19.2.2017

Paljon estetyöskentelyä ja muita kuulumisia Harjusta

Hei kaikille! Blogissa on nyt ollut pitkiä taukoja. Koulussa on paljon hommia, jotka aiheuttavat stressiä, sekä elämässäni tällä hetkellä muutenkin on kiireistä. Vapaa-ajalla en ole vain jaksanut kirjoittaa blogiin. Tällä viikolla kuitenkin on tapahtunut paljon. Viikolla olen päässyt hyppäämään erilaisia tehtäviä ja rataa jopa neljänä päivänä, neljällä eri hevosella, joista kahdella kaksi kertaa. Maanantaina hyppäsin Rommilla, tiistaina Rommilla, Monnilla ja Eetulla, keskiviikkona Eetulla ja torstaina Askolla. Joka hyppykerralla olen harjoitellut rata ykköstä, sillä ensi viikon tiistaina on näyttö. Alunperin minun piti ratsastaa näyttö Rommilla, mutta sillä ilmetessä jlkavaivoja, menenkin näytön nyt Askolla, jolla ratsastin ensimmäistä kertaa vasta torstaina. Huomenna pääsen luultavimmin ratsastamaan/hyppäämään sillä vielä ja tiistaina on näyttö. Näyttö itsessään jännittää ja vielä tuo viime tingan hevosvaihto hevoseen jola tosiaan pääsen ratsastamaan vain kahdesti ennen näyttöä. Huh. Noh, mutta uskon että selviän siitä.
Eetu, nuori 7-vuotias ruuna, jolla ratsastin ja hyppäsin ensimmäistä kertaa tiistaina. Toisen kerran pääsin tällä ratsastamaan keskiviikkona.
Tällä viikolla liikutin myös selästä käsin käynnissä itsenäisesti kahtena päivänä Harjun Hamppu-suokkia. Hampista ja minusta on kuva postauksessa ensimmäisenä. Hamppu on kyllä super ihana suomenhevonen! Niin hieno ja osaava.

Tiistaina käytiin vapaa-ajanohjaajan ja luokkalaisteni kanssa Kotkassa shoppailemassa ja SubWayssa syömässä. Harju tarjosi Subissa ruoat minulle ja komelle muulle, sillä voitimme edellisellä viikolla Haminassa olleen kaupunkisuunnistuksen. Shoppailureissulla näkyi upea auringon lasku, jota oikein pysähdyimme kuvaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti