19.5.2016

Unelmieni talliympäristö

Millainen on unelmieni talliympäristö? Ajattelin koota ajatuksiani ja samalla jakaa ne teillekin. Unelmieni talliympäristö on ennen kaikkea vihreä. Vihreällä tarkoitan vihreää hyvää nurmikkoa, pensasaitoja ja puita, mainittakoot omenapuu, sekä siisti ja suorarunkoinen koivu. Pidän myös siisteistä ja aika isoista laitumista, joissa hevoset saavat laiduntaa lajinmukaisesti isoissa laumoissa. Haluan myös, että kaikki tallialueen aidat ovat siistejä, väriltään mieluiten valkoisia tai puun värisiä. Joissain tapauksissa myös musta tai punainen väri aidoissa näyttää hyvältä. Vihreällä talliympäristöllä tarkoitan myös hyviä kierrätysmahdollisuuksia ja luontoystävällistä tallitoimintaa. On myös hyvä, että tallin ulkoilme sopii ympäristöönsä ja miellyttää katsojan silmää. Aitamateriaaleina tarhoissa pidän eniten puusta, mahdollisesti yhdistettynä sähkölankaan. Laitumille sopii parhaiten pyöreät puutolpat, puun värisinä ja sähkönauha.

Tallilla täytyy olla myös hyviä maastoja. Kunnon metsämaasto tekee hyvää siihen tottuneille hevosille, mutta pidän myös yksinkertaisemmista teistä. Alla oleva kuva on Espoosta kävelytieltä, jota ei ole tarkoitettu ratsastamiseen. Otin sen kuitenkin tähän havainnollistamaan minkä tyylisestä voisin pitää. Eli hyvin vaalea tai valkoinen hiekka tuo valoa ja hienostunutta ilmettä talliympäristöön. Kuvittelisin, että tämän kuvan kaltaisella tiellä olisi mukava esimerkiksi kilpahevosten kanssa virkistää mieltä ja ratsastaa välillä kentän ja maneesin ulkopuolella, menemättä kuitenkaan "vaaralliseen" maastoon ajatellen kilpahevosen fyysistä hyvinvointia. Tien reunoilla pidän vihreistä nurmikkokaistaleista luomassa ilmettä polulle. Sopivia ravi- ja laukkapätkiä voisi maastossa olla useampia vauhtiakin haluaville. Talvella olisi mukavaa, jos tallilla olisi pelto jossa voisi ratsastaa lumella.
Ulkokentistä voisin sanoa ainakin, että eniten pidän valkoisilla puuaidoilla aidatuista tilavista kentistä. Kentän pohjan pitäisi olla sopiva ratsastamiseen ja juoksuttamiseen. Olisi hyvä, jos kenttä kuivuisi nopeasti sateen jälkeen, eikä siihen jäisi lammikoita tai mutaliejua. Olen hieman tarkastellut kuvia ulkomaisista kilpatalleista. Huomasin, että huoliteltu pensasaita voisi olla kentän yhdellä tai kahdella sivulla todella nätti. Useammalla sivulla se tekisi kentästä liian suljetun. Pidän myös paljon maastakäsittelystä, joten toivoisin tallillaolevan pyöröaitaus. Kuuden tai kahdeksan hevosen katettu kävelytyskone on Suomen oloissa melkeinpä ehdoton lisä kilpatalleille ja kilpahevosten treeniin. Suomen oloissa haluan ratsastaa ja työskennellä tallilla, jossa on hyvä ja tilava maneesi katsomoineen huonoa säätä ja talvea varten.

Hyvä talliympäristö on mielestäni turvallisen kokoinen, joka tarkoittaa sitä, että kaikki missä hevoset liikkuvat, kuten tallin käytävät, oviaukot ja kaikki ulkotilat ovat tilavia. Talliympäristön pitää olla turvallinen niin hevosille, kuin ihmisillekin. En pidä tallin välittömässä läheisyydessä olevista ojista yhtään, enkä siitä että tavarat jätetään hujan hajan tai roskataan. Pihoilla ei saisi olla lojumassa mitään ylimääräistä, kuten talikoita, risuja tai roskia! Hevosilla pitää olla asianmukaiset ulkoilu- ja liikutusalueet, kuten jo aiemmin niistä enemmän mainitsin. Kenttä ja (tilavat) tarhat ovat ehdottomia. Maneesia, kävelykonetta, pyöröaitaussta, maastoja ja laitumia on myös mukava käyttää.

Sitten vielä se kaiken tämän luoja ja ylläpitäjä. Tallin omistajan ja tallin työntekijöiden pitäisi olla mukavia asiakkaita kohtaan, mutta kuitenkin niin ettei esimerkiksi täysihoitopaikkoja tarjoavalla tallilla asiakkaat ala liian vaativiksi/hyppimään silmille niinsanoakseni. Tällaisestakin olen nimittäin kuullut, että asiakkaat eli hevosen omistajat ovat alkaneet pikkuhiljaa vaatia tallityöntekijöiltä enemmän ja enemmän palveluksia, jotka eivät edes ole kuuluneet vuokrasopimukseen. Tallityöntekijöillä on varmasti kädet täynnä muutakin koko päivän ruokkiessaan, tarhatessaan ja siivotessaan karsinoita täysihoitotallilla. Eli molemmin puolista mukavuutta toivon henkilökunnan ja asiakkaiden välillä talliympäristöiltä joissa liikun.
Minkälainen on teidän unelmienne talliympäristö?
Voitte kertoa ratsastuskoulusta, yksityistallista tai vaikka pihatosta. Olisi ilo kuulla teidänkin mieltymyksiänne.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus, oli kiva kuulla vähän näitä sunkin mielipiteitä tästä asiasta!
    Itsellä on aika samanlaiset toiveet ja mieltymykset kuin sulla, mutta haluaisin siihen vielä enemmän ulkomaalaisia piirteitä esim. Saksasta.

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista