5.4.2016

Hevoset 2016

Messutunnelmissa ollaan nyt toistamiseen parin viikon sisällä. Lauantai olikin piiitkä päivä. Heräsin jo puoli kuusi ja lähdin kohti Tampereen Hevoset-messuja junalla hieman kuuden jälkeen ollen Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa vähän yli yhdeksän. Messuilla oli kaikenlaista nähtävää ja koettavaa. katselin esityksiä jonkin verran Hankkija-areenalla, joista on kuvia alla ja tarkempi selitys. Shoppailumahdollisuudet olivat hyvät. Oli paljon erilaisia liikkeitä. Toisissa oli kalliimpia merkkivaatteita ja varusteita ja toisissa vähän edullisempia. Messuilla oli kaikkea niin ratsastajille, ravaajille, islanninhevosharrastajille, kuin myös minihevosten ystäville. Shoppailumahdollisuudet olivat siis erittäin kattavat kaikenlaisille hevosharrastajille. 

Olin todella tyytyväinen mahdollisuuteen saada bloggaajapassi, sillä sillä pääsin ilmaiseksi sisään messuille ja pystyin käymään myös ulkona välillä. Messukeskuksen lähelä oli ilokseni kauppakeskus, jossa kävin päivän aikana nauttimassa ruoaksi subileivän. Tuli samalla messureissulla tutustuttua myös Tampereen paikallisbusseihin, jotka olivat hyvin sujuvat. Samoin näin vähän paremmin kaupunkia, sillä aiemmin olen mennyt muistaakseni vain kaupungin läpi autolla. Ja reissussahan olin ihan yksin, sillä en valitettavasti saanut seuraa messuille Espoosta. Onneksi matkat ja messut sujuivat hyvin. Iso kiitos Tampereen Hevoset-messuille ja ystävälliselle bussinkuljettajalle 14y-bussissa! 

Laitan tähän alle kuvia messuilta. Kuvateksteistä selviää enemmän esityksistä ja muusta mitä messuilla näin. Myös info-asiaa postauksen lopussa.

Tämä kuva on yksi suosikeistani, laitoin sen myös Instagramiin, josta minut löytää nimellä @etenemisen_tempo. Kuvassa on andalusianhevonen.
Tämä iso kaveri todellakin on iso! Tämä tamma oli messujen isoin hevonen, shire-rodultaan. Säkäkorkeus hipoo kahta metriä, mutta luonne hyvin rauhallinen ja ystävällinen.
Ypäjän hevosopiston opiskelijoiden ja opetushevosten katrilli oli hyvin toteutettu. Jokaisella hevosella oli harjassaan luonnonvalkeat jouluvalot, jotka kiinnittivät huomiota ja olivat näyttävät.
Tämä ja usea alempi kuva ovat rotuesittelystä. Tässä (huonossa) kuvassa on friisiläinen. Esityksessä oli kaksi friisiläistä, mutta kummastakaan en saanut hyvää kuvaa.
Irlannin cob -rotuesittelyssä minulle selvisi, että näitä tupsujalkoja on myös ihan pieniä ponikokoisiakin!
Pahoittelen tästäkin kuvanlaadusta, mutta kyseessä on shetlanninponi.
Ja tässä on russponi.
Nyt en kyllä ihan tarkkaan muista, mutta nämä kaksi ylempää kuvaa taitavat olla connemaranponista.
Tässä on welsh sektio A -poni. Welsh-rotuesittelyssä oli paljon muitakin hevosia. Jokaisesta sektiosta oli yksi tai useampi edustaja.
Suomenhevos-esittelyssä edessä suomenhevonen ja takana suomenpienhevonen, ravihevonen ja työhevonen.
Tässä vielä hevoskokoinen suomenhevonen.
Suomenhevonen työhevosena, työhevoskantakirjan hevonen.
Ja ravihevosena toimiva suomenhevonen. Suomenhevonen käy siis hyvin moneen!
Shire-hevonen oli upea ilmestys rotuesittelyssä. Sillä jopa ratsastettiin ja laukattiin. Vaikka ei se kovin sulavaa ollutkaan. Hieno näyttävä ja iso hevonen!
Norjanvuonohevoset esittivät katrillin. Vuonohevosten tyylikkyys kouluratsastuksessa ihastutti minua.
Messuilla oli myös toisen eläinlajin edustajia. Nämä alpakat näyttivät, että maaten on hyvä syödä, kun ei jaksa seistä! :D
Messukeskuksen ulkopuolella oli vuonohevostalutusratsastusta ja shetlanninponilla kärryajelua. Tämä kuvan pinkkiin sonnustautunut poni oli todella suloinen! <3
Junamaisema Hämeenlinnan kohdalla. Kaunista ja aurinkoista oli koko messupäivän, joka paransi fiilistä entisestään.
Tässä vielä minä ja blogistin passi, jolla pääsin sisään messuille. Messuilla oli tosi kivaa, kannatti lähteä vähän kauempaakin!

Harjun esittelypostauksia on vielä tulossa, mutta odotan nyt hetken, että lumet sulaa ja saan kuvattua myös niitä paikkoja jotka jäävät talveksi lumen alle, kuten kentän. Pääsen hommiin luultavimmin ensi viikolla tai sitä seuraavalla. Ostosten esittely tulee pian tämän postauksen perään ja samalla kuvia myös amerikan miniatyyrihevosista messuilla! Kannattaa tarkkailla blogiani, luvassa suloisia kuvia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti