28.4.2016

Hevoskesä tulossa, vihdoinkin!

Viime kesänä suorastaan valittelin, miten kaltaiseni ratsastuskoululaisen kesä on aika lailla hevoseton. Ratsastustunnit päättyvät kesäkuussa ja jatkuvat vasta syksyllä. Siinä välissä on aika, jolloin moni ei mene tai pääse menemään syystä tai toisesta kesäleireille hevosten pariin. Kesällä on toki paljon muutakin tekemistä, mutta hevoshullulle kesä ilman hevosia on yleensä todella tylsää/ikävää aikaa. Viime kesänä, minä kuuluin juuri näihin, jotka eivät menneet hevosleirille. Tulevana kesänä asia kuitenkin on toisin. Minulle on nimittäin varattuna peräti kaksi hevosviikkoa kesälle 2016. Toisen toteutuminen on kuitenkin vielä epävarmaa. Saan vahvistuksen siitä pian. Kun sen saan, kerron mistä leiristä on kyse ja mietteitä siitä.

Mutta varmasti toteutuva hevosviikko on viikolla 27. Se on minulle uusi kokemus. Nimittäin minä vuokraan silloin tiistaista lauantaihin Punametsän tallilla Roosaa. En ole koskaan ennen vuokrannut hevosta varsinaisesti. Olen kyllä muutamia tunteja ratsastellut itsenäisesti. Niistä muistan ensimmäisen kerran Kilon tallilla ensimmäisellä hoitoponillani viisi vuotiaalla ruunalla Suffelilla kesäreirin avustamisen palkkioksi, sittemmin olen ratsastanut itsenäisesti Punametsän tallilla ainakin Robinilla, Failalla ja Roosalla ja Gobbackan tallilla PP:llä kerran ja Fayalla kahdesti. 

Mutta nyt itse vuokraviikkoon Roosalla. Siihen kuuluu kaksi tuntia päivässä itsenäistä ratsastusta kentällä. Maastoon saa lähteä kokeneemman mukaan. Esteitä voi hypätä kerran vuokraviikon aikana ohjatusti, mutta ohjattu tunti maksaa erikseen. Aion viikon aikana ratsastaa kentällä koulua harjoittelemalla erilaisia liikkeitä ja ehkä jotain ohjelmaa, aion myös yrittää päästä maastoon edes kerran. Minulla ei ole kyllä paljon tietoa siitä, miten Roosa maastossa käyttäytyy. Toivottavasti se on mukava. En ole varma menenkö estetunnille, sen näkee sitten, mutta olisihan se hauskaa. Vuokraviikkona aion huolehtia Roosasta kuin omasta hevosesta, aion huoltaa sen varusteet hyvin joka kerran jälkeen ja aion pitää sen harjakorin järjestyksessä ja puhtaana. Toivon todella, että saisin kuvaajia paikalle, kun ratsastan Roosalla. Kerrankin kun voi itse päättää mitä tunnilla tekee onnistuu myös paremmin hyvien kuvien ottaminen. Voisin myös testata GoPro-kameraani kypärässä ja kentän laidalla. Odotan vuokraviikkoa jo innolla, koska näen taas rakkaan hoitoponini Roosan ja pääsen puuhailemaan sen kanssa kaikkea mukavaa. Vuokraviikko on myös siitä hyvä, että voin harjoitella ja testata miltä hevosen omistaminen tutuu. Toivon, että viikosta tulee ihana ja ikimuistoinen. Kirjoitan siitä varmasti tänne blogiin ja toivon mukaan teen myös videon. Kertokaa toki minkälaisia postauksia ja videoita tovotte siltä viikolta.
Tämän kuvan taulukko on Punametsän tallin nettisivuilta. Taulukosta näkee kuka vuokraa mitäkin hevosta milläkin viikolla. Yllä on yhteiskuva minusta ja Roosasta viime syksyltä.
Roosa ja minä ratsastuskoulun tunnilla syksyllä 2015. Toivon viikolle kehitystä ja onnistuneita hetkiä minun ja Roosan yhteistyölle.

Mitä kesäsuunnitelmia teillä jo on?

9 kommenttia:

  1. Näinkin sun nimen siellä listassa! Kiva, että pääset ratsastamaan. :) Roosa on ollut nyt maastossa todella reipas ja vähän "villi" välillä, mutta kuitenkin pysynyt jollainlailla hallussa, eikä kukaan ole siltä vielä maastossa tipahtanut! :D Esteitä suosittelen kokeilemaan, kun siihen on mahdollisuus. Siinä Roosa taas on aivan ihana, vikkelä ja taitava! :) Mutta me nähään sitten kesällä viimeistään! :)

    Mulla riittää kesällä tekemistä noiden kolmen ruunapojan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, näin sinunkin nimen siellä listassa. Viimeistään kesällä sitten nähdään! :)

      Poista
  2. Saako Punametsästä ns ulkopulisetkin vuokrata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt Doriksen puolesta, mutta saa. :D Jos on kokemusta ainakin sen 2-3 vuotta ratsastuksesta. Löytyy kaikki kesäohjelma osoitteesta punametsänratsastuskoulu.fi :)

      Poista
    2. Kiitos, kun vastasit puolestani, Tia! :)

      Poista
  3. Täytyy myöntää, etten ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että vain ratsastuskoulussa käyvällä ei välttämättä ole hevoskesää. Mutta niin kai se menee, jos "kotitallilla" pyörivät leirit. Mutta kiva, että olet saanut kesäänkin hevosia, kesällä hevostelu on usein parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ihan ymmärtänyt mitä ensimmäiselälä lauseellasi ajat takaa, mutta on joo kiva päästä vihdoin ratsastamaan kesälläkin! :)

      Poista
  4. Kiva postaus! Millainen paikka tuo punametsä on? Onko siellä mukava porukka ja millaiset hevoset hoitaa ja ratsastaa. Itsekin olen vähän harkinnut tuota vuokrausta. :) Olisi kiva tietää lisää esim hepoista Donna ja Ville. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Punametsän talli on oikein viihtyisä niille jotka eivät odota puitteilta kovinkaan paljoa. Ihmiset ovat mukavia ja yhteishenki hyvää. Hevoset ovat pääosin kilttejä, toki niitä näykkiviä ja luimivia löytyy. Ville on hyvin läheisriippuvainen Donnasta ja muutenkin käyttäytyy tallissa välillä orimaisesti. Se on kuitekin mukava ratsastaa ja ihmisiä kohtaan kiltti. Donna on mukava ratsastaa ja tosi kiltti hoitaa! :)

      Poista