Laskeuduttuani Donnan selästä, tein vaihtokaupan tallikaverin kanssa. Annoin tälle Donnan vietäväksi sisään ja otin Kapun itselleni ratsastettavaksi. Kapu tuntui aluksi todella oudolta. Sen käyntiä ei melkein tuntenut selästä muuten kuin että se liikkui vähän eteen. Totuteltuani uuteen ratsuun alkoi homma jo vähän toimia. Uskalsin ratsastaa Kapua pari kierrosta käveltyämme ja ravattuamme. Kapu vastasi hyvin apuihini, kun siltä jotain pyysin. Teimme ravissa voltteja jokaisen sivun keskelle. Sitten menimme keskiympyrälle kävelemään ja harjoittelemaan asetusta. Tunti oli vasta jatkokurssi, joten mitään ihmeellistä emme tehneet. Kapu asettui hyvin ja taupuikin rungostaan. Ympyrällä oli vähän sählinkiä muiden hevosten osalta, kun Roosa säikkyi toista lyhyttä sivua ja sinkoili sieltä laukalla toiselle lyhyelle sivulle. Pari kertaa kävi niin, että Faila lähti Roosan sinkoiluun mukaan ja teki pari pientä pukkiakin. Onneksi kukaan ei tippunut. Kapu sen sijaan ei edes korvaansa heilauttanut toisten sinkoilulle. Se käveli vaan tyynesti eteenpäin. Sellainen herrasmies se on. Kapu kyllä yritti miellyttää minua kaikin tavoin. Hieno hevonen! Silti se ei ehkä ollut minulle oikeaa tyyppiä.
Tänään ratsastin jälleen Donnalla oikealla tunnillani. Tehtiin aika samanlaisia harjoituksia kuin eilenkin. Tehtiin paljon voltteja käynnissä ja ravissa. Sitten tehtiin käynnissä hetki pohkeenväistöjä. Kun ne sujuivat, siirryttiin ravissa tekemään väistöjä. Donna meni todella kivasti. Taas huomasin jäykkyyttä vasemmalle asettamisessa ja taivuttamisessa. Oikea suunta meni huomattavasti helpommalla näin ratsastajan näkökulmasta. Donnan ravissa oli todella mukava istua. Sain ratsastettua sitä paljon paremmin harjoitusravissa kuin kevyessäravissa. Minulla ja Donnalla sujui niin hyvin, että opettajakin sanoi, että sovimme toisillemme! Donna on ollut kyllä todella positiivinen yllätys. Luulin sitä rehellisesti sanottuna ihan hirveäksi ratsastaa, mutta sitä se ei todellakaan ole.
Tallikissa vaanii.
Nyt saavun kotiin tallilta ja rupean syömään iltapalaa. Sitten varmaankin pakkaan Harjua varten. Huomenna taas sinne. Ensi viikolle minulla lukee lukkarissa kolmena päivänä ratsastusta. On kyllä kiva päästä ratsastamaan useampia kertoja viikossa. Seuraavaan postaukseen! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti