24.1.2017

Puomeja ja ilopukkeja

Tämä postaus piti julkaista jo perjantaina, mutta se vähän unohtui. Viime viikolla oli ratsastustunteja yksi maanantaina, yksi tiistaina ja yksi keskiviikkona. Maanantaina ja tiistaina ratsastettiin Martta-maneesissa puomitehtäviä ja siirtymisiä. Ratsastin molemmilla kerroilla hienolla Guve-tammalla, joka on kuvissa oleva ruunikko puoliverinen. Guve on haastava ratsastaa. Se on aika kova menijä ja painava ohjalle. Puomeista ja esteistä se vielä innostuu enemmän. Maanantaina tehtävät meni ihan ok. Mentiin puomeja vain käynnissä ja ravissa, sekä tehtiin pitkällä sivulla kahden puomin välissä ravista käyntiin siirtyminen ja takaisin raviin. Aluksi pidätteet olivat ihan hukassa, lisäksi myötäämiseni pidätteen jälkee oli liian iso, jolloin Guve luuli että saa mennäkkin ravissa. Tunnin loppupuolella pidätteet alkoivat mennä läpi ja saatiin hyviäkin siirtymisiä.

Tiistaina jatkettiin puomitehtävillä, vaikka rakensimmekin kavalettikorkuisen kolmoissarjan keskihalkaisijalle. Emme sitä kuitenkaan menneet ollenkaan, tiedä sitten mikä oli ideana kun tunnin jälkeen korjasimme puomien lisäksi sarjan pois. Noh itse tunti meni ennen puomeja paremmin kuin yksikään aikaisempi ratsastukseni Guvella. Guve tuntui ravissa todella hyvältä ja se tuntui kulkevankin hyvin ohjan ja pohkeen välissä. Ainoastaan sitten, kun puomitehtävällä oli laukannosto ja puomin ylitys ympyrällä Guve kuumui ja jarrut eivät hetkeen toimineet, ratti kuitenkin jotenkuten. Saatiin aluksi yksi hyvä ja rauhallinen ylitys laukassa, kun Guve ei vielä osannut ennakoida laukkaa. Noh lopputunnista loppuravit menivät taas paremmin. Vielä kun vain saisi enemmän kontrollia ja jarruihin tehokkuutta. Guve on kyllä todella kiva hevonen ratsastaa ja tykkään mennä sillä, mutta mieluummin koulua kuin esteitä.
Keskiviikkona olikin maastopäivä. Lähdin maastoon Pakilla. Ensin käveltiin pellon reunaa ja pikkuteitä pitkin metsään, jossa mentiin vuoroin eri kokoisilla poluilla ja välillä umpimetsässä. Pakki oli energisellä tuulella. Se halusi kovasti ravata lähes koko matkan eikä jarrut käyntiin siirtymisen suhteen oikein toimineet. Pariin otteeseen saatiin myös kokea ilopukkeja pikku Pakilta. Hauskaa oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti