Kävin maanantaina vierailemassa Espoon Hööksissä. Olin odottanut tätä reissua jo varmaan kuukauden. Nyt viimein se onnistui. Hööksissä oli kaikki heijastintuotteet -15% ja niitä juuri tarvitsinkin, joten senkin puolesta oli hyvä ajankohta shoppailulle. Ostin melkein kaksi kassillista tavaraa. Kyllä tuli tyytyväinen olo sen jälkeen! Mutta nyt en varmaan saa mitään isompaa ennen ensi vuotta(poislukien mahdolliset joululahjat). :D

Haluan varautua talveen oikein kunnolla. Illat pimenee ja viilenee. Nykyisessä ratsastuskoulussa jossa ratsastan ei ole maneesia, joten siellä ollaan säiden armoilla. Samoin sijainti on sellainen, että kannattaa käyttää hyvin heijastimia ihan kaikkien turvallisuuden takia. Matka tallille bussipysäkiltä(n. 700 metriä) on mutkaista pienehköä ja pimeää tietä. Siksi päädyin ostamaan lämpimän ja samalla heijastavan CRW:n ratsastushaalarin. Minulle sopiva koko on suurin lasten koko 160cm, eli hinta oli halvempi kuin aikuisten koot. Ja -15% alennuksen kanssa vielä hieman vähemmän. Haalarin hinnaksi tuli noin 186,50€.

Haalarin lahkeiden alle voi kätevästi laittaa saappaatkin vaikka haalari on päällä, sillä molempien lahkeiden ulkosivuilla on koko jalan mittainen vetoketju tarralistan alla. Lahkeissa on lisäksi tiukka resori ja kumilenkki kengän alle laitettavaksi. Haalarissa on monia vetoketjullisia taskuja ja huppu, jonka alle mahtuu kypäräkin kuten ylempänä olevasta kuvasta näkyy. Sisäpuolella on henkselit ja vyötäröllä on helposti kiinnitettävä ja kiristettävä vyö. Kainaloissa on tuuletusvetoketjut, joille saattaakin olla käyttöä. Huomasin, että haalari todella on lämmin. Parin minuutin oleskelusta minulle tuli jo kamala hiki vaikka ei minulla haalarin alla paljoa ollutkaan. Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan tätä pakkasella ja pimeällä tallille. Tämä päällä on todella helppo liikkua, ei ole yhtään jäykkä olo vaikka joillain haalareilla liikkuessa siltä tuntuu. Oletan, että tämä toimii hyvin myös käytännön hommissa tallilla ja ratsastuksessa.

En oikein keksi nyt mitään suoranaista huonoa puolta tästä vaatteesta, mutta siitä täytyy sanoa, että tämän kuvissa olevan kokonaisuuden pukemiseen meni jonkin verran aikaa. Kyllä se rutiinin muodostuessa varmasti hieman nopeutuu, mutta saa siihen silti varata aikaa ettei myöhästy vaikka bussista! :D
Reflective CRW ratsastuskäsineet ostin talviratsastushanskoikseni. Näissä on kämmenselän puoli keltainen heijastinyksityiskohdilla ja kämmenen puoli mustaa pitävää materiaalia. Luin Hööksin arvosteluista, että hanskat ovat lämpimät mutta menevät helposti rikki. Saa nähdä. Hinta oli alennuksen kanssa 15,20€.
Tässä oranssi Hi-Viz-merkkinen heijastinriimu kokoa Shetl. Ostin sen omaan käyttöön hoitoponilleni, Roosalle. En siis aio antaa sitä sille pysyvästi. Shetl-koko sopi oikein hyvin Roosan päähän. Mun pikkuisella on niin pieni pää! :D Riimun normaali hinta oli 11€ ja alennuksen jälkeen 9,35€.
Ostin myös Toewarmer Showmaster varpaanlämmittimet jalustimiin. Tälläisia en ollut ennen tavannut, mutta haluan itse kokeilla auttavatko nämä todella pitämään varpaat lämpiminä. Minulla on aina maneesitalleilakin varpaat palelleet pakkasella. Mielenkiinnolla odotan kokeilua. Näiden hinta oli alennuksen jälkeen 7,20€.
Tässä vielä kaikki mitä ostin Hööksistä. Tuo haalari oli niin kallis, että kyllä rahaa kului aika paljonkin. Ostokset maksoivat yhteensä lähemmäs 230€, huhhuh! :D Mutta se on pieni summa, kun halua välttyä jäämästä auton alle tai paleltumasta.
Miten te valmistudutte talveen?