10.7.2016

Viimeinen vuokrauspäivä

Tervehdys kaikille! Kirjoitan tätä postausta Visulahdessa nyt sunnuntaina, sillä eilen, jolloin tämä viimeinen Roosan vuokrauspäiväni oli, oli minulla hirveästi tekemistä mm. pakkaamista heti tallilta palattuani. Nyt ollaan siis koko perhe Visulahdessa seuraava viikko ja minulla on samalla odotettu lännenratsastusalkeisleiri! Jalo-koiranikin on mukana ja pääsee puuhailemaan vaikka ja mitä. Esimerkiksi tänään Jalo kävi jo uimassa oikein kunnolla. Mutta nyt eiliseen päivään. Visulahden reissusta kerron sitten toisissa postauksissa.

Eilen pääsin tallille serkun isän autokyydillä. Mukana oli äitini, serkkuni ja hänen isänsä. Ensimmäisenä kävin laittamassa ratsastuskamat päälle. Otin tarvittavat varusteet, kuten satulan ja suitset, sekä harjat tallista ulos valmiiksi. Seuraavaksi hain Roosan laitumelta ja vein sen puomiin harjausta ja varustamista varten. Hoidimme serkun ja äitini kanssa Roosaa yhdessä, jonka jälkeen varustin ponin valmiiksi.

Menimme kentälle ja lähdin ratsastamaan pari kierrosta alkukäyntejä, jonka jälkeen otin ohjat ja ravasin pari kierrosta molempiin suuntiin tehden pari volttia. Tämän jälkeen, koska sukulaiset olivat lähdössä, näytin heille vähän Roosan laukkaa. Sitten serkkuni ja enoni lähtivät tallilta. Äitini jäi katsomaan ratsastustani ja kuvaamaan. Siksi minulla onkin nyt paljon videoita ratsastuksestani. Sukulaisten vielä ollessa paikalla Roosa oli vielä alkukankea ja kulki pää lähes kokoajan ylhäällä. Toki olin itsekin jännittynyt "yleisön" takia. Myöhemmin jatkoin työstöä ravissa taivutusten ja volttien avulla. Kaarevalla uralla, kun ratsastan pohkeet Roosan ypärillä ja istun tiiviisti satulassa Roosa kulkee parhaiten, usein rennosti muodossa. Tällä kerralla ratsastin Roosaa tosiaan paljon paremmin kuin alku viikosta ja Roosakin kulki todella hyvin. Menimme jopa kokonaisia kierroksia ja voltteja tasaisessa muodossa. Kävelin tietenkin välillä. Tein ravista jälleen pysähdysharjoituksia ja liikkeellelähtöjä suoraan raviin. Pysähdykset sujuivat upeasti suoraan ravista seis. Pysähdyksestä raviinkin siirtymiset menivät hyvin. Laukkasin keskiympyrällä molempiin suuntiin ja Roosa meni hienosti koottuna ja pyöreänä vasempaa laukkaa. Oikeakin laukka nousi hyvin, mutta se oli vielä epätasapainossa kuten joka päivä tällä viikolla. Laukan jälkeen ravi sujui todella rennosti ja tasaisesti. Tein harjoutusravissa tehtävää, jossa tulin lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle. Pysäytin keskellä kenttää ja siitä lähdin liikkeelle ravissa kääntäen heti voltille oikealle. Tämän voltin jälkeen kaarsin pituushalkaisijalta heti toiselle voltille vasemmalle, eli tein kahdeksikkoa. Jos voltit menivät hyvin, jatkoin kahden jälkeen suoraan vastakkaiselle lyhyelle sivulle ja tulin uudestaan. Jos voltit eivät onnistuneet, tein lisää voltteja. Lopetin ratsastuksen hyvään rentoon raviin, jonka jälkeen kävelin vielä pitkin ohjin varmaan 15 minuuttia.
Roosalla on mielestäni todella hienot askellajit ja käynti varsinkin. Siitä on hyvä esimerkkivideo blogin Instagramissa. Videon alussa on myös pätkä onnistunutta laukkaa.

Huomasin selvää kehitystä verratessa lauantain ratsastusta tiistain ensimmäiseen ratsastukseen. Harmittaa, etten ottanut useampaa vuokrausviikkoa Roosalta. Olisimme voineet kehittyä yhdessä niin paljon, käydä valmennuksissa ja tähdätä pikkuhiljaa vaativampiinkin liikkeisiin yhteistyön kehittyessä. Haluaisin omalta hevoseltani aika lailla Roosan ominaisuuksia. Kokoa kuitenkin pitäisi olla niin paljon, että ratsu luokitellaan hevoseksi. Joka tapauksessa pidän Roosasta hyvin paljon. Vuokrausviikko oli erittän onnistunut ja opin jälleen kerran paljon uutta. Koin niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin, mutta päällimmäisenä minulle jäi ne onnistumiset ja hauskat hetket.

Kiitos, Roosa!

9.7.2016

Haaste: 10 hevoskuvaa ja 5 hevosiin liittyvää asiaa

Iida haastoi minut viime viikolla otsikon haasteeseen. Rupesin käymään läpi hevoskuviani ja yllättäen kivoja muistoja ja tuoreempiakin kuvia löytyi hieman enemänkin. Kaikenlaisia kuvia siis luvassa. Kerron myös jokaisen kuvan ohella jotain hevosharrastuksestani. Tämän päivän ratsastuksesta teen postauksen huomenna, sillä tänään on kiireitä pakkaamisen kanssa.
Kuvat 1 ja 2: Kaksi ensimäistä rakasta hoitohevostani Kilon tallilta. Vasemmalla Ruusu ja oikealla Suffeli. Näistä poneista lisää tietoa Hevosia matkan varrelta -sivulla.
Kuva 3: Ensimäistä kertaa vaihdoin tallia ja olin kokeilutunnilla tässä Fille-ponilla Espoon ratsastustallilla. Ratsastin tällä tallilla puolitoista vuotta ja olin todella tyytyväinen talliin. Talli on nyt tänä keväänä valitettavasti lopettanut toimintansa.
Kuva 4: Harvinainen estekuva minusta, sillä en ole päässyt hyppäämään kuin Kilon tallilla ja muutaman kerran Espoon ratsastuskoulussa. Nyt vuoteen en ole mennyt kuin puomeja muutaman kerran. Kouluratsastus onkin muodostunut minun jutukseni.
Kuva 5: Tämä kuva on oikea arkistojen aarre. Tämä on vanhin  ja yksi ensimäisistä kuvista minusta hevosten kanssa. Kuva on Kilon tallilta kauan ennen kuin aloin ratsastamaan siellä.
Kuva 6: Tykkään mennä ilman jalustimia, sekä ilman satulaa. Se kehittää hyvin istuntaa ja tasapainoani. Kuvassa Santtu Espoon ratsastustallilta.
Kuvat 7 ja 8: Tykkään käydä Finnderbyssä, Horse Show:ssa, Horse Fair -messuilla, Hevoset-messuilla ja muissa hevostapahtumissa ja kilpailuissa katsomassa, kuvaamassa, auttamassa ja kannustamassa. Vasemapuoleinen kuva on vanhempi kuin oikea ja sen huomaa laadustakin. Molemmat ovat Finnderbystä eri vuosina.
Kuva 9: Haaveilen omistavani joskus amerikan miniatyyrihevosia. Kuvan ponit eivät ole niitä.
Kuva 10: Opiskelen Harjun oppimiskeskuksessa hevostenhoitajaksi. Minulla on hoitohevosena siellä kuvan suomenhevosruuna Monni, josta tykkään todella paljon.
Kuva 11: Suuntaudun hevostenhoitajaopinnoissani hevoskasvatukseen, joten eri ikäisten ja sukupuolisten hevosten hoitaminen tulee minulle varmasti tutuksi.
Kuva 12: Minua kiehtoo kisahoitajan työ, sekä työskentely hyvillä talleilla hyvien hevosten parissa. Tulevaisuudessa haaveilen perustavani oman yksityistallin. Haluaisin myös oman hevosen, jolla harrastaa laadukkaasti, käydä vähän valmennuksissa ja pienissä kilpailuissa.
Kuva 13: Rakastan maastoilua, varsinkin yksin ja tutkia ratsun kanssa uusia polkuja. Minua kiehtoo myös maastakäsittely ja lännenratsastus.
Kuva 14: Roosa on entinen hoitohevoseni ja tänä kesänä vuokrasin ponitammaa viikon. Roosan kanssa ollaan menty koulua, puomeja, maastossa ja ilman satulaa.

Tämänlainen postaus tällä kertaa. Huomenna luvassa vuokrausviikosta ja ensi viikolla postauksia lännenratsastuksesta!

8.7.2016

Hurja maasto Roosalla

Tänään oli luvassa odotettu maastoratsastus Roosalla, jännää! Roosa on vielä nuori seitsemän vuotias tamma, joka ei ole nähnyt vielä paljoakaan erilaisia elämässä vastaan tulevia asioita, myöskään kirjaimellisesti. Saavuin tallille tänään poikkeuksellisen myöhään, sillä maastoseurani pääsi lähtemään mukaan vasta kuuden jälkeen. Aloitin ratsastuksen kentällä kaveria odotellessa. Kävelyn jälkeen ravasin molempiin suuntiin keventäen ja tein voltteja. Sitten istuin alas harjoitusraviin ja aloin treenaamaan Roosan kanssa ravi -seis -ravi siirtymisiä. Ne sujuivat oikein hyvin ja Roosa pysähtyi lähes joka kerta suorana uralle. Aiemmin ongelmana on ollut se, että Roosa on aina kääntynyt vähän sivuun pysähdyksessä, mutta nyt meni hyvin. Sitten otin vielä laukkaa molempiin suuntiin. Maastoseurani oli päässyt tänä aikana ratsunsa selkään, joten lähdimmeki seuraavana maastoon.

Maastossa erityisesti yritin istua rennosti ponin selässä ja ratsastaa hyvin, jotta Roosa pysyisi rentoja ja tuntisi olonsa turvalliseksi. Nuori, pieni poni kun sattuu olemaan niin säikky äänien ja uusien asioiden suhteen. Maastossa kävelimme ja ravasimme. Roosa säikähti ojan pientareella heinikossa makaavaa lasten polkupyörää ravin aikana ja loikkasi toiseen reunaan tietä. No siitä selvittiin sen ihmeempiä ihmettelemättä. Seuraavana tuli vastaan tien vieressä oleva vieraiden hevosten laidun. No sepä vasta jännä olikin, varsinkin ne hevoset siellä. Pysähdellen ja välillä stepaten siitä sitten mentiin ohi. Metsässä meille avautui hyvä laukkasuora. Päätettiin sitten laukata. Noh, edessä oleva ratsukko siitä sitten innostui ja lähti kiitämään. Roosa ei tietenkään halunnut jäädä kaverista jälkeen ja me sitten karautettiin lähes niin lujaa kiitolaukkaa kuin ponista lähti siellä lämpöisen perässä. Vähän mua hirvitti se hallitsematon vauhti, mutta onneksi Roosa ei pukitellut tai mitään vaan kiisi suoraan polkua pitkin. Polun päässä olevassa mutkassa satiin sitten heboset hallintaan ja matka jatkui käynnissä ilman haavereita. Vähän mun sydän tykytti ja hiotti, mutta ei niinkään pelottanut tai aiheuttanut traumoja tämä laukkaaminen. Mentiin sitten metsässä vähän pienempää polkua ja ylämäen sattuessa laukattiin taas. Hurjaa vauhtiahan sekin meni, mutta kyydissä pysymisessä ei ollut ongelmaa. Loppumatka samuiltiin metsäpolkua käynnissä. Tottahan toki Roosa välillä steppasi eteenpäin, mutta pysyi loistavasti hallinnassa. Pellon laidassa me sitten ravasimme vielä ihan hidasta ravia ja Roosa ravasikin ihanan rauhassa ja renosti kaula kaarella. 

Metsästä selvittyämme hiekkatiellä tuli taas sama vieraiden hevosten laidun viereen ja yksi hevonen tuli yllättäen pensaan takaa, niin että Roosa säikähi laukkaraville ja pinkaisi maastoseuramme ohi. Ei se kauas päässyt, ehkä 20 metriä ja sitten palasimme taas taakse ja matka jatkui. No eivät kummajaiset vielä tähän loppuneet, ei todellakaan. Peltojen keskellä hiekkatiellä vastaan tuli kaksi pientä shettistä, joista toinen veti kärryjä. Roosa ei ilmeisesti ollut nähnyt kärryjä ennen ja sekös vasta pelottikin pientä ponia. Roosa jähmettyi paikoilleen ja tuijotti korvat eteenpäin ja pää ylhäällä kärryä. Ei päästy eteenpäin ja ohi vaikka hevoskaveri oli kulkenut kokoajan edellä. Roosa steppaili vähän ja mietti pakokeinoa. Sitten se kääntyikin ympäri apujeni ohi ja pinkaisi laukalla vähän matkaa karkuun, kunnes jarruttelin sen käyntiin ja käänsin takaisin menosuuntaan. Onneksi kaverini tuli hevosensa kanssa sitten ihan meidän lähelle ja pienellä suostuttelulla Roosa käveli kärryn ja ponien ohi hevoskaveri Roosan ja pelottavan kärryn välissä. Tilanteesta selvittiin ja matka kohti tallia jatkui onnellisesti käynnissä.

Tallin pihaan päästyämme menin vielä kentälle ravailemaan Roosan kanssa. Teimme kevyessä ravissa pääty-ympyröitä ja eteen alas taivutusta. Roosa meni uskomattoman hyvää ravia oikeasti pyöreänä pitkiäkin aikoja. Lopetin hyvään kohtaan ja kävelin vielä selästä jonkin aikaa kentällä.
Pahoittelen kuvien huonoa laatua.
Tämän päivän maasto Roosalla oli minulle todella tärkeä opettavainen kokemus. Koin lähes käsistä riistäytyneen kiitolaukan, koin miten eri tavoin poni voi reagoida säikähtäessään ja pelätessään jotain ja opin miten hankalasta tilanteesta pääsee eteen päin. Lisäksi kaikki tämä auttoi minua jälleen kerran parantamaan tasapainoani hevosen selässä ollessani. Suoriuduin tästä kaikesta mielestäni todella hyvin. Vielä pari vuotta sitten minulla oli kammo mennä ilman satulaa, olen voittanut sen. Eilen menin Roosalla ilman satulaa vaikka tiesin, että se saattaa säikähtää ja laukka on vielä välillä todella reipasta ja räjähtävää. Tänään mennessäni tällä herkällä ponilla maastossa pärjäsin todella hyvin ja pidin tasapainoni yhtä horjahtamista kiitolaukassa lukuunottamatta. Vielä pari vuotta sitten olisin varmasti ensimmäisen kiitolaukan jälkeen itkenyt säikähdyksestä ja pelosta. Olen itsestäni todella ylpeä, miten olenkaan kehittynyt näin paljon ratsastajana. Suurin kehitysaskel on minulla tapahtunut nyt sen jälkeen, kun aloitin opiskelun Harjussa marraskuussa ja tänä kesänä olen kokenut paljon uutta hevosten kanssa selviten hyvin kaikesta. Ioitkaamme kehittymisestämme vaikka paljon on vielä opittavaa ja parannettavaa!

Huomio kaikki! 
Huomisen viimeisen ratsastuskerran jälkeen teen videon kuluneesta vuokrausviikosta. Minulla on paljon videoita erilaisista tilanteista. Joitain on jo Instagramissa, kannattaa käydä kurkkaamassa. Mutta esimerkiksi pätkä kiitolaukasta ja pätkiä muista tämän päivän maaston tilanteista on tulossa kyseiseen videoon, joka ilmestyy Youtubeen ja tänne blogiin, kun saan sen tehtyä. Videon valmistuminen voi viivästyä, sillä ensi viikolla on odotettu koko perheen reissu Visulahteen ja minulla lännenratsastusleiri! Teen sen niin pian kuin suinkin lomakiireet antavat periksi, mutta haluan myös panostaa siihen. Videota ja viimeistä vuokrauspäivää odotellessa!

~Doris

7.7.2016

Ilman satulaa sujuu parhaiten

Se tunne, kun pääsin istumaan Roosan ympäri paremmin kuin koskaan oli sanoin kuvailettoman ihana. Ohjasin Roosaa käynnissä ja ravissa lähes kokonaan paino- ja pohjeavuin tukien apuja vain hieman kevyin ohjasottein.

Ratsastin siis tänään kentällä ilman satulaa. Selkään onnistuin kiipeämään maasta heti toisella yrityksellä. Alun tasapainon hakemisen jälkeen, joka kesti ehkä kaksi kierrosta kun Roosa kipitti eteen tikitiki-ravia, selässä istuminen oli lähes horjumatonta käynnin lisäksi ravissa. Ravasin uralla molempiin suuntiin ja tein useita voltteja. Taivuttelin Roosaa paljon. Mukanani oli GoPro-kamerani, jonka laitoin penkille kuvaamaan. Kerran Roosa kolautti penkkiä, joten kamera tippui. Tulin alas selästä ja nostin sen takaisin. Kiipesin takaisin selkään ja jatkoin ratsastusta. Mutta pian penkille tuli muita käyttäjiä ja jouduin laskeutumaan taas alas selästä. Vein kameran toisaalle ja kapusin ratsuni selkään. Ravasin lisää ja tein ravista pysähdyksiä ja siitä raviin siirtymisiä hyvällä menestyksellä. Roosa kulki hienosti rentona ja pysähtyi hyvin. Liikkeelle lähtö tapahtui kuitenkin useimmiten käynnin ja pienen mutkittelun kautta.

Tunnin alusta asti puhelin kavereilleni, jotka ratsastivat samaan aikaan kanssani, että saatan olla kohta tuolla hiekassa. Ajattelin, että viimeistään laukkaa yrittäessäni tai laukatessani olen kentän pinnassa, ellei Roosa säpsähdä jotain jo sitä ennen. No mitään säikähdystä ei tapahtunut koko tunnin aikana. Ensimmäinen laukannosto päättyi kiitoraviin, josta selvisin. Toinen nosto oli oikein mallikas ja laukka nousi hyvin, mutta kesti vain pitkän sivun verran. Ei kun uusi nosto ja sitten laukkasimmekin jo useamman kierroksen. Roosan laukassa oli mukava istua ilman satulaa. Se ei ollutkaan ollenkaan vaikeaa. Laukkasin molempiin suuntiin ja vaikeampi suunta, oikea kierroskin, sujui todella hyvin. Laukkaamisesta ja ravailusta on videota Instagram-tililläni @etenemisen_tempo.  
Ratsastettuani tein Roosalle hämärässä tallinkäytävässä pikasykeröt. Halusin nähdä millaiselta Roosa näyttää letit harjassaan. Roosa seisoi puolet sykeröiden tekoajasta oikein rauhassa paikallaan. Olen niin ylpeä tästä ennen niin kärsimättömästä häseltäjäponista! Lopun ajasta Roosa välillä viskoi päätään ja yritti tunkea turpaansa minua kohti. Onneksi tallikaverini pitivät seuraa Roosalle ja minulle. Sain sykeröt valmiiksi. Sillä aikaa ulkona oli alkanut sataa vettä, mutta en antanut sen estää suunnitelmiani mennä ottamaan Roosasta muutamia kuvia ulos. Tässä muutama esimerkki ja myös kuva kiharaharjaisesta Roosasta! :D
(sykeröt eivät siis todellakaan olleet kauniita ja huolitentuja)
Enään on jäljellä ainoastaan kaksi vuokrauspäivää. Niin ne päivät kuluvat nopeasti. Toivon, että olisin ottanut itselleni useamman vuokrausviikon. Ensimmäisen suorastaan katastrofiratsastuspäivän(tiistain) jälkeen homma on alkanut sujua niin paljon paremmin. Ja minulla ja Roosalla sykkii yhä se sama yhteys mikä meillä oli viime syksynä, kun hoidin Roosaa puoli vuotta lähes koko ajan viitenä päivänä viikossa. Joka tapauksessa huomenna on vuorossa maastoratsastusta. Onhan tämä poni koettava myös maastossa kunnolla. Lauantaiksi on vuorossa perusratsastusta ja toivottavasti kehittymisen myötä onnistumisia. Huomiseen!
Tykkäättekö te mennä ilman satulaa?

6.7.2016

Parempi kuin eilen, vielä parempi huomenna

Tämän päivän ratsastuksessa kehitys oli huimaa verrattuna eilisen ensimmäiseen vuokrauspäivään. Tänään äitini tuli myös mukaani tallille niin kuin eilenkin, joten kuva ja videomateriaalia ratsastuksistani on. Videoita en julkaise kuitenkaan vielä täällä blogissa, sillä teen koko viikosta yhden pidemmän videon, kun vuokrausviikko on ohi. Yksittäisiä videoita laitan kuitenkin Instagram-tililleni @etenemisen_tempo. Kuten kuvista näkyy, tänään oli mukana myös GoPro kamerani. Testasin kameran toimivuutta valjaiden kanssa ratsastaessa ja videoista tuli ihan mukavia. Meille on Roosan kanssa tiedossa maastoseuraa perjantaille, joten silloin siis maastoon ja GoPro tulee mitä todennäköisimmin olemaan mukana.

Tänään oli sateeton päivä ja aurinkokin paistoi pari ensimmäistä tuntia tallilla ollessani. Harjasin Roosan puomilla ja varustin sen myös siinä. Lähdimme kentälle, jossa nousin selkään ja kävelin aluksi pitkin ohjin useamman kierroksen. Otin ohjat ja aloitin väistöillä. Ne sujuivat tänäänkin huonolla menestyksellä, joten päätin keskittyä siihen mikä todennäköisesti menisi hyvin. Aloimme ravailla keventäen. Tein voltteja ja asetin kulmissa. Roosa haki hyvin pyöreäksi aina, kun muistin pitää pohkeet hellästi ponin ympäri, ulko-ohjan tuella ja antaa sisäohjasta tilaa hieman asettaen sisään. Ravasimme näin molempiin suuntiin. Sitten valmistelin hyvin laukan odottaen, että poni on rento pää alhaalla ja hieman asetusta sisään. Laukat nousivat tänään tosi hyvin vasemmassa kierroksessa ja laukka pysyi yllä ilman rikkoja useita kierroksia ja sain tehtyä ympyröitäkin. Vaihdettuani suunta oikeaan kierrokseen nostin samantien laukan, jotta Roosa olisi "laukkafiiliksellä". Näin ollen Roosa nosti hyvin myös tähän vaikeampaan suuntaan. Suunta on vaikeampi myös käynnissä ja ravissa. Roosa yrittää oikoa kulmissa ja puskee lavalla sisään. Sisäpohkeella tai sisään asettavalla ohjalla ei ole lähes mitään vaikutusta ellen käännä ponia ihan pienelle voltille. Oikeassa kierroksessa on siis paljon treenattavaa. Siinäkin kuitenkin sain laukat hyvin nousemaan ja pysymään yllä jonkin aikaa. Laukkasin vielä parempaan suuntaan vähän ja lopetin laukat hyvään pätkään. Tämän jälkeen kävelimme varmaan kymmenen minuuttia. Vasemmassa kierroksessa Roosa menee laukassakin hyvin pyöreäksi antaessani sille tilaa. Saan niin paljon oivalluksia ja opin tältä ponilta aina jotain uutta. En osaa laittaa kaikkea sanoiksi, mutta ehkä toiset teistä ymmärtävät mitä tarkoitan.
Laukan ja kävelyn jälkeen tein käynnissä kulman katkaisuja ja pohkeenväistöä uralle, sekä asettamista. Väistöt menivät taas plörinäksi. Mutta, kun en vaatinut väistöä, vain asetin, poni myötäsi jälleen kerran ihanasti. Seuraavaksi ravasin harjoitusravissa suoralla uralla ja tein aina lyhyille sivuille voltin. Roosa toimi ihanasti ja pystyin istumaan satulassakin yllättävän hyvin. Hyvän pätkän jälkeen kävelin taas vähän ja aloitin kevyessä ravissa loppuverkan. Lopetin ratsastuksen pitkien käyntien jälkeen.

Vielä ei ollut meno lähelläkään täydellistä, mutta ero eiliseen oli huomattava. Roosa oli paljon rennompi ja kulki muodossa pidempiä aikoja ja useammin kuin eilen. Minä olin rauhallisempi ja tiesin suunnilleen miten poni reagoi mihinkin. Huomiseksi on luvattu sadetta koko päiväksi. Suunnitenmissani on mennä huomenna kentällä ilman satulaa ja harjoitella omaa istuntaani ja sen kautta apujen käyttöä. Perjantaiksi on tiedossa maastoratsastusta. Lauantaina menen satulalla koulua ja äitini tulee kuvaamaan. Toivon mukaan huomaan itse ratsastaessani ja videoiden kautta, että kehitystä olisi tapahtunut tämän viikon aikana. En tiedä saanko huomisesta ratsastuksesta materiaalia, mutta yritän saada jotain kuvattua.
Minkälaista kehitystä te olette huomanneet ratsastuksessanne viime aikoina?

5.7.2016

Haasteita ja tavoitteita: Roosan vuokrausviikko

Hei kaikille! Nyt jatkuu taas pienen tauon jälkeen aktiivinen hevos- ja ratsastusaiheinen postailu, sillä tänään minulla alkoi lauantaihin kestävä Roosa-ponin vuokraus. Roosa on siis se sama poni, jota hoidin ahkerasti viime syksynä Punametsän tallilla. Roosasta löytyy lisää tietoa tästä linkistä. Vuokraukseeni kuuluu viiden päivän ajan kaksi itsenäistä ratsastustuntia päivässä ja ponin hoitoa itsenäisesti, kuin poni olisi omani. Eli ihan perus vuokraus. Tavoitteeni tälle viikolle on saada minun ja Roosan yhteistyö toimimaan mahdollisimman hyvin. Mennäänpä pidemmittä puheitta tämän päivän tallikäyntiin ja ratsastukseen. Myös suunnitelmia tuleville vuokrauspäiville pohdin alempana.
Tallille saavuttuani otin Roosan karsinasta ulos puomiin harjattavaksi. Poni oli möyrinyt tarhassa itsentä ihan mutaiseksi, joten puunattavaa oli aika tavalla. Harjauksen ja kavioiden putsauksen jälkeen alkoi juuri sadekuuro, joten siirryin äkkiä ponin kanssa sisälle talliin ja varustin sen siellä. Tallikaverit pyysivät minua maastoon alkukäynneille ja tottahan toki halusin mennä mukaan vaikka en ollut ratsastanut ponilla yli puoleen vuoteen, enkä koskaan mennyt sillä maastossa! :D Maasto meni kuitekin yllättävän hyvin. Tunsin ponin sen verran hyvin, että en yllättynyt neidin mutaan-astumis-kammosta, enkä pikku herkkiksen säpsähtelystä milloin millekin äänelle tai vieraalle asialle. Kävelimme maastossa parin sadan metrin suoran hiekkatien päähän ja sieltä takaisin tallin pihaan. Tallin pihaan oli maaston aikana ilmestynyt jokin paalinosturi, joka tukki tien päästä kentälle ratsain. Jouduin laskeutumaan selästä ja taluttamaan Roosan tallin läpi kentän eteen. Nosturi oli kuitenkin sillä tavalla kentän vieressä, että Roosa ja sen takana tullut maastokaverini hevonen säikähtivät konetta aika tavalla ja ryntäsivät ulkokarsinoiden keskelle. Sain pidettyä Roosan kuitenkin kiinni ja pian kävelimme koneen ohi kentälle koneen ohjaajan antaessa tilaa pysäyttämällä toimintansa. Hyvin Roosa uskalsi sitten minun kanssani siitä kävellä. Menimme kentän kauimmaiselle puolelle varmuuden vuoksi ja siksi, että etummainen puolisko oli uralta ihan märkää. Nousin takaisin selkään ja kävelimme pari kierrosta, jonka jälkeen otin ravia suoralla uralla. Pitkä tauko Roosan ratsastuksessa näkyi. En todellakaan osannut ratsastaa tätä ponia. Poni on niin herkkä ja arka, mutta osaava, että se ei ole ratsuista todellakaan se helpoin ratsastaa. Alussa meno oli epätasaista pää ylhäällä menemistä, säätämistä ja mutkittelua. Onneksi sain pian ratsastusohjeita tallikaverilta, jotta löytäisin Roosan oikeat nappulat, niin sanoakseni.
Pikkuhiljaa meno alkoi sujua ja sain "ahaa"-elämyksiä. Käynnissä ja ravissa sain Roosan rentoutumaan niskasta ja pyöreämmäksi. Tein muutamia voltteja, mutta ne menivät aika överiksi, sillä pohkeeni eivät oikein tehonneet poniin. Kävelin hetken, jonka jälkeen yritin nostaa laukkaa ja yrittämiseksihän se jäi melko lailla. Ei vain onnistunut, Tuntu, etten osannut nostaa laukkaa tällä ponilla. Kun monen yrityksen jälkeen ei onnistunut, kaverin neuvoista huolimatta, en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Se tuntui totaalisen vaikealta. Lopulta kuitenkin sain laukan nostettua. Mutta Roosa rikkoi raville yleensä heti seuraavassa kulmassa tai oikaisi lyhyen sivun puoliympyrän lailla. Lopulta sain pidettyä laukan yllä muutamia kertoja kierroksen verran. Päätin lopettaa siihen, etten itse turhautuisi, koska olin oikeasti epätoivoisen pettynyt suoritukseeni. Jatkoin ravailua uralla ja ratsastin ponia pyöreäksi, sekä taipuisaksi. Lopuksi siirryin käyntiin tekemään väistöjä uran sisäpuolelta uralle. Sivuttaisliike oli tahmeaa, mutta väistöt menivät ihan okei. Kävelin hetken pitkin ohjin. 
Huomasin kahdesta sallitusta ratsastustunnista olevan jäljellä vielä 15 minuuttia, mutta en halunnut enään työskennellä selässä, joten jalkauduin ja pääti kokeilla miten Roosa toimii näyttelyharjoituksissa. Vierellä kävely oli takana matelua ja ravaaminen ei tullut kysymykseenkään. Onnistuin saamaan Roosan raviin vain kerran toisen ratsukon mennessä ravissa edellämme tallia kohti. Kouluraippa olisi ehkä asiassa ollut suureksi avuksi. Seisominen ja jalkojen asettelu taas meni yllättävän hyvin siihen nähden, että Roosa saattoi tehdä tätä kanssani ensimmäistä kertaa elämässään. Alla on kuva ehkä onnistuneimmasta jalkojen asettelustamme. Tosin harjaton puoli on Roosan oikea puoli, joten sen puoleen jalat ovat väärin. Treenaamista meillä kahdella on siis tämänkin suhteen.
Tämä päivä oli ihan tarkoituksella tällainen Roosan kokeilu. Halusin kokeilla monipuolisesti minkälainen Roosa on nykyään ratsastaa, jotta voin suunnitella tulevien päivien ratsastukset mahdollisimman hyvin. Tiedossa on ainakin kouluratsastusta huomiselle, erityisesti väistöjen harjoittelua ja rentoutta, sekä laukkaa. Joku päivä haluaisin lähteä maastoon, jos vain saan seuraa. Ajattelin ehkä tehdä sykeröitä Roosalle huomenna ja harjoitella lisää seisomista näyttelyasennossa. Estetunnille tuskin menen viikon aikana, mutta sekin saattaa olla mahdollista.

Huomenna toivottavasti menee paremmin kuin tänään!

4.7.2016

Finnderby 2016

Viime viikonloppu oli osaltani todella tapahtumatäyteinen. Voitin pari viikkoa sitten Hevosopiston Instagramin kuvakisassa kaksi lippua Finnderbyyn. Toisen arvoinkin täällä blogissa ja toisen käytin itse viime lauantaina. Herätys lauantaiaamuna oli kello 5:30. Valmistauduin lähtöön ajoissa ilman kiirettä. 7:20 lähdin bussilla kaverin luokse, jolta sain kyydin ja seuraa Finnderbyyn. Meitä oli porukassa yhteensä neljä. Matka sujui rattoisasti autossa. Sää oli mitä mainioin koko päivän, välillä jopa hieman liian kuuma. Vettä ei tullut koko reissun aikana. Saavuimme Ypäjälle kymmenen aikaan. Seurasin vähän esteratsastusta ja kouluratsastusta, sekä kävin kiertelemässä expossa ennen kahtatoista. Kahdentoista pintaan lähdimme maneesille katsomaan reiningin esittelyä. Tunnelma maneesissa oli ihan erilainen, kuin muiden lajien parissa. Maneesissa ratsukot verryttelivät hevosiaan ennen selostettua Reining-esittelyä. Näin myös Kari Vepsän ratsailla. Maneesissa soi tunnelmaan sopiva coutry-musiikki ja maneesi itsessäänkin oli tunnelmallisen vanha puurakenteinen maneesi, jonka toinen lyhyt sivu oli puolikaaren muotoinen. Yleisö istui juuri kyseisessä päässä parvella. Ratsukoiden verrytellessä huomasn miten positiivinen tunnelma huokui ratsastajista ja yleisöstä. Esimerkiksi ratsastajat eivät olleet moksiskaan, jos toinen ratsukko ratsasti ihan läheltä omaa hevosta. Katsoimme reiningiä noin tunnin ja lähdimme takaisin Finnderbyalueelle.
Kahden aikoihin aloitimme kenttäratsastuksen maasto-osuuden seuraamisen vesiesteen ja muutaman muun esteen kohdalla. Kaikki ratsukot, jotka näin selvisivät esteistä ilman vakavia epäonnistumisia. Muutama kielto tuli nähtyä, mutta ratsastajat pysyivät selässä. Seurasin myös Finnderby-luokkaa derbykentällä iltapäivällä. Kuuden aikaan koitti lähtö kaverin autolla Forssaan, josta jatkoin matkaa kotiin linja-autolla kavereiden jäädessä yöksi lähiseudulle. Olin kotona yhdeksän aikaan. Käytin Jalon ulkona ja menin melko heti nukkumaan. Sunnuntaina herätys olikin jo yöllä kolmelta ja sukulaisille lähtö neljän jälkeen. Yöunia kertyi siis huimat neljä tuntia. Sunnuntaipäivä oli yhtä pitkä kuin lauantaikin, joten tänään eli maanantaina pidän ansaitun lepopäivän kotona.

Finnderbyssä oli todella mukavaa hyvässä seurassa. Näin paljon upeita eri lajien ratsukoita antamassa kaikkensa kilpailussa. Näin ensimmäistä kertaa paikan päällä lännenratsastusta, joka oli mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus ajatellen ensi viikolla alkavaa lännenratsastusalkeiskurssiani. Erityiskiitos kyydistä ja seurasta annasiipienkuljettaa.blogspot.fi -blogin kirjoittajalle Tialle!
Tein toki exposta muutamia hyviä tarjouslöytöjä. Ostin itselleni true blue väriset Jin Stirrup -kannukset Jin Spur:it. Ostin myös full kokoisen yleissatulahuovan merkiltään Horze Supreme Maya VS sinisenä. Huopa ja kannukset sopivat mielestäni hyvin yhteen, joten ajattelin ostaa molemmat. Tulevaisuutta varten tein myös hyvän jalustinlöydön hetki sitten Facebookin hevostarvikekirpputorilta ja tein myyjän kanssa kaupat näistä hopean värisistä Jin Stirrup -jalustimista Finnderbyn aikana.
Kävittekö te tänä vuonna Finnderbyssä?