Hei kaikki! (Postaus on kirjoitettu valmiiksi 26.11., joten en valitettavasti jaksa nyt myöhästyneen julkaisuajan takia muutaa aikamuotoja.) Eilen oppitunnilla oli ratsastusta Harjun maneesissa. Ratsastin suomenhevosella, jonka nimi oli Vinha. Ensimmäinen kerta, kun ratsastin täällä Harjussa, oli muistaakseni viime viikolla. Silloin ratsastin Lotta-hevosella. Täällä Harjussa on yllättävän paljon ratsastusta. Ensi viikollakin on kolmeksi päiväksi merkitty ratsastustunti. Hevoset täällä vaikuttavat oikein mukavilta, vaikka vain kahdella olen ratsastanut. Ratsastustunneilla tehtävät ovat olleen samanlaisia kuin ratsastuskouluissa yleensä. Erona vain se että ohjeistus on tarkempaa, meidän tavoitteita ja omasta mielestä omia vahvuuksia ja heikkouksia on kyselty. En kuitenkaan paljon ole vielä kokenut, joten en kaikkea tiedä.
Ennen tunteja on hevosten jako, hevosen harjaus ja varustus melko normaalisti. Erona ratsastuskouluihin joissa olen käynyt on se, että kaikille laitetaan hiittiloimi selkään, kun varusteet ovat paikallaan. Loimi selässä talutetaan hevonen maneesiin ja vasta maneesissa otetaan se pois. Ratsastuksen päätyttyä loimi laitetaan taas takaisin siksi aikaa, kun kävellään maneesista talliin takaisin. Ratsastuksen jälkeen otetaan varusteet pois ja hoidetaan hevonen ja varusteet huolella jokaisen ratsastuksen jälkeen. Näin saadaan pidettyä ne hyvinä ja pitkään käyttökelpoisina. Rikkoutuneet loimet ja riimuthan korjataan Harjun valjaspajalla, kuten monet muutkin varusteet myös. Aluksi tarkka toiminta saattaa tuntua oudolta ja hankalaltakin, niin kuin minusta tuntui, mutta siihen kyllä tottuu.
Tänään eli 26.11. torstaina lähdin kotiin viettämään viikonloppua hieman etuajassa. Minulla on huomenna Punametsän tallilla kaksi ratsastustuntia ja lauantaina yksi. Ratsastusta siis riittää. Ensi viikolla minulla on Harjussa talliviikko. Jään siis viikonlopuksi tekemään tallia Harjun talleihin, joten en pääse Punametsään ratsastamaan. Siksi ratsastan huomenna useamman tunnin. Eilen sain myös napsittua hieman kuvia Jaresta ja muutamasta muustakin Harjun hevosesta. Tästä postauksesta löytyy niitä kuvia ja lisään Jaren esittelysivulle myös niitä.
Jaresta puheen ollen. Kävin eilen ensimmäistä kertaa harjaamassa hoitohevoseni. Jare oli tosi mukava karsinassa, kuten olin kuvitellutkin. Harjasin ruunan päästä häntään ja puhdistin kaviot. Harjauksen jälkeen harjoittelin vähän hevosen luustoa Jaren avulla, jonka jälkeen nappasin pari kuvaa hevosesta. Lopuksi laitoin sisäloimen Jarelle, joka oli muuten silkkinen. Hieman yllätti, mutta hienohan se oli. Sen jälkeen lähdin tallista asunnolle iltapuuhiin. Kello oli noin seitsemän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti