21.2.2015

Vihdoin tallille! (Esteitä Silpulla)

Hei! Vihdoin on aika ratsastuspostauksen. Kahden viikon tallillakäyntitauon jälkeen olin viimein ratsastamassa. Ensi viikolla on sitten torstaina korvaustunti viime viiko lauantain peruutuksen takia. Tänään heräsin jo 8:15. En jaksanut kymmeneen minuuttiin nousta sängystä, mutta kun olin noussut halusin niin pian tallille kuin mahdollista, joten puin ratsastushousut ja t-paidan päälle. Sitten noin kello 8:35 ihmettelin, että mitäs minä nyt tunnin teen, ennen kuin juna lähtee. Mietin jo, että menisin aikaisemmalla junalla kunnes tajusin, että kannattaisi sitä jotain aamupalaakin syödä. Söin kaksi ruisleipää leikesiivun, juuston, kurkun ja paprikan kera. Lähdin 9:25 junaan ja sen kautta bussilla tallille. Bussipysäkki on muuten hyvä paikka venytellä, kun bussia pitää aina odotella sellaiset 10-15 minuuttia.

Tallissa näin listasta, että ratsastan Silpulla ja meillä onkin esteitä. Aamulla olin lukenut seinälläni olevasta kausisuunnitelmasta, että meillä on istuntaharjoituksia. En tiedä olin jo pettynyt vai iloinen. Esteet on aina mukavia, mutta olisin halunnut harjoitella istuntaani. Silpusta ajattelin heti, että se olisi laiska ja tunti menisi taas huonosti, mutta toisin kävikin. Hain Silpun tarhasta sisälle. Tallin piha oli jäässä, mutta onneksi siinä oli jonkin verran hiekkaa. Hyvin me selvisimme. Sitten aloin harjata Silppua. Hevosten talvikarvan lähtö on kyllä ihanaa! Putsasin kaviot ja lähdin hakemaan satulaa ja suitsia. Suitsista oli ohjat irrallaan, joten laitoin ne kiinni kuolaimiin. Sitten nostin satulan selkään ja laitoin vyön löysästi kiinni. Laitoin suitset Silpulle, joka oli kiltisti koko ajan. Kiristin satulavyötä muutaman reiän ja laitoin itselleni kypärän päähän. Seuraavaksi jo lähdimme maneesille.

Maneesissa alkukäynneistä alkaen olin Silpulle tinkimätön. Sen piti reagoida jokaiseen apuuni. Koska Silppu on "alkeisponi", se on tottunut luistamaan töistään. Otimme lämmittelyravia ja teimme ravi-käynti-ravi -siirtymisiä. Opettaja rakensi kentän keskelle pituuslinjalle kaksi pientä estettä linjaan. Aluksi toisessa kohdassa oli kaksi maapuomia ja toisessa yksi. Tulimme niitä käynnissä ja ravissa kevyessä istunnassa, sekä teimme siirtymisiä niiden välissä. Sitten otimme niiden väliin laukannoston ja laukkasimme yksittäisen puomin. Vaihdoimme suuntaa ja teimme samat harjoitteet toiseen suuntaan.

Sitten ratsastuksenopettajani nosti puomit kahdeksi pieneksi esteeksi ja lisäsi kentälle kokorataleikkaa-tien alkupuolelle vielä yhden pienen esteen. Ratsastimme pienen radan kokonaan laukassa. Rata meni näin: Pysty - pysty -linja, lyhyeltä sivulta oikealle, kokorataleikkaa, jossa pysty, pysty - pysty -linja uudestaan ja lyhyeltä sivulta vasemmalle. Silppu oli ihan innoissaan esteistä, sillä se alkoi olla reippaampi selvästi. Se myös nosti hienosti laukan ja laukkasi kunnolla läpi koko radan. Onnistuimme hypyissä tosi hyvin. Ainoastaan viimeiselle pystylle lähestyminen meni pieleen. Silppu tuli liian lähelle ja siitä seurasi hassu hyppy, jossa minä olin melkein Silpun kaulalla. Noh en tippunut ja Silppu kuitenkin ylitti sen esteen. Eli kaikki hyvin. Silppu lopputunnista jopa myötäsi. Olen siis onnistunut ratsastamaan sillä edellisiä kertoja paremmin. :)

Meillä oli tuntia jäljellä enään vajaa kymmenen minuuttia, joten otimme nopeat loppuravit. Annoin Silpulle ravissa jo aika pitkää ohjaa, sillä testasin omaa tasapainoani. Kevensin siis ilman ohjien tukea. Olen nimittäin huomannut, että vaikka pitäisi vain tuntumaa eikä muuten hakisi niistä tasapainoa niin ohjat vaikuttavat tosi paljon. Se sujui hyvin. Samalla Silppu sai venytellä kaulaansa. Käännyimme pian kaartoon ja nostin jalustimet ylös, sekä löytäsin satulavyötä. Mutta sitten Silpulle ilmaantuikin ratsastaja ja autoin hänet valmiiksi. Lähdin talliin, otin tavarani hoitajienhuoneesta ja kiiruhdin aikaisempaan bussiin.


Tällaista tänään. Toivoisin, että voisin ratsastaa useamminkin. Ensi viikolla tosiaan käyn tallilla ratsastamassa kaksi kertaa. Niistä postauksia sitten. Valitettavasti en ehtinyt ottaa tallilta yhtään kuvaa tänään, mutta emmeköhän pärjään. Nähdään taas! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti