15.3.2016

Minihevosten huumaa (Horse Fair)

Tämä taitaa olla viimeinen varsinainen postaus Helsinki Horse Fairista. Halusin tehdä tästä aiheesta vielä ihan oman postauksensa. Hevosmessuilla oli isojen hevosten lisäksi myös pienempien kavioiden kopsetta. Tai oikeastaan tosi pienien, minikavioiden kopsetta. Nuo minikaviot kuuluivat Suomen Minihevosyhdistys Ry:n edustajien miniatyyrihevosille, joita messuilla oli kaiken kaikkiaan kolme yksilöä. Perjantaina ja lauantaina esillä ihailtavana ja rapsuteltavana oli eurooppalainen miniatyyrihevonen Lewingales Tear Drop. Lewingales Tear Drop on näissä viidessä ensimmäisessä kuvassa tässä postauksessa. Pääsin itsekin rapsuttelemaan sitä ja päädyinpä myös muutamaan yhteiskuvaan tämän minihepan kanssa. 
Sain hevosen omistajalta vähän rehua, jotta saisin hevosen pään ylemmäs kuvanoton ajaksi.
Välillä täytyi myös ahkeran edustushevosenkin levätä.
Sunnuntaina minihevoskarsinaan tuli minejä edustamaan kaksi amerikan minihevosta. Näiden kahden nimet olivat Westwind Farms Komos Savannah ja Star Strucks Sheza Hot Lil Honey. Amerikan miniatyyrit miellyttävät omaa silmääni enemmän, sillä ne ovat yleensä pienempiä ja hevosmaisempia rakenteeltaan kuin eurooppalaiset miniatyyrit. Jokatapauksessa kaikki minihevoset eli Falabellat, Eurooppalaiset ja Amerikkalaiset, sekä paperittomat ovat aivan ihania. Minien kanssa voi puuhata kaikenlaista. Sanotaankin, että minihevosissa yhdistyy koiran ja hevosen parhaat puolet. Mineille voi opettaa kaikenlaisia temppuja, niiden kanssa voi harrastaa maastatyöskentelyä, poniagilityä, juoksutusta, ohjasajoa ja ihan kärryajoakin. Minejä käytetään usein myös terapiakäytössä ja joissain maissa myös opaskoiran tapaan opashevosina. Minihevosilla voi myös ihan pienet ja kevyet lapset ratsastaan, sillä olen kuullut minien painorajan olevan noin 25kg. Kuka voisikaan vastustaa näitä monipuolisia suloisia pieniä hevosia? En minä ainakaan. Sanotaan, että minihevoset ovat kuin hyviä karkkeja, kun otat yhden otat kohta toisen ja kolmannen ja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti