1.11.2014

Kaksi ratsastustuntia ja TET-postausinfo

Tänään ratsastin Spotilla korvaustunnin kello 10-11. Olin korvaamassa, koska en päässyt ratsastamaan normaalia tuntiani pari viikkoa aikaisemmin. Spotti on iso ruuna, tallin yksi suurimmista. Sillä on erikoinen väritys; ruskea karva, jossa on paljon vaaleita täpliä.
  Ratsastimme tasapainoharjoituksia maneesissa. Spotti oli hieman jäykkä tunnilla. Se voi oikeastaan johtua siitä, että minä en osannut ratsastaa sillä rennosti. Spotti oli kuitenkin yllätyävän rauhallinen ja antoi minun treenata tasapainoa sen selässä rauhassa. Laukassa minä jouduin tekemään kovasti töitä sen eteen, että sain ylläpidettyä laukan sujuvana. Tunti olisi voinut mennä paremminkin, mutta olen ihan tyytyväinen.

  Vakiotunnillani 11-12 ratsastin jälleen Vektorilla, kimolla ruunalla. Tunnin aiheena oli kavaletit eli pienet esteet. Ratsastimme kolmoissarjaa, eli kolmea kavalettia, jotka olivat peräkkäin suoralla linjalla. Vektor oli hyvin eteenpäin pyrkivä ja avuilla koko tunnin ajan. Sain hienoja hyppyjä hypätyksi. Pari lähestymistä epäonnistuivat hieman, mutta korjasin virheen hyvin seuraavalle esteelle.
  Lopussa tulimme vielä 16 metrin välillä kaksi kavalettia. Yritin saada väliin viisi laukkaa, mutta epäonnistuin. Olisi ollut fiksumpaa yrittää tulla neljällä. Vektor siis teki väliin neljä laukka-askelta. Virhearviointeja tulee, varsinkin kun edellisellä tallillani ei ole opetettu arvioimaan laukka-asteleiden määrää(?!?). Noh, treenaamalla oppii niin kuin virheistään.
  Tein Vektorilla vielä avotaivutusta, joka sujui erinomaisesti. Sain nostettua ravin ja laukan loistavasti tunnilla, sekä pidätteet menivät myös hyvin läpi. Pidän Vektorista kovasti. Erityisesti esteillä, mutta kouluratsastuksessakin se on todella loistava.

Kohta putsaan ratsastusvarusteeni perusteellisesti. On jo aikakin. Sillä viime kerrasta on pari viikkoa. Pidän hyvää huolta niistä, jotta ne kestäisivät pitkään. 
  Postauksia luvassa tulevalta TET-jaksoltani pian. Kannattaa pysyä kuulolla, sillä TET-paikkani on erittäin mielenkiintoinen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti