17.12.2015

Luukku 17: MyDay kuvina


Herätys soi kännykässäni kello 5:45. Oli aika nousta aamutalliin.

6:00 olen lähes valmiina lähtemään talliin. Hörppäsin vähän vettä ja otin D-vitamiinin. Puin vielä heijastinliivin ja pipon päälle ja ei kun menoks!

Heinän jaossa meni aikaa kolme kertaa päivän aikana, aamulla kuuden aikaan, kymmeneltä ja kahdeksalta illalla. Täytin tässä kuvassa hangolla heinäkärryjä.

Tallikissa seurailee, kuinkas ne opiskelijat suoriutuvat tallitöistään. 

Kissa seurasi minua ruokalaan juosten vierelläni tai vähän perässäni. Matkalla jouduin pelastamaan tämän kissan auton edestä, kun pikkupörrö ei tajunnut siirtyä auton edestä pois.

Sitten kissa jäi odottamaan ruokalan oven ulkopuolelle. Hän luuli pääsevänsä mukaan sisään, muttei päässyt. Myöhemmin päivän aikana en kissaa enää nähnyt.


Taas heinää jakamassa. Tämä kuva on iltatallista. Tällä kertaa menin vierastalliin antamaan heinät kahdelle siellä asuvalle hevoselle. Muut hevoset asuvat ratsutallissa, mutta nämä eivät mahdu sinne. Otin näiltä hevosilta hiittiloimet ja verkkoloimet pois ja laitoin talliloimet päälle yöksi.



Tämä postaus jäi nyt vähän vajaaksi päivän osalta, sillä tuntimme, jonka piti olla 12-16 peruttiin. Tulin muuten aamulla flunssaan ja se paheni vain päivää kohti, niin nukuin kello 12-15 paikkeilla hiemat pitkät päiväunet. Illalla tulin siihen tulokseen, etten pysty olemaan koulussa loppuviikkoa, joten tänään(torstaina) lähdin aamulla kotiin. Nyt kun kirjoitan tätä postausta, istun Haminassa odottamassa bussin lähtöä kohti Helsinkiä. Ensi luukkuun! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti