Eilen tallille tultuani sain valita millä hevosella ratsastan. Tunnin aiheena luki listassa tasapainoharjoitukset ja verryttelyratsastusta. Valitsin Pimun, vaikka minulla ei erityisen hyvin sen kanssa ole mennytkään. En ole luovuttajatyyppiä. Haluan oppia ratsastamaan sitä ja kehittyä sen kanssa. Ajattelin siis, että tänään voisi onnistua. Luulin, että menemme ilman jalustimia. Ja koska minun on helppo istua Pimun askelissa, ajattelin sen olevan hyvä valinta.
Tunti itse oli kuitenkin lähes katastrofi. Alussa Pimu kulki lähes rauhassa avuillani. Se kääntyi hyvin, teki mukavat siirtymiset kaikkiin askellajeihin ja totteli pidätteitäkin hyvin. Sittemmin kun aloimme tekemään väistöjä ja avotaivutuksia suoralla uralla ravissa, Pimu vain juoksi hirmuista vauhtia ympäri kenttää. Kaikkeni yritin. En saanut tehtäviä tehtyä ollenkaan, joten keskityin ravin parantamiseen. Tein siirtymisiä käyntiin ja pysäytin Pimun aina, kun minulla oli tilaa. Jouduin välillä käyttämään seinää apuna vauhdin hillitsemiseen, sillä minulla ei yksinkertaisesti ollut voimia eikä riittävää osaamista hidastaa Pimun tahtia. Ympyröiden teko auttoi huomattavasti hidastamisessa. Tunti oli vielä sellainen, jossa opettaja arvioi meidän osaamistamme niin, että hän sanoi tehtävän ja katsoi miten suoriudumme eikä tunnin aikana neuvonut meitä paljon yhtään.
Tunnin lopussa kukin sai vuorollaan opettajalta aika pitkän henkilökohtaisen palautteen. Minulle hän sanoi, että minun pitäisi istua vielä paremmin satulassa ja pitää Pimun pää ylenpänä. Miten saatoin unohtaa tuon.. Olisi pitänyt nostaa Pimun pää. Yhdessä vaiheessa teinkin sen ja se hidasti Pimua, mutta sitten unohdin sen. Eteen alas venytys meni kuitenkin paremmin opettajan mielestä. Siinä Pimu rentoutui hieman.
Tunti meni huonosti, mutta toivon pimua jatkossakin tunnilleni, sillä haluan onnistua. Minä en luovuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti