Viime perjantaina kävin jälleen Ratsastuskeskus Ainossa ratsastustunnilla. Tällä kertaa ratsastin vain omalla tunnillani. Ratsunani toimi Emppu, pieni hevostamma. Emppu oli jo edellisellä tunnilla, joten minun ei tarvinnut laittaa sitä kuntoon. Viime perjantainen ratsastus Ainossa oli nyt viimeinen ainakin hetkeen, sillä en pääse Harjun kisa-, talli- ja messuviikonloppujen takia ratsastamaan siellä ainakaan kolmeen, pahimmillaan jopa viiteen viikkoon. Keväällä tulee lisää viikonloppuja, jolloin olen muualla kiinni, joten päätin etten ratsasta Ainossa kautta loppuun vaan jätän sen kesken. Ikävä juttu, mutta muutakaan en voi. Samoin viime vuonna miettimäni kisoihin osallistumiset taitavat jäädä, ainakin Ainon osalta. Minun on panostettava opiskeluihini ja Harjussa kuitenkin pääsen ratsastamaan.
Palataas itse tuntiin. Tunnin aiheena oli siirtymiset ja volttien ratsastus. Aloitimme alkukäynneillä, joista siirryimme ravaamaan ja tekemään voltteja. Vaihdoimme suuntaa ja aloimme tekemään ravissa aina pitkille sivuille kolme volttia peräkkäin. Jos mahtui, sai väleihi tehdä käyntisiirtymiset. Näiden jälkeen oli välikäynnit, joiden jälkeen siirryimme kahdelle pääty-ympyrälle tekemään ravista laukannostoja. Vaihdoimme suuntaa uran kautta ravissa ja menimme jälleen kahdelle pääty-ympyrälle. Tällä kertaa otettiin mukaan käynti, eli tehtiin siirtymisiä kaikkien askellajien välillä. Lopuksi ravasimme loppuravit koko uralla, jonka jälkeen kävelimme vielä tovin ja saimme loppupalautteen.
Emppu oli todella kiva ja hieno hevonen ratsastaa. Sillä käytettiin kuitenkin joustochamponia, jotta se kulkisi paremmassa muodossa ja niinhän se kulki koko tunnin ajan. Ohjalle Emppu oli todella mukava, mutta ravissa en saanut pohkeitani kunnolla läpi, jotta olisin saanut hevosta isommin eteen päin. Sain hyviä laukannostoja molempiin suuntiin tehtyä, mutta laukan ylläpitämisessä olisi ollut vielä työstettävää. Emppu kulki kuitenkin hyvin ohjan ja pohkeen välissä haluamiani teitä pitkin. Ihastuin tähän hevoseen toden teolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti