11.12.2015

Luukku 11: Hevosharrastukseni jatkuminen

Kuten kaikki jo varmasti tietävätkin, vaihdoin 2.11.2015 ammattioppilaitosta ja samalla muutin vähintään arkipäiviksi asumaan Virojoelle. Aloitin opiskelun Harjun oppimiskeskuksessa, jossa opiskelen hevostalouden perustutkintoa. Minulla olisi tavoitteena valmistua noin kahden ja puolen vuoden päästä hevostenhoitajaksi. Siksi hevosharrastamisestani on tullut jokapäiväistä hommaa tämän syksyn aikana. Sitä mukaa, kun opin uutta, tekemisestäni alkaa tulla pikku hiljaa ammattimaisempaa. Harjussa me opiskellaan niin paljon kaikkea hevosista, etten osannut edes kuvitella tämän kaiken kuuluvan hevostenhoitajan opintoihin. Minulla on ollut oppitunteja jo ratsastuksesta, ravihevosten ajamisesta, hevosen esittämisestä näyttelyissä, kengityksestä, nahkavarusteiden valmistamisesta ja korjaamisesta, hevosten luustosta, jänteistä, terveen hevosen tuntomerkeistä, haavanhoidosta, lääkekaapin sisällöstä, sairauksista, ruokinnasta, satulansovituksesta ja sitten minulla on ollut myös jo kaksi talliviikkoa eli tallitöitä. Olen opiskellut myös jo yhden kurssin äidinkieltä, liikuntaa ja ympäristöosaamista täällä Harjussa.

Harjun yksi tallikissoista makoilee säilöheinän päällä ravitallissa.

Suurin haaveeni on edelleen oma hevonen. Oman hevosen pitäminen Harjussa olisi vieläpä täysin mahdollista ja suhteellisen edullistakin. Omasta hevosesta olisi minulle paljon hyötyä myös oppimisen kannalta. Saisin harjoitella ratsastusta lähes päivittäin. Voisin opetella juoksuttamista ja esittämistä, sekä muuta maastakäsintyöskentelyä useammin ja oppisin tietysti kaikkea muuta hevosesta huolehtimista. Pystyisin tarkkailemaan yhden hevosen käytöstä, liikkumista ja kuntoa päivittäin ja oppisin huomaamaan milloin kaikki ei ole kunnossa. Sitten voisin soveltaa oppimaani Harjun hevosiin ja alkaisin ymmärtää niitäkin tunneilla ja näytöissä paremmin. Näillä näkymin en ole ottamassa tunteja mistään muulta tallilta keväällä 2016 ja Punametsässä käymisen lopetan tämän vuoden päätyttyä. Hetken minulla kävi mielessäni jopa Ratsastuskeskus Ainon tunneille pyrkiminen, mutta tärkeämmäksi koin säästää senkin rahan oman hevosen hankintaan. Nyt täytyy vain tehdä kovasti töitä ja opiskella ahkerasti, jotta saan vanhemmatkin vakuutettua ja oman osaamisen lisääntymään entistä enemmän.

Eilen ostin tämän kuvassa olevan juoksutusraipan, jotta voisin harjoitella sen ja juoksutusliinan käyttöä ns. kuivaharjoitteluna. Sitten myöhemmin tarvitsen tätä myös juoksuttaessa mahdollista omaa hevosta.

Onko teillä jo oma, vuokra- tai ylläpitohevonen?

2 kommenttia:

  1. Moikka, Saanko kysyä miten kuivaharjoittelet juoksutusta? Itsellänikin olisi sitä hyvä harjoitella mutta en tiedä miten sitä voisi? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä kysymys. Itseasiassa en ole aivan varma. Lähinnä harjoittelisin juoksutusraippani ja -liinani kanssa välineiden hallintaa. Varmaan laitan juoksutusliinan soljen kaapinoveen ja kehittelen jotain. En siis ole vielä yrittänytkään. Onnea sinulle treeneihin! :)

      Poista