6.7.2016

Parempi kuin eilen, vielä parempi huomenna

Tämän päivän ratsastuksessa kehitys oli huimaa verrattuna eilisen ensimmäiseen vuokrauspäivään. Tänään äitini tuli myös mukaani tallille niin kuin eilenkin, joten kuva ja videomateriaalia ratsastuksistani on. Videoita en julkaise kuitenkaan vielä täällä blogissa, sillä teen koko viikosta yhden pidemmän videon, kun vuokrausviikko on ohi. Yksittäisiä videoita laitan kuitenkin Instagram-tililleni @etenemisen_tempo. Kuten kuvista näkyy, tänään oli mukana myös GoPro kamerani. Testasin kameran toimivuutta valjaiden kanssa ratsastaessa ja videoista tuli ihan mukavia. Meille on Roosan kanssa tiedossa maastoseuraa perjantaille, joten silloin siis maastoon ja GoPro tulee mitä todennäköisimmin olemaan mukana.

Tänään oli sateeton päivä ja aurinkokin paistoi pari ensimmäistä tuntia tallilla ollessani. Harjasin Roosan puomilla ja varustin sen myös siinä. Lähdimme kentälle, jossa nousin selkään ja kävelin aluksi pitkin ohjin useamman kierroksen. Otin ohjat ja aloitin väistöillä. Ne sujuivat tänäänkin huonolla menestyksellä, joten päätin keskittyä siihen mikä todennäköisesti menisi hyvin. Aloimme ravailla keventäen. Tein voltteja ja asetin kulmissa. Roosa haki hyvin pyöreäksi aina, kun muistin pitää pohkeet hellästi ponin ympäri, ulko-ohjan tuella ja antaa sisäohjasta tilaa hieman asettaen sisään. Ravasimme näin molempiin suuntiin. Sitten valmistelin hyvin laukan odottaen, että poni on rento pää alhaalla ja hieman asetusta sisään. Laukat nousivat tänään tosi hyvin vasemmassa kierroksessa ja laukka pysyi yllä ilman rikkoja useita kierroksia ja sain tehtyä ympyröitäkin. Vaihdettuani suunta oikeaan kierrokseen nostin samantien laukan, jotta Roosa olisi "laukkafiiliksellä". Näin ollen Roosa nosti hyvin myös tähän vaikeampaan suuntaan. Suunta on vaikeampi myös käynnissä ja ravissa. Roosa yrittää oikoa kulmissa ja puskee lavalla sisään. Sisäpohkeella tai sisään asettavalla ohjalla ei ole lähes mitään vaikutusta ellen käännä ponia ihan pienelle voltille. Oikeassa kierroksessa on siis paljon treenattavaa. Siinäkin kuitenkin sain laukat hyvin nousemaan ja pysymään yllä jonkin aikaa. Laukkasin vielä parempaan suuntaan vähän ja lopetin laukat hyvään pätkään. Tämän jälkeen kävelimme varmaan kymmenen minuuttia. Vasemmassa kierroksessa Roosa menee laukassakin hyvin pyöreäksi antaessani sille tilaa. Saan niin paljon oivalluksia ja opin tältä ponilta aina jotain uutta. En osaa laittaa kaikkea sanoiksi, mutta ehkä toiset teistä ymmärtävät mitä tarkoitan.
Laukan ja kävelyn jälkeen tein käynnissä kulman katkaisuja ja pohkeenväistöä uralle, sekä asettamista. Väistöt menivät taas plörinäksi. Mutta, kun en vaatinut väistöä, vain asetin, poni myötäsi jälleen kerran ihanasti. Seuraavaksi ravasin harjoitusravissa suoralla uralla ja tein aina lyhyille sivuille voltin. Roosa toimi ihanasti ja pystyin istumaan satulassakin yllättävän hyvin. Hyvän pätkän jälkeen kävelin taas vähän ja aloitin kevyessä ravissa loppuverkan. Lopetin ratsastuksen pitkien käyntien jälkeen.

Vielä ei ollut meno lähelläkään täydellistä, mutta ero eiliseen oli huomattava. Roosa oli paljon rennompi ja kulki muodossa pidempiä aikoja ja useammin kuin eilen. Minä olin rauhallisempi ja tiesin suunnilleen miten poni reagoi mihinkin. Huomiseksi on luvattu sadetta koko päiväksi. Suunnitenmissani on mennä huomenna kentällä ilman satulaa ja harjoitella omaa istuntaani ja sen kautta apujen käyttöä. Perjantaiksi on tiedossa maastoratsastusta. Lauantaina menen satulalla koulua ja äitini tulee kuvaamaan. Toivon mukaan huomaan itse ratsastaessani ja videoiden kautta, että kehitystä olisi tapahtunut tämän viikon aikana. En tiedä saanko huomisesta ratsastuksesta materiaalia, mutta yritän saada jotain kuvattua.
Minkälaista kehitystä te olette huomanneet ratsastuksessanne viime aikoina?

8 kommenttia:

  1. Todella kiva ja aktiivinen blogi sulla, kuvatkin on todella hyvälaatuisia ja itse olet tällä hetkellä yksi lempparibloggareistani :)
    Voitko tänään otta GoPron tänään mukaan tallille ja laittaa kypärään tai just tollee miten sulla on kuvissakin.
    - Iida
    www.tavoitteenakisaradat.blogspot.fi
    Käy ihmeessä katsomassa blogiani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuistasi, mukava kuulla! Tänään oli GoPro mukana kuvaamassa, mutta se oli penkillä eikä mukanani selässä. Olen käynyt lukemassa blogiasi aina välillä. :)

      Poista
  2. Kivoja ratsastusvideoita sun instassa! Ja näin aloittelijan silmään näytti hyvältä:) Mietin vain, että siinä toisessa videossa olit Roosan kanssa pysähdyksissä ja teit molemman käden sormilla liikettä, niin onko tällä jokin suuri merkitys hevosen muotoon ratsastuksessa? Varmaan tyhmä kysymys, mutta en tiedä näitä juttuja vielä hyvin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! En ole ammattilainen vastaamaan kysymykseesi ja olen oppinut tekniikan matkimalla muita ja kokeilemalla itse, en siis opettajan ohjeita saamalla, joten en osaa sanoa asiaan oikeaa keinoa. Olen kuitenkin havainnut tuollaisen sormien/kuolaimen liikuttelun toimivaksi tällä ponilla.

      Poista
    2. rajansa kaikella. esim siinä pysähdyksessä ei olisi tarvinnut ja kun "liikutat kuolainta" niin se pitäisi tehdä niin pienellä liikkellä ettei sitä nää, sillä tuolla videolla se oli jo aivan liian selkeästi nähtävissä

      Poista
    3. Et varmaan ole ratsastanut kyseisellä ponilla. Tule sanomaan sitten, kun olet. Apujen näkymisellä ei ole treenissä niinkään merkitystä toisin kuin kilpailuissa.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ratsastan itse kaksi tuntia peräkkäin. Niin se on kai tallin ohjeiden mukaan oltava.

      Poista