Aluksi pahoittelen etten ole kirjoittanut aiemmin. Kävin sunnuntaina Apassionatassa. En ole vielä alkuviikosta kerinnyt kirjoittamaan. Mutta nyt viimein.
Apassionata oli huikea. Se alkoi 13:00 ja kesti noin 2,5 tuntia. Väliaika oli 25 minuuttia. Siellä oli muun muassa friisiläisiä. Ne esittelivät upeita koululiikkeitä katrillissa. Tämän vuoden näytöksen nimi oli kultainen polku. Tarinaan kuului lentokone, egyptin maailmaa, toimintaa, taidetta ja romantiikkaa. Muutama tanssijakin oli ilman hevosia. Niitä oli juuri sopivasti, sillä joku vuosi oli mielestäni liikaa.
Pidin tämän vuoden näytöksestä. Se oli vaikuttava ja hieno. Hevoset olivat upeita ja osasivat paljon temppuja. Toki oli paljon jo aiemmin nähtyjä asioita, mutta ne eivät haitanneet. Muun muassa yksi mies hyppäsi esteen yli seisoen kahden hevosen päällä. Sitten kaksi miestä pitivät ohutta pyöreää keppiä ilmassa ja tämä sama mies kahden hevosen selässä laukkasi heinän välistä ja mies hyppäsi kepin yli. Hevosen menivät sen ali. Ensimmäinen kerta epäonnistui. Mies tuppui, mutta hänelle ei käynyt mitään. Toisella yrityksellä hän sitten onnistui ja yleisö hurrasi.
Yllä olevan kuvan italialainen mies oli mielestäni paras koko show:ssa. Hän työskenteli usean varusteettoman hevosen kanssa maasta käsin. Hänellä oli hevosia, poni ja ihan pieni poni esityksessään.
Oli kyllä mahtavaa nähdä ihmisten ja hevosten yhteistyö. Siinä itsekkin innostuin. Kumpa joskus saisin työskennellä jonkun hevosen kanssa paljon yhdessä. Maasta käsin, ratsaita ja tallissa. Se olisi kyllä ihanaa.
Lauantaina Manic Runiin. Siitä varmaankin sitten seuraava postaus. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti