21.8.2016

Etsin ratsastuskoulua ja muita kuulumisia


Hei kaikille kärsivällisille! Pahoittelen, että en ole postaillut pitkään aikaan. Harjussa kesätallijakso päättyi viime viikon perjantaina. Näytöt menivät kutakuinkin hyvin. Viime viikolla minulla ei ollut tietokonetta Harjussa, joten en voinut postailla ja muuna aikana bloggerissa käyminen on yksinkertaisesti vain jäänyt. Pahoitteluni siitä. Minulla on myöskin ollut paljon hommaa koulussa ja vapaapäivinä kiireistä matkustaa busseissa tunti kaupalla ja pakata tavaroita, sillä tämän viikon maanantaina minulla alkoi kauan odotettu työssäoppiminen hevoskasvatuksen parissa. Työssäoppiminen kestää yhteensä seitsemän viikkoa, eli vielä kuusi on jäljellä. Postailu tulee siis varmaankin olemaan vielä seuraavan kuun loppuun hyvin vähäistä. Yritän kuitenkin kehitellä välillä jotain mukavaa luettavaa ja katseltavaa tännekin. Roosa-ponin vuokrausviikosta oleva video on vielä todella kesken, eikä minulla valitettavasti ole juuri nyt motivaatiota tehdä sitä. Yritän kyllä parhaani mukaan keksiä kivoja aiheita postailuun ja saada motivaatiota kirjoittamiseen takaisin. Vierailen kotipuolessa aina kymmenen päivän välein, joten voitte ehdottaa postausideoita. Voin esimerkiksi vierailla pääkaupunkiseudun talleilla mahdollisissa kisoissa tai kirjoittaa mielipidepostauksia hevosharrastukseen liittyen. Ideoita vain tulemaan!
Olen tässä miettinyt Tasoni ja tavoitteeni ratsastajana -postauksen tiimoilta sitä, miksi nykyään ratsastan niin vähän. Vaikka haluaisin ratsastaa, ei ole "ollut mahdollisuutta" ratsastaa. Toisaalta se on ollut vain minusta itsestäni kiinni. En ole tehnyt asialle mitään, en ole mennyt paikkoihin joissa voisin ratsastaa. En ole pyrkinyt ratsastustunneille, enkä edes yrittänyt etsiä vuokrahevosta, joka sekin on ollut jo pidempään haaveissani. Olen tullut siihen tulokseen, että haluan kehittyä, haluan ratsastaa paremmin. Aion tehdä asialle nyt jotain. Ajatuksenani on, että etsin hyvän ratsastuskoulun pääkaupunkiseudulta ja aloittaisin ratsastamisen siellä perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina ensi vuoden alussa. Mutta nyt on mietittävä myös sitä, että keväällä minulla on autokoulu ja opiskelen edelleen noin 200 kilometrin päässä kotoa. Onneksi autokoulun ja oman auton hankkimisen jälkeen matkustamiseni helpottuu huomattavasti koulun ja kodin välillä. Silloin pääsisin helposti myös käymään talleilla, joiden lähelle ei kulje julkiset tai ne kulkevat huonosti. Tallilta vaadin nyt enemmän laatua kuin aikaisemmilta. Tallilla on oltava maneesi, siistit ja valoisat tilat, hyvin hoidetut hevoset ja niiden varusteet, sekä toiminnan on oltava muutenkin hevosystävällistä. Opetuksen haluan olevan laadukasta ja eteenpäin vievää ja tallilla on oltava kilpailumahdollisuus. Jos tiedätte nämä kriteerit täyttäviä talleja pääkaupunkiseudulla, kuulisin niistä mielelläni!

8 kommenttia:

  1. Ei kannata pitää maneesia tiukkana kriteerinä. Usein nostaa tuntihintoja roimasti. Mutta toivottavasti löydät jonkun sulle sopivan tallin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä se maneesi on nyt ehdoton, sillä haluan päästä treenaamaan kunnolla jokaisella ratsastustunnilla ympäri vuoden. Tiedän sen nostavan hintoja, mutta sille ei voi mitään. Kiitos tsempistä! Toivottavasti vastaukseni ei kuulostanut tylyltä, tarkoitus ei ollut, mutta asiaa vaikea muuten ilmaista. :)

      Poista
  2. Peikin ratsastuskoulua suosittelen! Tallilta löytyy TODELLA iso maneesi, joka talvella kylläkin jaettu kahdelle ryhmälle (silti tilaa riittävästi). Tallilta muutenkin siistit tilat ja hyvät oltavat, niin hevosille kuin ihmisillekkin. Hevoset laadukkaita ja hyvin koulutettuja. Opetus on hyvää, mutta tietysti jokaisen oma henk.koht. mielipide voi olla erillainen (viikonloppuisinkin on neljä eri opea, joten jonkun opetustyyli on todennäköisesti mieluissaa). Kisaamaan pääsee ja halutessaan vielä paljon! Joka kolmas tiistai on tallilla omat kisat (koulu tai este) lisäksi kaikki halukkaat voivat lähteä ulkopuolisiin kisoihin, joissa käydään paljon kauden aikana. Kisaamaan siis pääsee harvinaisen paljon verraten siihen, että kyseessä on ratsastuskoulu.

    Hinta ei ole halvimmasta päästä, mutta suosittelen käymään kokeilemassa tai katsomassa tunteja, silloin saa tietysti parhaan kuvan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Voisin käydä jossain vaiheessa tutustumassa talliin ja tunteihin. :)

      Poista
  3. Voisitko tehdä mielipidepostauksia esimerkiksi aiheesta kannukset, kuolaimet ja raipan käyttö, elämästä sisäoppilaitoksessa, Harjusta ja vaikka kenttäratsastukesta. Oon ite 12 ja ratsastanu 2 vuotta ja haluisin joskus harjuun heppa kouluun ja oot hyvä ratsastaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausideoista! Ne tulevat tarpeeseen. Kiitos paljon myös kehuista! :)

      Poista
  4. Paras on ratsastuskeskus aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minunkin mielestäni Aino vaikuttaa todella hyvältä paikalta. Onko sinulla tai kellään muulla kokemuksia Ainon tunneista? Kuulisin niitä mielelläni. :)

      Poista