Hei kaikille ja näin alkuun pakoitteluni, että Ainon ratsastuspostaus on venynyt tosiaan näin pitkälle tälle viikolle. Tässä postauksessa kerron perjantain 10.2. kahdesta ratsastustunnista Ainolassa. Taas tuntia edeltävällä viikolla en päässyt ratsastustunnille opiskeluihini kuuluvan talliviikonlopun takia, joten ratsastin kaksi tuntia peräkkäin 10.2. Tällä kerralla sain onneksi pitkästä aikaa kuvaajan paikalle, joten saatte nähdä myös hieman ratsastuskuvia. Videoita laitoinkin jo blogin instagram-tilille, josta niitä voi käydä katsomassa.
Omalla tunnillani ratsastin ponilla, kuten kaksi viikkoa sittenkin. Tämän kerran poni oli rautias Safari. Laitoin Safarin kuntoon ennen tuntia. Tunnin tehtävinä olivat pysähdys, liikkeelle lähtö, peruutus ja peruutuksesta pääty-ympyrällä laukannosto. Safari tuntui mukavalta ratsastaa. Vaikka se kulki pää pystyssä suurimman osan ajasta sain sen hyvin kuuntelemaan jalkaa ja ohjausta. Teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiä uralla alkutunnista. Pysähdykset onnistuivat hyvin ja usein myös jalat tasan. Menimme eri suuntiin vaihtaen suuntaa lävistäjällä. Safari kyttäsi tunnilla maneesin nurkkaa, jossa oli esteitä. Nurkan kohdalta se usein uritti ottaa lähtöjä ja kerran ottikin, mutta kauas se ei päässyt ja pysyin hyvin kyydissä. Työskentelyä jatkettiin samantien kummempia ihmettelemättä. Siirryimme kahdelle pääty-ympyrälle joissa aloimme tehdä pysähdyksiä, peruutuksia ja peruutuksesta suoraan laukannostolla eteen päin. Peruutukset onnistuivat siinä mielessä huonosti, että turpa nousi vain ylemmäs ja peruutus oli vino. Laukannostot sujuivat kuitenkin hyvin. Safarin laukka oli mukavaa ja ohjaus sekä jarrut toimivat hyvin vasempaan kierrokseen. Kun teimme samaa tehtävää oikeaan kierrokseen, Safari koitti lähteä viemään, se oli laukassa epätasapainossa eikä tuntunut oikein onnistuvan. Sain kuitenkin oikeallekin hyviä nostoja aikaan. Lopputunnista ravailimme kokouralla ja Safari alkoi mennä ihan suht hyvin jännän estenurkanki ohi.
Päivän toinen hevonen, Lilli. Lilli oli huomattavasti isompi, kuin ensimmäisen tunnin Safari-poni.
Seuraavalla tunnilla ratsunani oli Lilli. Lilli oli iso puoliverinen ja muutenkin ihan eri tyyppinen hevonen kuin Safari. Hain Lillin toisesta maneesista, jossa se oli tehnyt alle jo yhden tunnin verran töitä. Koko tunnin jouduin oikeastaan keskittymään siihen, että saisin hevoseen lisää eteenpäinpyrkimystä, eikä se hyvin kyllä onnistunut. Teimme tunnilla pääty-ympyrällä pohkeenväistöä ulos ja sisään päin. Ratsuni oli aika tahmea pohkeelle, joten homma kävi työlääksi. Lopulta sain kuitenkin muutamia hyviäkin väistöpätkiä. Laukka nousi molempiin suuntiin ympyrällä hyvin ja pysyi yllä haluamani ajan. Laukkasimme myös koko uralla hieman reippaampaa laukkaa. Lilli ei oikein ollut minun tyyppiäni, mutta omanlainen kokemushan tämäkin hevonen oli.
(Seuraavat kuvat on kaapattu videolta, jossa tarkennus oli pielessä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti