22.11.2014

Kuumumista ja laukanvaihtoja

Kävin moikkaamassa Pätkistä tarhan luona ennen tuntiani.

Tänään ratsastin Fille-ponilla. Minulla luki listassa, että ratsastaisin Esalla, mutta opettaja vaihtoikin minun ratsuani vielä maneesissa.
  Aloitimme alkukäynneillä ja sitten työskentelimme kahdella pääty-ympyrällä käynnissä. Fille oli tosi laiska alussa. Se ei reagoinut yhtään pohkeisiini saatika raippaani. Sain Fillen kuitenkin myötäämään niskasta käynnissä. Sitten siirryimme ravityöskentelyyn edelleen ympyröillä. Koitimme ratsastaa hevosia muotoon. En saanut Filleä ravissa työkentelemään kunnolla. Se kulki lauskasti ja reagoi edelleen poskeeseen huonosti. Siirsimme laukkaan ja laukkasimme kevyessä istunnassa pari kierrosta. Sitten aloimme harjoitella käynti - laukka - käynti -siirtymisiä. Fille nosti laukat melko hyvin, mutta monta kertaa siirryimme ravin kautta käyntiin. En ihmeisesti ollut koonnut Filleä tarpeeksi.
  Puolen tunnin jälkeen aloimme harjoitella laukanvaihtoa kolmikaarisella kiemurauralla. Ensimmäisen kaarteen jälkeen suoralla käyntiin vasemmasta laukasta ja parin hyvän käyntiaskeleen jälkeen oikeaan laukkaan. Toisen kaarteen jälkeen ravilla viimeinen kaarre ja pitkä sivu käyntiä. Fille kuumui tehtävästä patin kuerroksen jälkeen. Se alkoi peruutelka pitkältä sivulta ja pari pientä hypähdystäkin se teki. Minulla ei ollut mitään hätää. Osasin melkein odottaa tätä Filleltä, sillä olen kokenut tämän ennenkin. Itse tehtävä sujui suht hyvin, kun sain Fillen takaisin uralle ja laukkaamaan hillitysti.
  Sitten otimme vielä suoraan vasemmasta laukasta vaihdon oikeaan samalla tehtävällä. Sekin meni hyvin. Fille edelleen peruutteli ja taisi se jotain(itseään?) maneesin peilistäkin yhdessä vaiheessa kovasti tuijottaa. :D
  Sitten siirryimme uralle loppuraveihin. Tarkoituksena jälleen työstää ratsua eteen-alas. Fille kulki oikein hienosti tässä, myötäsi ja ravaai reippaasti pohkeesta eteen. Olen oikein tyytyväinen tähän tuntiin ja erituisesti Filleen. Minua ei jäänyt harmittamaan vaikka en saanutkaan sitten Esaa.

Tässä tämän lauantain rida. Viikon päästä en pääsekkään ratsastamaan, joten postauskin jää sitten väliin. Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

Hevosen ostotarkastus ja lakiasiat - luento osa 2

Sanna Backlundin ja Tiina Tarkkalan luentosarjaa jatkoi nyt keskiviikkona 19.11. eläinlääkäri Liisa Harmo ostotarkastuksesta ja asianajaja Antti Linna hevosjuridiikasta. Luento oli samaan aikaan kuin viimeksikin eli 18:00-20:30, samassa paikassa kuin edellinenkin. Edellisestä luennosta voitte lukea aiemmasta postauksestani, joka löytyy sivuvalikosta lokakuun kohdalta.


Ostotarkastus
Mieti, mitä olet ostamassa.
Mitä haluat ja minkä laista?
Älä sokeennu tarjonnan vuoksi.
Liisa painotti, että ostotarkastuksessa kannattaa olla mukana kaupan molemmat osapuolet, eli myyjä ja ostaja. Ostotarkastuksen hinnaksi hän sanoi pari sataa.
Hevosta valittaessa kannattaa ottaa mm. huomioon:
-Sairaus- ja hoitohistoria
-Huonoja tallitapoja?
-Kesäihottumaa?
-Vatsahaava?

Vakuutuksista Liisa kertoi sen verran, että ne eivät kuulemma korvaa jalkavaivoja. Kannattaa huomioida vakuutusta valittaessa mitä se korvaa ja mitä ei.

Liisa sanoi, että hevonen ei tarvitse vapaapäivää. Niillä vain yleensä on se ihmisen takia. Tämä oli minulle jokseenkin uutta tietoa. Tosin tietysti rankoista treenijaksoista pitää antaa palautua rauhassa ja joskus on hyvä pitää pieniä taukoja. Luennolla oli myös puhetta hevosen jalka-asennoista ja selästä.

Hevoset ja laki: Hevosjuridiikkaa
Antti kertoi, että Suomalaisilla on yleisesti ottaen huono hevosmiestaito(horsemanship). Kuluttajansuojalaki on ostajan suojaksi pakottavaa, mutta se ei koske yksityishenkilöltä ostettuja hevosia.


Muistiinpanoni jäivät hieman lyhyiksi Antin hevosjuridiikasta, mutta toivottavasti saitte jotain asioista irti. Tällä kertaa menin fiksusti syömään kunnolla ennen luentoa, joten viime kerrasta poiketen minulle ei tullut päänsärkyä ja olin muutenkin kylläinen. Edellinen luento oli mielestäni tätä luentoa hyödyllisenpi itselleni, mutta ei tämäkään mitenkään huono ollut. Tämä luento avasi minulle hieman hevosten rakenteesta ja ostotarkastusasioita. Lakipuolesta en juurikaan saanut mitään irti.

Olen kokonaisuutena erittäin tyytyväinen näihin kahteen luentoon ja siihen, että päätin ottaa osaa niihin. 


18.11.2014

Hööksin ja Ridmerin ostokset

Olen nyt tässä parin päivän sisällä shoppaillut vähän hevostarvikeliikkeissä. Hintojen ja valikoimien vertailuakin on tullut tehtyä muutaman löydön lisäksi. Lauantaina kävin Ridmerissä ja maanantaina kävin ensimmäistä kertaa Espoon Hööksissä.

Tässä ostosten esittelyt:



Ostin hevostarvikeliike Ridmer'stä Jalolle heijastavan Masta-merkkisen koirantakin. Siinä on keltainen heijastava ulkopinta ja musta karvapinta sisäpuolella. Hintaa sillä oli vain 25€.
  Olen todennut tämän takin toimivaksi. Jalo kykenee liikkumaan se päällään normaalisti toisin kuin joidenkin takkien kanssa. Heijastava pinta toimii hyvin. Nyt Jalon erottaa helposti pimeästä metsästä valolla etsiessä.




Ostin Parka Padova JH Collection takin Espoon Hööksistä. Takissa on lämmin vuori ja tyylikkäät yksityiskohdat. Siinä on korkea takahalkio, mahdollistaen ratsastuksen. Tekoturkista oleva hupun karvareunus ja itse huppukin ovat irrotettavia. Takki on 100% polyesteriä. Takin hinta on 109,90€.
  Yhden päivän käytön jälkeen olen saanut positiivisen kuvan takista. Se on ollut oikein lämmin ja toimiva. Ainoana miinuksena takin kaksisuuntainen vetoketju on mielestäni hieman hankala laittaa kiinni. Takin väri ja malli miellyttävät minua. Lumisia pakkaskelejä odotellessa, jotta voin olla varma takin toimivuudesta Suomen talvessa.
http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=110817&deptid=0&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

Yllätyin Hööksin valikoimasta ja liikkeen koosta täysin. En osannut odottaa niin laajaa valikoimaa valjakkoajosta lännenratsastukseen, kaikkea ratsastajille, hevosille ja koirille. Upeaa! Ja tuotteita, sekä hintoja tarkasteltuani huomasin liikkeen olevan jopa hyvin edullinen. Täytyypä ruveta käymään useammin Hööksissä. Nyt varsinkin, kun otin selvää, miten helppoa minun on sinne päästä julkisilla ja vaikka pyörällä kesäisin. 

Olen mitä luultavimmin menossa Vantaan Horzeen parin viikon sisällä. Tavoitteenani on nyt vähän vertailla hevostarvikeliikkeitä, niiden valikoimia, hintoja, tuotteiden laatua ja yleistä vaikutelmaa.

Kertokaapa, mitä piditte tällaisesta ostosten esittelystä?

15.11.2014

Koulurata tunnilla

Ratsastustunnin aika. Tuntilistassa luki, että ratsastan Doriksella. Se oli jo ensimmäisellä tunnilla, joten minulla oli rutkasti kaikaa tallissa. Meninkin hakemaan hevosia tarhasta parin muun tytön kanssa. Talutin Fillen sisään, sekä autoin kahta muuta tyttöä Spotin ja Patun kanssa. Hevoset olivat aika mudassa tarhaulun jäljiltä. Niiden ratsastajille pieni työ siinä sitten.


Ratsastustunnillani maneesissa oli puomeista tehty koulukenttä, jonka ympärillä oli kouluradan kirjaimet. Teimme alkuverryttelyn itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Sitten tulimme yksi kerrallaan koulukentälle ja ratsastimme opettajan ohjeiden mukaisen radan. Opettaja sanoi siis pitkin rataa mitä pitää seuraavaksi tehdä. 
  Doris tuntui aika jäykältä tunnilla. Opettaja sanoikin sitä aika etupainoiseksi. Ratsastin verkassa paljon siirtymisiä. Sen lisäksi yritin opetella jälleen ravissa istumista. Doriksen laukassa osasin istuakkin jo suhteellisen hyvin, mutta ravi ei oikein onnistunut. Sitten tein pari pysähdysharjoitusta ja pysähdyksestä suoraan raviin siirtymistä. Vähän oli Doris laiskahko, mutta ihan hyvin ne harjoitteet sujuivat. Välillä on mukavaa kun saamme tunnilla ratsastaa vähän itsenäisestikkin.
  Koulurata alkoi alkutervehdyksellä, siitä harjoitusravissa C-kirjaimesta oikealle, keventäen lisättyä ravia kokorataleikkaa, uralla harjoitusraviin, voltti lyhyelle sivulle, kokorataleikkaa harjoitusravissa lisäys, C-kirjaimessa seis 4 sekunttia ja takaisin raviin, pitkän sivun keskeltä ratapoikkisuuntaanleikkaa ja keskiväliltä laukannosto, vasemmalle, voltti laukassa lyhyelle sivulle, kokorataleikkaa laukanlisäys, uralla raviin, C-kirjaimesta laukannosto ja pääty-ympyrä, jatketaan laukkaa kokorataleikkaa ja taas lisäys, uralla raviin ja lopputervehdukseen. Toivottavasti saitte rataselostuksestani jotain tolkkua, mutta kuitenkin. Minun ja Doriksen rata meni tasaisen rauhallisesti, kirjaimellisesti. Sain siirtymiset hyvin tehtyä, mutta Doris ei lisännyt askeltaan siittävästi yhdelläkään halkaisijalla. Laukkapääty-ympyrän korjalla Toto säikähti jotain ja Doriskin vähän laukkasi pois päin, ei onneksi paljoa ja sain heti jatkettua ratani loppuun.
  Annoin Dorikselle pitkät ohjat, taputin sitä ja kuuntelin opettajan palautteen. Seuraava astui koulukentälle ja minä lähdin kävelemään Doriksen kanssa ihan rennosti uralle. Vähän aikaa käveltyä tein pari laukannostoharjoitusta vielä ja oari ravi ja laukka lisäystä. Lopussa sitten loppuravit. Doris ei meinannut rentoutua, kun yritin hieman hidastaa ravia ja saada hevosta myötäämään eteen ja alas.


Tallissa otin muutaman kuvan Doriksesta ennen kuin otin siltä varusteet pois. Sitten harjasin vähän ja laitoin loimen ratsulleni, koska se oli hieman hikinen. Bussia odotellessani vielä tallilla autoin erästä tyttöä ottamaan kuvia Espoon Ratsastuskoulun uusille nettisivuille. Kameran takana yritin kaikin mahdollisin keinoin saada ensiksi ressun huomion ja sen korvat höröön, sittemmin hain vielä Myssyn tallista ja pidin sitä ulkona seisomassa kuvien oton ajan. Sen jälkeen lähdin kotiin.

Tässä talutan Dorista juuri maneesista talliin. Pahoittelen huonoa kuvaa.

14.11.2014

TET HippoSportissa

Lupasin teille tällä viikolla kertoa työelämääntutustumisestani viikonloppuna, mutta innostuin kirjoittamaan postausta jo nyt. Arkipäivinä en ole kahteen viikkoon muuta tehnytkään, kuin ollut töissä ja illalla levännyt. Minun olisi pitänyt tehdä kouluhommia, mutta ne ovat valitettavasti jääneet. Englannin koekkin odottaa ensiviikolla. Mutta nyt asiaan! :)


Tet-aamuni alkoivat ensimmäisellä viikolla vuorotellen 10:00 ja 12:00. Ja päättyivät 16:00 ja 18:00. Kuuden tunnin päivät eivät tuntuneet ollenkaan liian raskailta. Päin vastoin. Olisin jopa halunnut olla töissä pidempään. Aamu kymmeneltä oli aamusiivous tai hevosen haku tallista tarhaan. Alkuviikosta en päässyt kertaakaan talliin, sillä HippoSportissa oli toinenkin tettiläinen minun seuranani. Kiitos hänelle mukavasta seurasta! Loppuviikosta pääsin sitten talliin. Tallihommiinhan kuului loimen laittoa ja pois ottoa, suojien ja bootsien pesua pesarissa, koulusatulan ja suitsien pesua, sekä tarhojen siivoamista. Olin siis loppuviikosta joka päivä tallissa tunnista melkein kolmeen tuntiin.

Päivällä ja iltapäivällä liikkeessä järjestelin tuotteita, hinnottelin, siivoilin, tein paperihommia, purin kuorman ja tarkistin sen, opettelin myyntityötä ja paljon kaikkea muuta mukavaa. Viime viikolla minä sain ison kiinnostavan projektin, joka kestikin ensimmäisen viikon lopun ja koko toisen viikon. Tämä projekti oli siivous ja järjestelyhommia varastossa. Se oli mukavaa, sillä minä pidän siivoamisesta, varsinkin oman huoneen, tallin ja hevostarvikkeiden. Työt olivat mukavia ja opin valtavan paljon! Aivan mahtava kokemus, teki mieli jäädä sinne. Kukapa kouluun haluaisi, jos hevosten parissa voisi työskennellä? ;)

Lunta satoi yhtenä päivänä suhteellisen paljonkin ja aika liukastakin oli.

Työporukka oli ystävällinen, mukava, sopivan rento ja hauska. Heidän kanssaan oli mukava työskennellä. Oli ennenkaikkea mahtavaa tutustua Hipon työporukkaan siksi, että ymmärtäisin hevostarvikeliikkeen pyörittämistä ja työntekijöiden arkea. Pääsin myös hieman tutustumaan HippoSportin satulansovittajan työhön. Näin muutaman satulansovituksenkin sivusilmällä, tosin maneesiin en mennyt. Satulastudion toiminta oli tosi kiehtovaa, muun ohella tietysti. Siihen ei ihan joka päivä pääsekkään rutiininomaisesti tutustumaan, mutta minä pääsin. Toimistotyöstäkin sain hyvän käsityksen. Tietokoneita, asiakasrekisteri, kantiskirjeitä, mainoksia, esitteitä, laskuja ynnä muuta sellaista. HippoSportin työntekijöiden töihin kuuluviin hevosenhoitotehtäviin tutustuminen ja osallistuminen oli erityisen positiivinen yllätys. En uskonutkaan, että näin paljon hevoshommia kuuluu tähän työhön. Aivan mahtavaa! Sopisi kyllä minulle.


Viimeisenä päivänäni eli tänään aloitin aamusiivouksella, sitten järjestelin liiketilaa ja laitoin joulukoristeita ulos. Järjestelin myös ratsastushousuja hyllyihin, siistin remonttimyyntinurkkausta ja seurasin satulansovitusta. Sain valita otanko HippoSportin pipon vai t-paidan tetin päätteeksi. Valitsin ruskean t-paidan, koska pipo minulla oli jo. Tämä paita on täydellinen. Sopivan kokoinen, ei liian pieni eikä liian väljä. Materiaali on mukavaa ja joustavaa. Rakastan tätä paitaa ja pidänkin sitä nytkin päälläni. Sitten haastattelin vastuuhenkilöäni liittyen hänen työhönsä, koska sain koulusta ennen tettiä eräänlaisen lapun sitä varten. Sen jälkeen minulle kerrottiin, että minua odottaa kakku ja mehua toimistossa. Se oli mahtava yllätys ja kiitollisuuden osoitus. Namnam!




Kiitokseni HippoSportille TET-jaksosta, siihen kuuluneesta opetuksesta ja kokemuksista työn parissa, sekä kaikesta muustakin.
  Suosittelen liikettä ehdottomasti sinulle. Tarvitset sitten hevosellesi, itsellesi, tallillesi tai vaikka koirallesi mitä vain. Käy tutustumassa!

www.hipposport.fi
Kilonkartanontie 2
02610 Espoo, Suomi

8.11.2014

Joskus täytyy epäonnistua, onnistuakseen seuraavan kerran

Heips! Minulla oli kolmas estetunti tänään. Ratsuna minulla oli jälleen Vektor. Tallille saavuttuani, hain sen tarhasta ja harjasin huolellisesti. Aloin laittamaan varusteita valmiiksi puoli yksitoista. Käväisin vielä vessassa 10:40, joten minulle tuli hieman kiire laittaa varusteet Vektorin ylle. Kerkesin onneksi ajoissa ja sitten lähdimme maneesille.


  Ratsastimme alkuverryttelyn kuin estekilpailuissa. Lämmitelyeste oli kavalettipysty. Tulimme ensin vasemmassa kierroksessa ja vaihdoimme laukan ja suunnan pystyn jälkeen oikeaan kierrokseen. Ensimmäinen hyppy meni pieleen. Tulin liian lähelle ja hypystä tuli huono. Toiseen suuntaan tulimme linjan kaksi kavalettipystyä. Ne menivät jo paremmin, mutta en saanut Vektoria vaihtamaan laukkaa viimeisen pystyn jälkeen. Tunsin, että Vektor oli jo verkassa vähän hitaammalla tuulella kuin viime viikolla.
  Sitten oli radan vuoro. Siinä oli kahdeksan hyppyä, yksi kolmoissarja ja molemmista suunnista pysty - pysty linja, sekä yksi erillinen pystyeste. Kaikki saivat tulla radan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla en laittanut Vektoria laukkaamaan tarpeeksi. Rata meni erittäin huonosti, tulin liian lähelle esteitä. Lähestyin jopa ravilla, kun Vektorin laukka ei pyörinyt riittävän hyvin. Tein useamman voltinkin kesken rataa yrittäen saada laukkaa kuntoon, mutta turhaan. Olin todella pettynyt itseeni. Miten saatoinkin suoriutua noin surkeasti.
  Noh, ei auta muuta kuin jatkaa yrittämistä ja yrittää korjata virheet. Lähdin toisen kerran radalle. Tällä kertaa kiersin kentän toiselta reunalta asti, jotta minulla olisi aikaa työstää laukka reippaaksi. Nostin laukan. Nyt Vektor jo jotenkin tuntui tajuavan, että sen vaaditaan menevän reippaammin kuin edellisellä kerralla. Käytin kuitenkin napakasti raipan ja pohkeet ennen kuin aloitin tehtävän. Sainkin Vektorin laukan hyväksi, joten aloitimme. Kolmoissarja ylittyi, samoin linja, pysty, sekä uudestaan linja toisesta suunnasta. Vaikka laukka etenikin nyt paljon paremmin, jouduin silti käskemään Vektorin raipan avulla yli osasta esteistä. Tämä toinen rata meni silti paljon paremmin kuin ensimmäinen. 
  En voi sanoa, että olisin erittäin tyytyväinen onnistuneeseen tuntiin, vaan sanon, että olen tyytyväinen saamaani opetukseen tällä estetunnilla. Tämä opetushan oli, että pitää olla jämäkkä ja osata vaatia hevosta tekemään niin kuin ratsastaja haluaa, eikä vain istua kyydissä minne ja miten nyt hevonen haluaakaan. Tallissa riisuin Vektorilta varusteet, jonka jälkeen vielä laitoin loimen.


Kuvassa Pätkis, Urpon kaveri.

RIP Ouzo "Urpo"
Kuulin valitettavan suru-uutisen keskiviikkona. Pieni shettis Urpo oli jättänyt maanpäällisen elämän. En tuntenut ponia kovinkaan hyvin, en muista edes ikinä koskeneenikaan sitä, mutta aina nämä uutiset ovat silti ikäviä. Pätkis, Urpon tarhakaveri ja saman karsinan jakaja on nyt kokenut suuren menetyksen. Voimia Pätkikselle, Espoon ratsastustallin henkilökunnalle, sekä muille Urpon läheisille! <3


Tallitöitä ja tutustumista

Ensimmäinen viikko työelämään tutustumista on ohi. Minulla on mahtavat fiilikset. Sain syksyn alussa paikan HippoSport-hevostarvikeliikkeestä kahden viikon TET:iin. 
  Tällä viikolla tein liikkeessä mitä erilaisempia töitä. Sen lisäksi pääsin melkein joka päivä auttamaan tallihommissa. Työt ovat olleet sopivia ja voisin mieluusti viettää pidemmänkin aikaa töissä per päivä. Harmikseni koulun määrittelemä viikkotuntimäärä saa olla vain noin 30 tuntia eli kuusi tuntia päivässä. Minusta on ihanaa olla tallilla joka päivä, huoltaa varusteita, sekä siivoilla ja viedä hevosia tarhaan. Tottakai haluaisin ratsastaa vaikka joka päivä, mutta ymmärränhän minä, että se ei kuulu TET:iin. Nämä kaksi TET viikkoa HippoSport:ssa auttavat minua ymmärtämään jaksanko käydä joka päivä tallilla ja tehdä monta tuntia raskaita ja vähemmän raskaita hommia siellä.
  HippoSport:ssa on mukava ja ystävällinen työyhteisö, jonka joukkoon palaan mielelläni niin töihin TET:in parissa ensiviikolla kuin asiakkaanakin aina, kun sille tulee tarvetta.
  Odotan jo innolla ensi viikkoa, kun TET jatkuu. Maanantaina takaisin hommiin.

Tänään onneksi pääsen tallille jälleen ja ratsastamaan. Luvassa on estetunti ja teen siitä postauksen myöhemmin.

http://www.hipposport.fi