13.4.2015

Roudarikurssi 11.-12.4.2015

Olin viime viikonloppuna seurakunnan roudarikurssilla. Se alkoi lauantaina kello kymmemen ja kotiin palasin yöksi viiden aikaan iltapäivällä. Olin ilmoittautunut sinne jo useita viikkoja etukäteen. Kurssi oli ilmainen ja sen tarkoitus oli kouluttaa nuorista apukäsiä järjestämään yhteisiä tapahtumia.


Lauantaina kävimme aluksi läpi viikonlopun ohjelman ja muutamia oleellisia termejä ja nimikkeitä. Sitten aloimme kantamaan rumpusettiä huoneesta A huoneeseen B, johon myös kokosimme kaiken muun. Opimme kokoamaan rumpusetin. Sitten tilasimme pizzat ja söimme ne noin puolen päivän jälkeen. Ruoan jälkeen valomies tuli opastamaan meitä valojen rakentamisessa. Laitoimme telineitä pitkin huonetta ja asensimme valoja niihin. Opettelimme myös laittamaan valonheittimistä erivärisiä valoja päälle. Valojen lisäksi opettelimme keräämään vielä johtoja oikeaoppisesti rullalle. Opimme paljon teoriaa myös valojen käytöstä ja kytkennästä, sekä eri johtojen nimiä.

Sunnuntaina pyöräilin kurssipaikalle. Aamulla aloitimme heti oikeaoppisen kantamistyylin opettelulla. Sitten kannoinme paljon isoja kaiuttimia huoneeseen. Opimme kytkemään ne johdoilla virtaan ja toisiinsa. Sitten mikitimme vielä rumpusetin ja kuuntelimme miltä se kuulostaa. Samoin miltä erilaiset kaiuttimet kuulostaa. Jälleen tilasimme pizzaa lounaaksi ja nautimme sen rauhassa. Sen jälkeen alkoi purkaminen. Se oli nopeaa. Oivalsimme oikeaoppisen johtojen asettelunkin tänään paremmin. Siivottuamme opimme vielä korvien suojaamisesta ja korvatulpista paljon. Juttelimme koko kurssista hyviä ja huonoja puolia. Sitten noin neljältä pääsimme lähtemään kotiin.

Kurssi oli todella opettavainen. Opin paljon valo- ja äänitekniikasta, kantamisesta ja johtojen asettelusta. Koen kurssin olevan minulle hyödyksi jatkoa ajatellen. :)

Kiitokset järjestäjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti