19.12.2015

Luukku 19: Muita kiinnostuksenkohteita

Harvinaista kyllä, mutta tämä luukku ei liity tällä kertaa melkein mitenkään eläviin eläimiin. Hevosten ja koirien lisäksi minun suuri mielenkiinnonkohde on Japani, sen kulttuuri, uskonto, perinteet, anime ja manga. Erityisesti Weed on suosikkisarjakuvamangani! Japanissa minua kiehtoo kirsikankukat, eli sakurat, myös vanha rakennustyyli ja japanilaiset puutarhat miellyttävät silmääni. Pokémon on myös hyvä anime, jota seuraan aina silloin, kun sitä Suomessa tulee. Japaninkieltä olen joskus yrittänyt opetella, mutta se vähän jäi, sillä innostus hiipui. Tämän asian suhteen minulla usein on sellaisia jaksoja, jolloin olen kiinnostunut enemmän ja hyvin motivoitunut tekemään asioita tämän eteen. Toisinaan taas innostus hiipuu, eikä ole taas mitään motivaatiota. Silloin muut asiat nousevat mieleeni ensimmäiseksi.

Ginga Densetsu.. Yoshihiro Takahashin tuotanto
Minulla on VHS:nä kaikki Hopeanuolen osat ja DVD:nä kaikki Weedin jaksot. Mangana minulta löytyy tällä hetkellä Weed osat 7-10 ja 33-50. Minulla on myös Riki, Shingaiden sankaritarinoita osat 1 ja 2 ja Weed Gaiden soturien tie. Minulta löytyy myös Koirasoturi Gamun osat 1 ja 2, mutta Weed on mielestäni paljon parempi sarja kuin Gamu.
Huh, että on paljon kirjoja. Joillain vielä intohimoisemmilla faneilla on varmasti vielä enemmän! :D

Tällä hetkellä luen Weed-mangasarjaa. Viimeksi eilen kävin ostamassa osan 50. Luin sen samantien läpi. Siihen ei kauan aikaa kulunut. Tällä hetkellä menossa oleva, tai oikeastaan loppupuolella oleva taistelu on ollut koko sarjan kiinnostavimmasta päästä. Venäläisten sotakoirien ja Oun sotureiden kohtaamisia on ollut kiinnostava seurata ja se miten osa sotakoirista on kyennytkin hyvään vaikka heidät on koulutettu vain  tottelemaan käskyjä. Yoshihiro Takahashi on onnistunut luomaan mielestäni todella hyvän ja kiinnostavan mangasarjan. Piirrokset ja sarjan tarina ovat kaikki aivan ihastuttavia! Tarina tempaa mukaansa ja odotan aina innolla seuraavaa osaa kauppoihin. Weed-mangaa on tulossa enää kymmenen osaa. Saa nähdä mitä minä sitten teen, kun sarja saa päätöksen. Kiinnostuksella odotan miten Weed päättyy, sillä en ole etsinyt tietoa mistään etukäteen. Minultahan puuttuu aika paljonkin Weedin osia, joten olisi mukava saada kaikki minulta puuttuvat osat kokoelmaan. Eli, jos sinulla on Weed-mangan osia 1-6 tai 11-32, niin olisin kiinnostunut ehkä ostamaan niitä. 

Studio Ghiblin elokuvat
Hayao Miyazakin, Goro Miyazakin ja Hiroyuki Moritan anime-elokuvat ovat mielestäni myös hyviä. Olen nähnyt melkein ne kaikki ja minulla on omana kuusi niistä. Pidän niistä, koska niissä näen japanilaista kulttuuria ja tapoja. Japanilaisten tapa arvostaa luontoa näkyy myös näissä elokuvissa ja se onkin erityisesti lähellä sydäntäni. Animen tyyli on erilainen kuin muiden animaatioelokuvien. Siksi se jakaa ihmiset melkolailla kahtia, niihin jotka animesta pitävät ja niihin jotka eivät pidä. Minä pidän animesta, mutta pidän myös muista animaatioelokuvista kuten Disneyn leffoista. Pienenä, kun olin tarhassa usein yötä viikonloppuisin, katsoin siellä aina yhden kaverini kanssa Leijonakuninkaan iltaisin. Se on jäänyt mieleeni todella vahvasti. Leijonakuningas olikin yksi lempielokuvistani.

Luetteko te mangaa? Entä mikä oli lempielokuvanne lapsena?

4 kommenttia:

  1. Miksi olit tarhassa öisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuisin minun vanhemmat oli monemmat niin myöhään töissä, että oli parempi olla yötä tarhassa. Siellä oli loppujen lopuksi oikein mukavaa. Varsinkin, kun silloinen paras kaverini oli lähes joka vklp siellä kanssani. :)

      Poista
  2. Oii Ginga- sarjat ovat ihania! Olen lukenut kaikki hopeanuolet ja weedit osa 1-45, mutta nyt se on vähän jäänyt kun en ole jaksanut niitä ostaa, enkä tilata kirjastosta. Ja tykkään myös Hayao Miyazakin elokuvista, kuten Totoro ja Ponyo rantakalliolla. Ehkä eniten minulla on jäänyt mieleen hänen elokuvistaan Prinsessa Mononoke, koska näin siitä metsäjumalasta painajaisia pienenä. Katsoin sen vähän aikaa sitten uudestaan, ja se oli vieläkin hyvä ja jännittävä. Mutta Disneyn elokuvat ovat ehkä eniten mun makuun, pikkulapsena sekä nykyään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on ihania! Omat suosikkini on Kukkulan tyttö, sataman poika, Prinsessa Mononoke, Totoro.. Ja monet muut. :)

      Poista