25.1.2016

Puhelinkuvia

Ajattelin tyhjentää vähän puhelintani ja laittaa tänne blogiin nyt muutamia kuvia, joita on kertynyt tarven kuluessa. Tässä ensimmäisessä kuvassa olen Jaloa ulkoiluttamassa lumisissa maisemissa.

Ei taida ihan olla tarpeeksi vahva vetokoiraksi. Täytyi minunkin sitten ryhtyä kävelemään, kun ei pulkka liikahtanutkaan.

Talvi tuli ja hiihtokelit. Hiihtelin pitkin jalkakäytäviä ja ihmiset katsoivat ihan kummissaan. Ei haitannut yhtään. Lumesta piti nauttia, kun sitä viimein tuli.

Viime lauantailta on tämä kuva. Messukeskuksessa oli matkamessut. Siellä Japanin pisteellä otin tämän kuvan.

Tässä kuvassa kirjoitetaan minun nimeäni japanilaisittain. Sain tuon sitten omakseni ja laitan sen seinälle kunhan löydän kehykset sille.

Pääsin messuilla istumaan myös jonkin sotakoneen ohjaamoon. Aika siistiä oli! Paljon nappeja ja mittareita. :D

Messukeskuksesta löytyi myös ruost.. Eikun suklaisia hevosenkenkiä! :)

Näin pikkuleijonien bussin matkamessuilla ja pääsin käymään myös sen sisällä.

Jalon hassut tavat.

Sunnuntaina kävin Ratsastuskeskus Ainossa seuraamassa esteratsastuskilpailuja.
Hanna Tardiveau Ainon kisamaneesissa. Hanna voitti 130cm luokan, joka oli päivän viimeinen.

Tässä oli nyt joitain kuvia ja pikaisia kuulumisia niiden yhteydessä. Tiistaina lähden takaisin Harjuun, joten saan varmaan jotain parempaakin aihetta blogiini sekä motivaatiota kirjoittaa pidempiä juttuja teille. Hyvää alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti