30.12.2016

Ethän ammu pelotellaksesi?

Kaikki me varmasti tiedämme, että eläinystävillemme epäluonnollisia asioita ovat mm. ilotulitteet. Ilotulitteet ovat vielä pahimmasta päästä. Varsinkin hevosille ja koirille, mutta myös muille eläimille uuden vuoden ilta ja yö saattaa olla, ja monille onkin,  kauhun aikaa. Ilotulitteiden pauke on luonnotonta ja uhkaavaa, samoin valonväläykset. Koirat hakeutuvat pakoon sänkyjen ja sohvien alle. Ja jos mahdollista, koirat saattavat karata omistajiltaan. Hevoset taas ovat hyvien valmistelujen johdosta yleensä tallissa jo varhain ennen ilotulitusaikaa. Tallissakin hevonen kuulee paukkeen hyvin kaukaa ja näkee valonväläyksiä. Oudot äänet ja valot saavat monet hevoset suunniltaan pelosta. Säikähtänyt ja pelkäävä hevonen koittaa paeta, mutta jos se ei pääse pakoon, se yleensä puollustautuu. Hevonen on iso eläin ja kauhuissaan oleva itseään puollustava hevonen voi olla tosi vaarallinen. Hevonen voi myös satuttaa itsensä ja loukkaantua pahastikin.
Kuulemani ja kokemani mukaan hyviä vinkkejä valmistautua ilotulitteisiin tallilla on ottaa hevoset ajoissa talliin, mahdollisuuksien mukaan peittää tallin ikkunat, pitää tallissa valot päällä ja laittaa radio soimaan mikäli hevoset ovat tottuneet siihen. Hevosille voi myös laittaa korviin pumpulia ja hupun korvien päälle.

Vältäthän rakettien ampumista tallien ja pihattojen läheisyydessä, kiitos!
Laitan tähän linkin erittäin hyvästä Hevostietokeskuksen videosta "Hevoset ja ilotulitus".
https://www.youtube.com/watch?v=w3Rnokt3wiM

Koiratalouksissa kannattaa toimia aika lailla samalla tavalla. Koirat kannattaa käyttää ulkona ennen ilotulitusaikaa ja ottaa sitten sisään. Ikkunat kannattaa peittää ja laittaa tv päälle tai radio soimaan. Ihmisten kannattaa toimia mahdollisimman rauhallisesti ja normaalisti. Jos perheessä on innokkaita rakettejen katselijoita, kannattaa heidän lähteä ulos, jottei koira hermostu ikkunoilla ravaamisesta. Koiran kanssa kotiin kannattaa kuitenkin jäädä vähintään yksi ihminen.

Ilotulitteita saa ampua ainoastaan kello 18:00-02:00!
(Vain uuden vuoden aattona 31.12.2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti