät ja osa vielä makoilee karsinoissaan, kuten yllä olevissa kuvissa näkyy.

Torstaina oli päivälliseksi hampurilaisia ja ranskiksia! Vain kokis puuttui. :D

Aamutallin aikaan, kasin talliin mentäessä, neljän tallin ja iltatallin aikaan on ollut jo ihan pilkkopimeää. Tallimatka on onneksi lyhyt asuntolalta ja matka on hyvää asfalttitietä valaistuksineen. Tosin kuvassa ei näy mitään vaikka oikealla puolella kuvassa on kyseinen asfalttitie. 

Saatiin viikonlopuksi ruokatarvikkeita koulun ruokalasta. Ruokala on kiinni, mutta viikonlopputallilaisille kuuluu tietenkin ilmainen ruokailu koulun puolesta, kun kerta kouluhommia viikonloppuna tehdään.


Sain ruokalasta eilen kaikenlaista ruokaa. Laatikossa oli mm. kahta erilaista leipää, kurkkua, tomaatteja, juustosiivuja, kinkkua, jogurttia, voita, makarooneja, kaksi teepussia, muroja, omena, kaksi päärynää ja erilaisia liharuokia viikolta noissa kuvan muovirasioissa. Tuo vaalea leipä on erityisen hyvää ja eiköhän noista muistakin saa ihan hyvät ateriat aikaiseksi. 

Täällä Harjussa menee hyvin. Olen päässyt usein ratsastamaan ja tällä viikolla oli eka "este"tunti, mentiin puomeja. Puomitunnin lisäksi alkuviikosta oli kaksi koulutuntia, jotka ratsastin Murmelilla ja Hottiksella. Molemmat ovat suomenhevosia. Tällä viikolla on ollut myös hevosten haavojenhoidon harjoittelua ravitallissa. Kaikenlaista puuhaa on siis ollut joka päivä aamusta iltaan. Ensi viikolla on ratsastusta kahtena päivänä ja kengitystä yhtenä päivänä. Myös hevosten hyvinvoinnista huolehtimista on. Eli varmaan rakennetta, sairauksia ja hoitoja. Ensi viikolla ei ole kuin maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona koulua. Torstai ja perjantai ovat vapaata korvauksena tästä viikonlopusta. :)

2 kommenttia:

  1. Mitä tuo lo-luokka tarkoittaa ? Onko teillä sujunut yhteistyö tallissa hyvin ? On nimittäin tärkeää että yhteistyö sujuu kun tallia tekee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lo-luokka on kaksoistutkintoa käyvät. Eli he opiskelevat lukiossa ja ammattikoulussa samaan aikaan. Tallissa on sujunut yhteistyö erittäin hyvin ja kivaa on ollut yhdessä. :)

      Poista