26.9.2015

Rahalla saa ja hevosella pääsee!

Olen tänään ja eilen lueskellut valtavalla mielenkiinnolla ja ihailulla Aadan hevoselämää -blogista Aadan työpaikoista ulkomailla muutama vuosi sitten. Aada oli nimittäin kahdella eri tallilla töissä upeita kilpahevosia hoitamassa ja liikuttamassa 2012 ja 2013 kesinä. Nämä huipputallit siellä vaikuttivat aivan uskomattomilta! Olisi niin upeeta päästä näkemään ne itse. Mietin siinä lukiessani, että pystyisinkö itse lähteä töihin tuollaiselle ulkomaalaiselle tallille, jos minulle tarjoutuisi siihen mahdollisuus. Paikka vaikutti houkuttelevalta, mutta työtahti - koko päivä töitä, yksi päivä viikossa vapaata - kuulostaa ehkä jopa liian raskaalta minulle, sekä fyysisesti että henkisestikin. Ja pitäisi osata puhua englantia sujuvammin kuin mitä tällä hetkellä osaan. Entäs koti-ikävä? Kaikki kaverit ja perhe jäisi tänne Suomeen. Monta mutkaa siinä on, mutta jotkut pystyy ja haluaa tarpeeksi lähteä ulkomaille töihin ja asumaan.

Hoitoponini Roosa tarhassa. Tilaa ei ainakaan puutu! :)

Sain kuitenkin Aadan kuvia katsellessani idean, joka motivoi minua jaksamaan läpi opiskelujen, kohti elämää jolloin minun pitää hankkia elantoni kokonaan itse. Jos pääsen vielä joskus ideaani toteuttamaan, se varmasti tulee ilmi niin täällä blogissa, kuin varmasti muuallakin sosiaalisessa mediassa. Nyt lähden tallilta bussiin ja kirjoitan varmaan illalla tai huomenna postauksen tämän päivän itsenäisestä tunnista Failalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti