Perjantaina en ollut Helsinki International Porsche Horse Show:ssa koko päivää, kuten torstaina. Olin katsomassa illalla Kansainvälistä Päänäytöstä, jossa kilpailivat kansainväliset huippuesteratsastajat. Illan kuitenkin aloitti Amateur Tour top 10 -finaali, jossa näin hurjan nopeita ratsastuksia toisessa vaiheessa. Luokan ensimmäinen vaihe oli taitoarvostelu, silti nopein puhtaan suorituksen toisessa vaiheessa tehnyt voitti. Kansainväliset luokat alkoivat loistavasti näin Suomen kannalta, sillä ensimmäisen Kansainvälisen tervetuliais -luokan voittoon ratsasti Sanna Backlund ratsullaan Wilhelmina. Tässä samassa luokassa myös Hanna Tardiveau sijoittui neljänneksi hevosella Wechtrichta, vaikka alussa ratahenkilö juoksi toisen esteen eteen, kun Hanna oli ratsastamassa sille. Hanna sai uuden lähtömerkin ja ratsasti lopulta puhtaan suorituksen. Suomalaisratsukot tarjosivat todellista jännitystä Horse Show:n yleisölle perjantaina. Aina, kun suomalainen ratsasti puhtaan radan, yleisö villiintyi taputtamaan ja tunnelma oli mitä parhain. Ensimmäisen kansainvälisen luokan palkintojen jaossa kaikki saivatkin kuunnella seisaaltaan Suomen kansallislaulun. Parhain mahdollinen aloitus viikonlopun kansainvälisille esteratsastusluokille.
Perjantain pääluokan 145cm aikaratsastusluokan voittoon ratsasti sveitsiläinen Martin Fuchs ratsulla Chaplin. Maiju Mallat, Niclas Aromaa, sekä Satu Liukkonen ratsastivat kaikki virheittä, mutta jäivät valitettavasti sijoitusten ulkopuolelle. Speed and Handiness luokassa Susanna Granroth ja Baccara sijoittuivat neljänsiksi. Luokan voitti ranskalainen Julien Epaillard hevosella Sheriff de la Nutria LM.
Perjantain luokat olivat paljon kiinnostavampia kuin torstain, sillä mm. esteet olivat 140-150cm ja ratsastajat maailman parhaimmistoa. Vietinkin lähes koko illan istuen katsomossa, kävin vain hieman pyörähtämässä verryttelyssä, sekä expossa ostamassa mustat kannusremmit. Horse Show:sta jäi erittäin hyvä mieli. Ehdottomasti parasta oli nähdä Sanna Backlundin suoritus ja jännittää, että hän pitää johtopaikan ihan luokan loppuun saakka. Oli kyllä uskomaton tunne, suomalaisvoitto heti kärkeen! Tästä on hyvä jatkaa ja toivotan onnea suomalaisille myös viikolopun kilpailuihin!
Ladies Night:ssa oli kaikkea hemmottelua naisille. Itseäni ei kylläkään kiinnostanut muu kuin kuvan herkkupöytä, joka oli koristeltu oikein hienoksi! Tämän lisäksi siellä oli meikkejä ja meikkitaiteilujoita, viinejä, Trendi-lehden ständi ja hieman vaatteita. Löysimpä myös koruja esitteleviä yläosattomia miehiä!
Miten teillä meni Horse Show:ssa tänä vuonna?
Mistä toivotte minun postaavan seuraavaksi?
Horse Showta en katsonut tänä vuonna mistään muualta kuin televisiosta - esteratsastus ei tosin kiinnostanut siinä määrin missä kouluratsastus, mutta hiukan tuli sentään seurattua.
VastaaPoistaNätti ulkoasu sinulla!
Pm-galleria
Kiitos!
PoistaKyllä ne yläosattomat miehet oli koko viikonlopun kohokohta ;)
VastaaPoistaTottahan toki! ;)
Poista