21.12.2015

Luukku 21: Tonttuilua tunnilla ja joulutalkoot Puniksessa

Jouluiset terveiset kaikille tallilta! Nyt palataan viime viikon lauantaihin. Lauantaina kävin ratsastamassa tuttuun tapaan Punametsän tallilla. Aluksi olin saamassa Robinin tunnille, yhden harmaakimon new forest -ruunan. Mutta sitten listaa muutettiin hieman ja sainkin ratsukseni Hempan, pienen shettisristeytyksen. Kävin ennen tunnin alkua kysymässä, että saisimmeko mennä ilman satulaa ja saimmehan me. Kahdella ratsastajalla oli myös tonttulakit kypärien päällä. Toinen niistä olin minä. Tallissa laitoin Hempalle vain suitset päähän ja lähdin kenttää kohti. Onneksi kenttä oli sula, niin siinä pystyi ratsastamaan kunnolla. Kentän portin ulkopuolella nousin Hempan selkään ja ratsastin kentälle kävelemään alkukäyntejä.
Tunnilla opettajamme kysyi, että mitä haluaisimme tehdä. Tunnin aiheeksi valikoitui katrilliratsastus. Teimme aluksi voltteja ja asetuksia sisäänpäin käynnissä ja ravissa. Tehtyämme niitä molempiin suuntiin, aloitimme katrillin harjoittelun. Meitä oli kuusi ratsukkoa sillä tunnilla. Asetuimme tasaisesti kahteen jokoon molemmille pitkille sivuille turvat samaan suuntaan. Etsimmäisinä oli Ville ja Donna, toisena Faila ja Roosa ja kolmantena parina oli Osku ja Hemppa, jota minä ratsastin. Molemmat jonot lähti ensin käynnissä kävelemään pitkä sivu loppuun ja kulman läpi. Sitten vähän ennen lyhyen sivun keskikohtaa molemmat jonot kääntyivät pituushalkaisijalle niin, että myodostimme siinä parijonon. Pituushalkaisijan lopussa erkani taas kaksi jonoa erilleen, niin että toinen jono lähti oikealle ja toinen vasemmalle. Tätä samaa kuviota teimme pari kertaa käynnissä. Lisäsimme pituushalkaisijan keskelle pysähdyksen. Sitten lähdimme tekemään samaa ravissa, mutta pysähdyksen sijaan teimme voltit ulospäin pituushalkaisijan keskelle. Sitten jatkoimme kuviota vain ravissa ilman voltteja tai muuta. Pituusharkaisijan päädyssä käännyimme taas eri suuntiin. Lyhyen sivun kulmien jälkeen lähdimme tekemään kokorataleikkaa molemmat jonot samaan aikaan. Tarhoitus oli, että menemme ristiin. Noh se ei mennyt niin hyvin kuin olisi pitänyt, vaan tuli melkein törmäyksiä ja kaaosta, mutta hauskaa se oli!  Meinasin ihan tippua Hempalta, koska mua nauratti niin paljon. Sitten koitimme uudestaan ja se sujui paljon paremmin, vaikkakin jouduin tekemään pikkuponillani hienot ravilisäykset lävistäjällä, jotta ehtisimms ennen Oskua. Tämän hyvän onnistumisen jälkeen siirryimme uralle oikeaan kierrokseen ja ravasimme vähän loppuraveja, joita seurasi loppukäynnit. 

Kaarrossa hyppäsen alas ratsailta ja lähdin suoraan talliin, sillä meillähän ei ollut satulaa käytössä. Vähän jäi harmittamaan, ettei pimeyden ja kuvaajan puutteen vuoksi saatu nytkään yhtään kuvaa ratsastuksesta. Mutta tunti meni joka tapauksessa todella hyvin ja meillä kaikilla oli erittäin hauskaa. Minulla on vielä jälkellä yksi ratsastustunti Punametsän tallilla, joka on sitten joulun jälkeen vielä tässä kuussa. Luulen, että saan silloinkin ratsastaa Hempalla. Ainakin toivon niin, sillä Hemppa on tosi kiva poni.

Punametsän tallin joulusiivous ja joulukoristeita
Viime viikon lauantaina Puniksessa pidettiin aamupäivällä joulusiivoustalkoot. Loppujen lopuksi olin lauantaina siis yli seitsemän tuntia tallilla. Joulusiivoukseen kuului muiden muassa lääkekaappien, satulahuoneen ja harjakorien siivous. Kävimme myös läpi hevosten loimet ja laitoimme tarpeelliset karsinoiden oviin. Sitten, kun siivous oli saatu päätökseen, tallin omistaja muutaman muun avustuksella laittoi joulunauhoja tallin ovienpieliin ja joulukuusen ulos. Tässä vielä muutama kuva joulutalkoista.
Talkoiden lopuksi talkoolaiset saivat herkkuja ja juomaa kiitokseksi panoksestaan. Tässä kuvassa on enää loput jäljellä. Tarjolla oli jos jonkinmoista suklaata, pullaa, pipareita ja muuta.

Joko teillä on tehty joulusiivous talliin?

2 kommenttia:

  1. Se katrillin minikaaos oli kyl nii hauska et sille sai nauraa ja kunkolla!😂
    ihana postaus Doris!
    Olihan meillä talkoot, olin auttelemassa mm syömässä😂😂

    VastaaPoista