21.10.2016

Horse Show 2016: 1. päivä

Helsinki International Porsche Horse Shown ensimmäinen kilpailupäivä oli eilen, torstaina. Minua oli onni suosinut erään ratsastustarvikeliikkeen Facebook-arvonnassa, josta voitin kaksi lippua torstain Amateur Tour and Finland Finals -näytökseen. Aamulla heräsin kahdeksan paikkeilla ja lähdin yhdeksältä junalla kohti Helsingin Jäähallia. Matkalla ostin evääksi limun ja puolikkaan Subin, koska tiesin jäähallin tarjonnan olevan mieleeni aika kallis ja epäterveellinen. Ei sillä etteikö limsa sitten olisi epäterveellistä, mutta siitä sain energiaa olla paikalla lähes koko päivän katsomassa suorituksia ja meininkiä. Olin jäähallilla siinä noin kymmenen aikaan. Aluksi katselin hieman luokkia, jonka jälkeen söin, sillä aamulla en ehtinyt kotona syömään mitään. Nuorten ratsastajien ja ponien luokat sujuivat hyvin. Näin pari tippumista ja muutamia kieltoja, mutta niitä oli yllättävän vähän. Sen mitä nyt luokkia seurasin, taso vaikutti jopa paremmalta kuin viimevuonna. Yksi kehitysidea järjestäjille minulla tuli mieleeni. Amateur Tour -luokkien palkintojen jaot saisivat tapahtua ratsain. Se olisi mielenkiintoisempaa yleisölle ja kunniakierroskin olisi näyttävämpi. Nyt kun palkintojen jaot tapahtuvat jalan, ei kunniakierroksia tehdä lainkaan.
Verryttelyn seuraaminen on aina yhtä mielenkiintoista!
Uusi kirja, Valmentaudu tavoitteellisesti, lähti matkaani SRL:n ständiltä.

Puoliltapäivin oli aika kiertää Horse Expossa. Kävin kaikki jäähallissa sisällä olevat yritykset läpi, sekä expo-teltassa olevat yritykset. Esitteitä kertyi taas huomattava määrä, mutta tällä kertaa niistä on oikeasti jotain hyötyä, sillä aion hyödyntää niitä yrittäjyyteen liittyvässä koulutehtävässä. Expossa kierrellessäni löysin myös paljon mukavia vaatteita, jotka olisin halunnut ja pari varustetta hevoselle, jos minulla siis olisi sellainen. Hillitsin kuitenkin itseni ja ostin vain yhden vaatteen torstaina, Spooksin Justin Jacket -takin. Olin jo pitkän aikaan haaveillut Spooksin takista. Arvelinkin sellaisen löytyvän Horse Shown exposta. Takin lisäksi päädyin ostamaan Suomen Ratsastajainliiton ständiltä Valmentaudu tavoitteellisesti -kirjan. Tutkiskelin sitä tovin ja tulin siihen tulokseen, että kirjasta on minulle varmasti hyötyä. Muutaman ostoksen lisäksi expoissahan on aina miltei välttämätöntä osallistua kymmeniin arvontoihin ja niinhän minä osallistuin tälläkin kertaa.
 Kuvassa 5-vuotias jalostusori Clarimore ratsastaja Tomi Jalkasen kanssa. Ratsukko sijoittui viisivuotiaiden luokassa kolmanneksi. Tämä ori osoittautui omaksi suosikikseni nuorista hevosista.
Tässä laukkaavat ori Goldencoast Diamant ja ratsastaja Emmi-Maria Ojala. Pidin myös tästä ratsusta paljon. Ja sen tuuhea hyvin hoidettu häntä oli aivan upea!

Myöhemmin illalla, tarkkaan sanoen 17:45, alkoivat nuorten hevosten luokat tuomariarvosteluin. Luokkina olivat 5-, 6- ja 7-vuotiaat nuoret hevoset. Jokaisesta ikäryhmästä kaksi tuomaria valitsivat yhdessä parhaan hevosen, jolla sitten Nina Fagerström ratsasti ja hyppäsi muutaman esteen yleisön silmien edessä. Sen jälkeen Nina ja tuomarikaksikko laittoivat vielä ikäluokkien parhaat hevoset keskenäiseen paremmuusjärjestykseen. Tänä vuonna kävikin niin, että vanhin oli se paras ja nuorin jäi kolmanneksi, silti nämä kaikki kolme olivat voittajia. Nuorista hevosista nousi omiksi suosikeikseni kaksi. Toinen näistä oli viisivuotiaiden luokan kolmas kimo jalostusori Clarimore, jota ratsasti Tomi Jalkanen ja toinen mustanruunikko 7-vuotias ori Goldencoast Diamant, jota ratsasti Emmi-Maria Ojala.

Tänään menen illalla katsomaan Kansainvälistä Päänäytöstä, johon on tulossa maailman huippuja kilpailemaan esteratsastuksessa. Kirjoitan siitä sitten huomenna, sillä se loppuu vasta noin 23:30.

Onko teillä suosikkihevosta tai -ratsukkoa Horse Showssa?

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus. :) Mut mitä mä ymmärsin, niin palkintojen jako on jalan eikä ratsain kun ei ole tilaa millekkään kunniakierrokselle kun kenttä on täynnä esteitä. Ja mun suosikit on noi tutut ratsukot tietysti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Isommissakin luokissa Horse Show:ssa ja muualla on kunniakierrokset esteiden seassa. Mutta ymmärrän, että Horse Show:ssa on parempi antaa tilaa ja aikaa toimihenkilöille muuttaa rataa.

      Poista
    2. Ehkä myös se, että Amateur Tourilla oli yhteensä 12 ratsukkoa, niin ehkä voisi tulla vähän kaaos siitä kunniakierroksesta. :D Kun muissa luokissa oli vain max. 6!

      Poista