30.4.2016

Uusi hoitohevonen + muutoksia blogiin

Hei kaikille! Olen nyt päättänyt muutella vähän blogini sivuja, erityisesti hoitohevosista kertovia. Huomasin, ettei minulla ole ollenkaan esittelyjä eikä pitkään aikaan mitään mainintaa entisistä hoitohevosistani Kilon tallilta, joten päätin tehdä sivun, jossa esittelen kaikki entiset hoitohevoseni niin hyvin kuin minä niistä tietoja tiedän ja saan selville. Keskiviikkona aloin hoitamaan uutta hoitohevosta, Monnia, joka poseeraakin hienosti yllä olevassa kuvassa. Monnille tulee tietysti oma esittelysivu ja Jare, sekä Roosa pääsevät jakamaan sivun ensimmäisen hoitohevoseni Suffelin ja toisen hoitohevoseni Ruusun kanssa. Ajattelin myös tälle samaiselle entisten hoitohevosten esittelysivulle tehdä listan hevosista, joilla olen ratsastanut. Ihan oman mielenkiintoni takia haluan laskea kuinka monella eri hevosella olen ratsastanut ja ehkä lista kiinnostaa teitä myös? Sivulle Hevosia matkan varrelta(linkki) voitte komentoida ja kertoa keillä ratsastamistani hevosista olette itse ratsastaneet ja voitte kysellä kaikkea niistä, sekä hoitohevosistani.

Voisin kuitenkin nyt esitellä vähän Monnia, nykyistä hoitohevostani. Monnin oikea nimi on Vilimon. Se on syntynyt 20.4.2005. Monni on suomenhevonen. Se on juossut kahdeksan lähtöä, mutta ei ole sijoittunut kertaakaan kolmen parhaan joukkoon. Nyt Monni asuu Harjun oppimiskeskuksen ratsutallissa ja toimii siellä opetushevosena. Monni on todella kiltti hoitaa, käsitellä ja ratsastaa. Se ottaa asiat hyvin rennosti hermostumatta ja säikkymättä. Monnin laukannosto on yksi parhaita mitä tiedän. Se nostaa herkästi ja hyvin takapäätä käyttäen. Monni ei juokse alta, mutta välillä pidätteet eivät toimi niin herkästi kuin haluaisin. Monni on herkkä pohkeelle ja väistää hyvin. Ravi sillä on kuitenkin aika pompottavaa. Nämä ratsastukselliset tiedot ovat vain omien kokemuksieni perusteella sanottuja, ei ammattilaisen. En tiedä vielä miten Monni hyppää. Toivon jaksavani hoitaa Monnia edes parina kertana viikossa koulutuntien lisäksi. Nimittäin täällä ollaan muutenkin hevosten kanssa tekemisissä lähes poikkeuksetta joka päivä, niin silloin ei kerta kaikkiaan aina jaksa mennä illalla harjaamaan hoitohevostansa. Toivotaan parasta.

Olen tällä viikolla muuttanut myös blogin taustaa keväisemmäksi. Toivottavasti tykkäätte. Edelleen otan mielelläni vastaan rakentavia kommentteja ja myös mielelläni kaikkea positiivista blogiini liittyen Kuinka parantaa blogiani? -postaukseen(linkki).
Hyvää hevostäyteistä kevättä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti