16.12.2015

Luukku 16: Huoneen esittely (Harju)

Tässä 16. luukussa päätin esitellä teille oman huoneeni, joka minulla on käytössä täällä Harjussa. Asun siis tässä huoneessa yksin, mutta keittiö ja olohuone ovat yhteisiä kuuden muun opiskelijan kanssa.

Aloitetaan ovesta, joka johtaa käytävään. Saan sen lukkoon, jos haluan ja yleensä pidänkin sitä lukossa aina kun olen huoneessa tai poistun rakennuksesta ulos. Kun käyn esimerkiksi keittiössä tai vessassa, jätän oven yleensä raolleen. Oven vieressä vasemmalla on kuusi vaatekaappia, jotka esittesen myöhemmässä kuvassa. Oven oikealla puolella on pöytä, jossa syön, teen tehtäviä yms. mitä oman huoneen pöydällä yleensä tehdään. Joululoman jälkeen tuon todennäköisesti läppärin tänne ja laitan sen tuohon pöydälle. Pöydällä minulla on tällä hetkellä peili, vesipullo, lamppu, kalenteri tälle ja sen alla seuraavalle vuodelle, karkkia ja suklaata, jotain lappuja, kynä, muistitikku, leipää, kynsilakka ja huulirasva. Pidän usein myös Harjun avaimia tuossa pöydällä, josta ne on kätevä napata mukaan huoneesta poistuessa. Pöydän yläpuolella on ruokahyllynä käyttämäni hylly. Tällä hetkellä siellä on muun muassa suolaa, D-vitamiinipurkki, nuudeleita, astioita, hevosmuki, limsaa, kaakaota, leivinpaperia, sipsipussi ja kattila. Lisäksi hyllyllä on lisää papereita, penaali, nenäliinoja, perus särkylääkettä, kurkkukipuun tarhoitettua lääkettä, laskin ja jotain muuta roinaa. Pöydän oikealla puolella on maassa ikea-kassi, joka toimii roskiksena.

Pöydästä oikealle mentäessä on kaksi pientä tasoa, joissa on myös kaksi hyllyä ovien takana kummassakin. Vasemmanpuoleisessa on sisällä hygieniatarvikkeita, laastaria, lääkkeitä, kynsienhoitotuotteita, pesupalloja, kylpytakki ja shamppoo, hoitoaine, rasvoja yms. Oikeanpuoleisessa on erilaisia laukkuja ja reppu. Tasojen vieressä oikealla on ikea-kassi, johon pistän likaiset pyykit muovipussiin. Ikea-kassin sisällä toisessa muovipussissa on sisällä lisää muovipusseja. Tuossa ikea-kassissa kannan puhtaat ja kuivuneet pyykit kylpyhuoneesta huoneeseeni. Nurkassa on vielä kaksi matkalaukkuani, tuoli ja kolmas taso, jonka olen peittänyt tarpeettomana vihreällä viltillä sen kylmän metallinvärinsä takia.

Tasoilla on hevosaiheisia esitteitä, harja, hammaskippo välineineen, sekä kolme oppikirjaa, Hevosen ruokinta ja hoito, Hevosen anatomia ja Hevostaito-opas + Ratsastajan opas kilpailumaailmaan.

Tässä nurkkauksessa on kaksi sänkyä. Kaksi, koska huone on tarhoitettu kahdelle ihmiselle. Minulla on kylläkin käytössä vain toinen, sillä en nuku kahden sängyn levyisesti ainakaan yleensä! :D Seinällä on maailmankartta ja hyllykön vasemmalla puolella on Harjun kartta ja rakennuksista lyhyt esittely. Hyllyssä on hevoskirjojani ja hopeinen joulunauha.

Viimeisessä kuvassa on kaapistot, joiden oikealla puolella on siis kulman jälkeen ovi ensimmäisestä kuvasta. Kaappeja on kuvan ulkopuolella oikealla vielä kaksi lisää, mutta koska en pidä niissä mitään, en myöstään nähnyt syytä kuvata niitä. Myös kaksi vasemmassa reunassa olevaa kaappia ovat tyhjät. Käytän siis vain kahta keskimmäistä kaappia ja ne riittävät minulle mainiosti. Vasemmanpuoleisessa kaapissa pidän takkejani, kenkiäni, sekä koulu- ja yleisraippaani. Oikeanpuoleisessa kaapissa on ylähyllyllä petivaatteita ja pyyhkeitä, sitten on pipoja, hanskoja, villasukkia ja sellaista. Kolmanneksi ylimmässä hyllyssä on housuja ja paitoja ja sellaista perusvastetta. Toinen ja kolmas hylly alhaalta päin on pyhitetty hevos- ja tallivaatteille, sekä -varusteille. Alimmalla hyllyllä pidän kenkiä ja tyhjää kenkälaatikkoa. Kuvan pöytä on käytössä olevia vaatteita varten ja siihen laitan aina vaatteeni seuraavaa päivää varten, jotta aamulla herätessä, varsinkin aamutalliin, ei vaatteiden pukemisessa kestä kauaa. Näin säästän aikaa ja voin nukkua mahdollisimman pitkään. Tuo pöytä toimii hyvin myös vaatteiden ja varsinkin pyyhkeiden ja lakanoiden kuivattamiseen, sillä tuossa vasemmalla seinustalla on patteri. Sen patterin päällä on myös valtavan kokoinen ikkuna.

Tällainen on tämänhetkinen huoneeni Harjussa, mutta valitettavasti joudun varmasti vielä monia kertoja muuttamaan asuntolasta toiseen näiden kolmen opiskeluvuoden aikana. Seuraava muutto on jo joululoman jälkeen. Vekkaisin, että tammi- tai helmikuussa. Tämänhetkisen huoneeni miinuspuoli on hieman kylmä lattia. Huoneilmakin oli pari viikkoa sitten kylmä, mutta se on saatu jo lämpimämmäksi. Plussaa tässä huoneessa on oma rauha, hyvä sijainti ja paljon tilaa. 

Mitä pidätte huoneestani?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti