15.2.2015

Manic Run (6 laps!)

Hei kaikki!
Eilen olin siis Vantaan Manic Run:ssa serkkuni kanssa. Se oli aivan mahtavaa! Kyllä varmasti osallistumme molemmat Väriestejuoksuunkin. Nyt kerron eilisestä ihanasta päivästä. :)


Aamulla heräsimme serkkuni kanssa yhdeksältä. Serkkuni oli tullut meille jo perantai-iltana. Herättyämme kävimme suihkussa ja pakkasimme laukut valmiiksi lähtöä varten. Pakkasin mukaan maksutodisteet, juomapullon, harjan, hehkurannekkeita, sekä kännykän ja kotiavaimen tietysti. Perjantaina olimme lakanneet kynnet mustavalkoisiksi sillä se oli väriteemamme. 


Lähdimme 11:58 junalla Huopalahden kautta Myyrmäkeen. Siellä suunnistimme hallille. Matka meni hyvin, vaikka kumpikaan meistä ei ole ennen ollut siellä päin. Siirryimme ulko-ovista halliin sisälle. Siellä oli pöytä jonka takana olevilta tytöiltä saimme maksutodistetta vastaan vihreän rannekkeen, kolme hohtavaa ranneketta ja saimme valita mustan tai valkoisen paidan. Otimme mustat paidat, sillä luulen, että Väriestejuoksusta saamme ne valkoiset. Siirryimme pukuhuone kolmoseen vaihtamaan paidat yllemme ja laittamaan hohtavat rannekkeet käteen.


Sen jälkeen siirryimme hallin puolelle reunaan katsomaan edellisen ryhmän juoksua. Heidän aika loppuikin pian ja he siirtyivät loppujumppaan. Me jo fiilistelimme musiikin tahdissa malttamattomina. Kävimme vielä juuri ennen lähtömme alkamista syömässä banaanit, jottei nälkä yllätä. 


Pääsimme alkulämmittelyyn. Ensin eräs mies toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi hieman turvallisuusohjeita. Sitten kaksi Fressin naista tuli pitämään alkulämmittelyä. Se oli hieman liian pitkä ja raskas, sillä se vei jo voimiamme liikaa pois suorituksesta. Mutta iloinen fiilis oli alusta loppuun asti. Olimme jumpassa lähes takimmaisina ja valmiina lähtemään ensimmäinenä ensimmäiselle esteelle.


Siirryimme lähelle ensimmäistä estettä. Se oli sellainen jossa kiivetään köyden avulla yös ja laskeudutaan liukuen alas. Kameramies kuvasi koko joukkoa heti alusta alkaen. Sitten alkoi lähtölaskenta englanniksi kymmenestä alaspäin. Ja kun summeri soi, lähdimme matkaan. 

"Jänis" eli joku mies juoksi ensimmäisen kierroksen edessämme, jotta näkisimme reitin ja esteiden suorittamisen oikeaoppisesti. Esteitä oli aina sadan metrin välein. Ne olivat hauskoja ja mukavia. Mutta ne olivat yllättävän raskaita ensimmäisen kierroksen jälkeen. Yksi kierroshan oli noin yhden kilometrin pituinen. Matkalla hölkkäsimme ja kävelimme reippaasti vuoron perään, aina mikä parhaalta tuntui. Se oli yllättävän raskasta. Musiikki soi ja diskovalot valaisivat kulkuamme koko 40 minuuttisen juoksun ajan. Kun lähenivät viimeiset 5 minuuttia, olimme serkkuni kanssa viidennen kierroksen puolivälissä. Päätimme, että nyt juoksemme kierroksen rajan yli ennen loppua, niin saamme juosta vielä kuudennen kierroksen kokonaan vaikka aika loppuisikin. Me onnistuimme siinä. Pääsimme melkein kuudennen kierroksen puoliväliin kunnes summeri taas soi merkiksi ajan loppumisesta. Hölkkäsimme vielä uv-tunnelin ja pari muuta estettä päästäksemme maaliin.


Maalissa saimme mitalit kaulaamme. Fressin kaksi naista vetivät vielä loppulämmön ja venyttelyn. Oli kyllä upea fiilis! Sen loputtua lähdimme hakemaan vilkkuvaa LED-ranneketta ja sinistä kierrosmäärän kertovaa silikoniranneketta, jossa luki "Manic Run 6 laps".



Tapasin vielä ulko-oven luona Heidin, joka vastaa funrun-tapahtumien pioneereistä. Siispä muistakaa 25.4.2015 Helsinkiin tuleva Väriestejuoksu! Funrun.fi päätapahtuma, varmasti vähintäänkin yhtä huikea kuin tämä Manic Run! Minä ja serkkuni suosittelemme lämpimästi osallistumista Väriestejuoksuun. Muistakaa, että ostaessanne lipun ennen 25.2. Saatte sen kaikista halvimmalla (39€), jonka jälkeen hinta nousee. Mutta lippua ostaessanne käyttämällä alennuskoodia "doris15" saatte 39 eurosta vielä -15%. Me menemme mukaan, tule sinäkin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti