25.1.2017

Talliviikonloppu vk 4

Viime viikonlopun vietin Harjussa tallia tehden. Olenkin siis ollut "koulussa" jo kymmenen päivää putkeen ja edessä vielä kaksi päivää, ennen kuin pääsen kotiin vapaille viikonlopuksi. 

Viime viikonloppuna ollessani tallissa, olin korvaamassa viime kevään sairaspoissaoloa. Tallissa oli nyt samaan aikaan kanssani ratsutallissa kolme ensimmäisen vuoden opiskelijaa ja ravitallissa tallimestari sekä yksi opiskelija. Koska itse olen toisen vuoden opiskelija ja porukkaa oli niin vähän, että tallimestarin täytyi olla itse toisessa tallissa suurimman osan ajasta, olin minä saanut vastuuta huolehtia ratsutallin hoidon sujuvuudesta. Hyvää harjoitusta siis. Vastuun kantaminen hevosten hoidosta, turvallisesta toiminnasta ja nuorempien opiskelijoiden neuvomisesta oli mukavaa, mutta myös haastavaa omalla tavallaan. Ainoa isompi kommellus sattui, kun yksi hevosista oli piehtaroinut, eikä päässyt heti ylös. Sen jalat olivat koukussa seinää kohti ja koko hevonen muutenkin lähellä seinää. Hevonen yritti kovasti itse ylös mutta yrityksistä huolimatta ei päässyt, joten se luovutti hetkeksi yrittämisen ja hengitteli karsinassa. Soitin tallimestarille, että mitä pitäisi tehdä. Sain ohjeeksi kannustaa sitä ylös huiskaisemalla vähän riimunnarulla. En ehtinyt kuin ottaa riimun ja narun käteen niin hevonen alkoi yrittää vielä nousta ylös. Ja se yrittäminen kannatti ja se pääsi ylös. Tarkistimme hevosen haavojen varalta, oikaisimme talliloimen ja harjasimme vähän turpeita hevosesta. Hevonen liikkui tällä viikolla ihan puhtaasti, eikä ulkoisiakaan vaivoja/haavoja havaittu. Selvittiin siis säikähdyksellä. Mitään muuta ihmeellistä ei onneksi talliviikonloppuna tapahtunut.

Talliviikonloppu alkoi perjantaina 11:15 hakemalla heppoja sisään ja viemällä toisia ulos tarhoihin. Varttia vaille neljä oli jälleen hevosten sisään haku. Sisällä otettiin toppaloimet pois ja jaettiin heinät. Seuraavaksi lakaistiin koko talli ja siivottiin yleisiä tiloja. Muutamille hevosille laitettiin myös sisäloimien alle selkäbotti ja yhdelle jalkoihin Back on Trackin tallisuojat. Kello 16:45 jaoimme väkirehut ja tarkistimme vielä, että kaikilla hevosilla on kaikki hyvin. Iltatalli aloitettiin kahdeksalta. Jaoimme kaikille iltaheinät ja ovien eteen aamuheinät. Otimme botit pois hevosilta joilla niitä oli. Tarkistimme, että kaikki karsinanovet, satulahuoneitten, lantalan ja heinävaraston ovet, sekä ulko-ovet olivat kiinni ja sammutimme valot tallista. 

Lauantaina ja sunnuntaina aamutallin teki tallimestari, mutta me jaoimme iltatallissa heinät valmiiksi ovien eteen. Aamutallissa jaetaan myös väkirehut hevosille. Meillä opiskelijoilla talli alkoi 7:30 hevosten loimittamisella ja tarhoihin viemisellä. Sen jälkeen putsasimme kukin seitsemän karsinaa ja kuivitimme ne. Kymmeneltä jaoimme heinät tallissa oleville hevosille, sekä tyhjiin karsinoihin. Seuraavaksi lakaisimme ja pidimme hetken taukoa. 10:45 jaoimme kaikkiin karsinoihin väkirehut kuppeihin. Kello 11:00 aloitimme tarhanvaihdon loimittamalla kaikki tallissa olevat hevoset. Sitten lähdimme hakemaan tarhoilta kukin yhden hevosen sisää ja riisuimme niiltä loimet. Lähtiessämme hakemaan toisia hevosia, veimme mennessämme niihin tarhoihin joista jo haimme hevoset tallista toiset hevoset tarhaamaan. Näin jatkoimme kunnes kaikki aamulla tarhoissa olleet hevoset oli haettu ja tallissa olleet viety ulos. Tämän jälkeen kellon ollessa noin 12:00 lähdimme syömään ja päivätauolle. Seuraava talli alkoi taas 15:45, kuten perjantaina ja iltatalli 20:00. Neljältä haettiin taas hevoset sisään ja ruokittiin, sekä lakaistiin talli ja laitettiin botit. Iltatallissa jaettiin heinät hevosille ja aamuheinät karsinoiden eteen. Lisäksi otettiin botit pois, suljettiin ovet ja valot. Tällä samalla aikataululla menivät siis molemmat päivät.

Ei siinä vielä ihan kaikki! Saimme nimittäin viikonloppuna ratsastaa itsenäisesti. Ratsastin lauantaina Monni suokilla ja sunnuntaina Karkilla. Ratsastimme päivätauon aikana niin, että menimme talliin kahdelta. Laitoimme hevoset kuntoon ja ratsastimme noin 45 minuuttia. Kun olimme saaneet hevoset talliin ja varusteet hoidettua oli kello noin 15:35 ja pian aloitimmekin tallin teon. Molemmilla hevosilla oli ihan mukava ratsastaa, mutta pidin kuitenkin enemmän Karkista. En tehnyt kummankaan kanssa mitään ihmeellistä. Käyntiä, ravia, laukkaa kevyessä istunnassa, vähän siirtymisiä, pysähdyksiä ja pohkeenväistöä.

Viikonloppu oli oikein mukava, enkä tunne siitä vieläkään kummempaa väsymystä. Sunnuntaina sain tallimestarilta palautteeksi kiitokset avustani ja siitä, että pidin huolta ratsutallista. Hän myös sanoi, että minusta tulee vielä hyvä tallityöntekijä ja/tai tallimestari! Oli ihanaa saada positiivista palautetta. Sillä jaksaa aina pitkälle. 

2 kommenttia:

  1. Mitä ovat botit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Back on Track -merkkiset selkäbotit ja tallisuojat. Selkäbot on noin neliömetrin kokoinen kangaskerrostuma, joka laitetaan hevosen selkään. Se kiinnitetään loimivyöllä ja kaulan ympäri menevällä esim. pintelillä. Sillä, kuten tallisuojillakin ja muilla Back on Trackin bot-tuotteilla on ruumiinlämpöä takaisin heidastava vaikutus, joka lämmittää ja auttaa vaivoihin. Näitä tuotteita käytetään myös esim. ihmisillä ja koirilla.

      Poista