25.6.2016

Juhannusviikko

Kuluva viikko on mennyt mukavissa merkeissä. Maanantaista torstaihin kävin joka päivä ratsastamassa. Ratsastus on ollut monipuolista, sillä olen ollut kentällä, maastossa ja maneesissa, sekä ratsastanut ilman satulaa. Torstaina pääsin myös seuraamaan harjoituskoulukilpailuita. Perjantai kului kotona. Kävin kyllä bussilla vähän kauempana rautakaupassa ostamassa pari juttua, joista tulee blogiinkin sitten jossain vaiheessa ihan mielenkiintoista juttua. Käytiin koko perheen voimin tiistaina grillaamassa. Ruokana oli makkaraa, grillikasviksia ja salaattia. Jalo matkustaa nykyään bussissa tosi hyvin. Lattialla se on vähän rauhaton ja pyrkimässä ulos bussista aina kun bussi pysähtyy, mutta kun otin Jalon syliin oli se paljon rauhallisemmin. Yllä olevassa kuvassa olemme Jalon kanssa bussissa. On se välillä vähän hassu, kuten näkyy, mutta suloinen! <3
Ensin koiran ulkoilutus ja sitten tallille loppuillaksi. On tämä lähes joka päivä tallilla käyminen niin mukavaa! :) 
Olen nauttinut tällä viikolla monet hyvät suomalaiset mansikat. Ostettiin kotiin myös persikoita, banaaneja, viinirypäleitä ja vesimelooni tällä viikolla. Terveelliset ruoat ovat yllättävänkin hyviä kun niille antaa mahdollisuuden. Minun ei olekaan tehnyt mieli karkkia, suklaata eikä sipsiä pitkään aikaan. Valitettavasti pizza kuitenkin maistuu yhä! :D No on joku hyvä vähän epäterveellisempi herkku sallittava itsellekin. Hedelmiä ja kesän marjoja nauttiessa olen katsonut Netflixistä mm. kuvassa näkyvää Teen Wolf -sarjaa, mikä on osoittautunut todella hyväksi! Suosittelen kaikille, paitsi ei ihan nuorimmille ja herkille! Marjojen ja hedelmien kanssa maistuu hyvä ja kylmä vesi.
Keskiviikkona käytiin äidin kanssa ostamassa molemmille uudet puhelimet. Minulle valkoinen iPhone 5s ja äidille sama mustana. Pidin paljon iPhone 5 -puhelimestani, johon siirryin monien Nokian puhelimien jälkeen. En halunnut yhtään isompaa kuin vanha puhelimeni(kuten iPhone 6 -puhelimet ovat), mutta halusin hieman uudemman kuitenkin kuin vitonen. Päädyttiin sitten 5s:ään, sillä sen hinta oli mukavasti pudonnut alle kolmeen sataan. Vanha iPhoneni toimii vielä ihan okei, mutta välillä se jumittelee ja akku kuluu todella nopeasti. Voin silti vielä käyttää sitä tarpeen tullen. Nyt on hyvät puhelimet perheellä. Toivottavasti vielä saan bloggerin jotenkin ladattua tuohon uuteen puhelimeen. Sitä ei nimittäin tunnu löytyvän App Storesta. Jos jollain on jotain tietoa asiasta tai neuvoja, ottaisin mielelläni niitä vastaan!

Juhannuksen vietosta tulossa sunnuntaina oma postauksensa. 
Hyvää juhannusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti