Iida haastoi minut viime viikolla otsikon haasteeseen. Rupesin käymään läpi hevoskuviani ja yllättäen kivoja muistoja ja tuoreempiakin kuvia löytyi hieman enemänkin. Kaikenlaisia kuvia siis luvassa. Kerron myös jokaisen kuvan ohella jotain hevosharrastuksestani. Tämän päivän ratsastuksesta teen postauksen huomenna, sillä tänään on kiireitä pakkaamisen kanssa.
Kuvat 1 ja 2: Kaksi ensimäistä rakasta hoitohevostani Kilon tallilta. Vasemmalla Ruusu ja oikealla Suffeli. Näistä poneista lisää tietoa Hevosia matkan varrelta -sivulla.
Kuva 3: Ensimäistä kertaa vaihdoin tallia ja olin kokeilutunnilla tässä Fille-ponilla Espoon ratsastustallilla. Ratsastin tällä tallilla puolitoista vuotta ja olin todella tyytyväinen talliin. Talli on nyt tänä keväänä valitettavasti lopettanut toimintansa.
Kuva 4: Harvinainen estekuva minusta, sillä en ole päässyt hyppäämään kuin Kilon tallilla ja muutaman kerran Espoon ratsastuskoulussa. Nyt vuoteen en ole mennyt kuin puomeja muutaman kerran. Kouluratsastus onkin muodostunut minun jutukseni.
Kuva 5: Tämä kuva on oikea arkistojen aarre. Tämä on vanhin ja yksi ensimäisistä kuvista minusta hevosten kanssa. Kuva on Kilon tallilta kauan ennen kuin aloin ratsastamaan siellä.
Kuva 6: Tykkään mennä ilman jalustimia, sekä ilman satulaa. Se kehittää hyvin istuntaa ja tasapainoani. Kuvassa Santtu Espoon ratsastustallilta.
Kuvat 7 ja 8: Tykkään käydä Finnderbyssä, Horse Show:ssa, Horse Fair -messuilla, Hevoset-messuilla ja muissa hevostapahtumissa ja kilpailuissa katsomassa, kuvaamassa, auttamassa ja kannustamassa. Vasemapuoleinen kuva on vanhempi kuin oikea ja sen huomaa laadustakin. Molemmat ovat Finnderbystä eri vuosina.
Kuva 9: Haaveilen omistavani joskus amerikan miniatyyrihevosia. Kuvan ponit eivät ole niitä.
Kuva 10: Opiskelen Harjun oppimiskeskuksessa hevostenhoitajaksi. Minulla on hoitohevosena siellä kuvan suomenhevosruuna Monni, josta tykkään todella paljon.
Kuva 11: Suuntaudun hevostenhoitajaopinnoissani hevoskasvatukseen, joten eri ikäisten ja sukupuolisten hevosten hoitaminen tulee minulle varmasti tutuksi.
Kuva 12: Minua kiehtoo kisahoitajan työ, sekä työskentely hyvillä talleilla hyvien hevosten parissa. Tulevaisuudessa haaveilen perustavani oman yksityistallin. Haluaisin myös oman hevosen, jolla harrastaa laadukkaasti, käydä vähän valmennuksissa ja pienissä kilpailuissa.
Kuva 13: Rakastan maastoilua, varsinkin yksin ja tutkia ratsun kanssa uusia polkuja. Minua kiehtoo myös maastakäsittely ja lännenratsastus.
Kuva 14: Roosa on entinen hoitohevoseni ja tänä kesänä vuokrasin ponitammaa viikon. Roosan kanssa ollaan menty koulua, puomeja, maastossa ja ilman satulaa.
Tämänlainen postaus tällä kertaa. Huomenna luvassa vuokrausviikosta ja ensi viikolla postauksia lännenratsastuksesta!
Tämänlainen postaus tällä kertaa. Huomenna luvassa vuokrausviikosta ja ensi viikolla postauksia lännenratsastuksesta!
Hirveästi kirjoitus virheitä taas postauksessa, on tosi raskasta lukea virheitä täynnä olevaa tekstiä. Pienet virheet ei haittaa, mutta sulla niitä on vielä tekstissä liikaa.. Kannattaa tarkistaa teksti parikin kertaa ennen julkaisua.
VastaaPoistaKiitos, että ilmoitit asiasta. Luin tekstin äsken ja huomasin saman virheen useamman kerran sekä pari muuta, mutta ei niitä nyt niiiin hirveästi ole. Jos vielä näet niin ilmoita toki ja kerro minkä virheen löysit. :)
PoistaAinakin kuin ja kun ero kannattaa muistuttaa mieleen t. Toinen ano :)
Poista