5.1.2016

Kuulumisia ja vierailu Kilon tallilla

Hei kaikille! Vuosi on hiljattain vaihtunut ja vuosi 2016 tuo mukanaan uusia hevosseikkailuja. Vuodenvaihteessa en tehnyt oikeastaan mitään sen ihmeempiä. Olin kotona ja yritin pitää koiraa rauhallisena. Katsoin myös televisiosta paljon elokuvia ja sarjoja ajankuluksi. Jalon uusi vuosi sujui loppujen lopuksi oikein rauhallisesti. Vähän se haukkui raketeille, kun katselin niitä ikkunasta. Ongelma oli ratkaistu sillä, että laitoin verhon ikkunan eteen. Eilen lähdin käymään Helsingin Horzessa. Menomatka meni hyvin ongelmitta busseilla, tulomatka ei niinkään. Tarkoitus oli mennä leppävaaraan, mutta hyppäsin sitten väärään suuntaan menevään bussiin. Menin sillä päättärille ja kävelin sieltä reippaasti yli kilometrin matkan pakkasessa toiselle bussipysäkille, josta pääsin Espoon keskustan kautta Leppävaaraan. Leppävaarasta suuntasin Kilon tallille. 

Kilon tallilla tapasin paljon vanhoja ystäviäni. Vein yhdelle heistä blogissani aiemmin olleen arvonnan palkinnon. Katselin Kilon tallin uudistuksia. Varsinkin turpeesta puruun vaihtaminen miellytti silmääni. Se toi valoa talliin ja varmasti helpottaa tallityöntekijöiden hommaa erotella kakkoja kuivikkeesta. Moikkasin myös ihka ensimmäistä hoitoponiani, Suffelia. Suffeli näytti voivat hyvin ja oli oma ihana itsensä. Se nuoli kättäni ja oli kovasti etsimässä herkkuja taskuistani, joita ei ponin harmiksi taskuissani ollut. Kävin myös rapsuttelemassa Rinkeliä, Claudiaa ja Feikeä. Muita poneja ei ollut vierailuni aikana tallissa, joten niitä en voinut ikävä kyllä tervehtiä.
Suffeli oli valittu vuoden poniksi 2015! Onnea pikku pallerolle. <3


Aikajärjestys on nyt vähän päittäin, toivottavasti ei haittaa. Tein viikonloppuna hintavertailuja Hööksin ja Horzen nettikauppojen tuotteille. Suurin osa tallissa tarvittavista tavaroista oli halvempia Horzessa. Hööksistä kuitenkin löysin esimerkiksi heinävaa'an ja kiinnitysrenkaan halvemmalla kuin Horzesta. Hevostaloudessa, varsinkin tallia ylläpidettäessä ja hevosia omistettaessa saa enemmän voittoa ja kuluttaa vähemmän rahaa, kun näkee pienen vaivan ja vertailee tuotteiden laatua ja hintaa keskenään.
Kävin eilen Horzessa huvin vuoksi. Näitä Horzen jännesuojia on kyllä ihan joka värissä. Kaikille näyttää löytyvän omansa.

4 kommenttia:

  1. oi ihana Suffeli, niinkun aina :D ♥ tuutko muuten siis tänään käymään vielä Kilossa? :)

    katrijaponit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti päässyt tänään tulemaan. Tulen vierailulle taas joskus, kun pääsen. :)

      Poista
  2. Siis onko nuo hevoset jatkuvasti kiinni kuten lehmät parsinavetoissa? Miten hevoset voi noissa pilttuissa sun mielestä? Voin kuvitella ettei hyvää jälkeä tule vaikka hevosen säikähtäessä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat. Ei tuo mielestäni todellakaan ole paras mahdollinen paikka hevosille. Tosiaan säikähtäessä voi sattua vaikka mitä ja vetopanikki.. En uskalla edes kuvitella. Tuon hoitoponini Suffelin kohdalla näin niin tapahtuvan vuosia sitten. Se ei ollut mitään mukavaa katsottavaa. Mutta onneksi hevonen säästyi fyysisiltä vahingoilta. Tuo Kilon kiinnipitosysteemi onkin yksi syistä miksi Kilon tallilta aikoinaan vaihdoinkin pois. Olen kuullut kyllä jotain että Espoon museovirasto suojelee rakennusta ja siksi sitä ei voi muuttaa. Lisäksi Kilon talli on SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu, joten kai tuo tapa hevosia pitää on sitten sallittua. :/

      Poista