18.3.2017

Horse Fair -viikonlopunalun tunnelmia

Hei kaikille! Suoritin lippuarvonnan tiistaina sovitusti ja lähetin liput sähköpostilla voittajille. Onnittelut vielä heille! Minun Horse Fair -messuviikonloppu alkoi jo torstaina. Lähdimme koko Harjun messuporukan kanssa kahdella pakettiautolla kohti Helsinkiä noin 11:30. Saavuimme perille vähän vaille kaksi ja ensimmäisenä oli vuorossa tavaroiden siirto autosta nukkumapaikkaan. Seuraavaksi meille pidettiin turvallisuuskoulutus, josta jatkoimme pian 48:n jabakarsinan kuivittamispuuhiin. Veimme siis kottikärryillä purupaaleja karsinoihin, avasimme ne ja levittelimme tasaisesti karsinaan. Tämän jälkeen meille opiskelijoille pidettiin infotilaisuus. Loppuillan vastaanotimme saapuvia hevosia ja autoimme purkamaan rekkoja ja trailereita. Pääsimpä kommunikoimaan myös englanniksi eräiden virolaisten kanssa. Se oli jännää. Pääsin lähtemään kotiin torstaina kello 19:30. Yövyn messujen ajan kotona, sillä asun niin lähellä. Oma sänky, paras sänky!
Perjantaina työvuoroni alkoi kahdeltatoista. saavuin messukeskukseen noin 11:50. Ensimmäisenä noudin bloggaajapassini. Nyt minulla oli jopa kaksi kulkukorttia, tosin bloggaajapassillahan ei kuitenkaan pääse kulisseihin asti, mutta toisella kulkukortillani pääsee. Perjantai kului tallialueen käytäviä siivoten, avustaen pääareenalla tavaroiden kantamisessa ja erään kulkureitin vahtipuuhissa. Kuitenkin aikaa jäi runsaasti shoppailuun ja esitysten katsomiseen. Ostinkin jo pari vaatetta/asustetta, jotka tulevat myöhemmin varmasti julki täällä blogissakin. Seurasin kiinnostuneena Dressage meets western -esitystä, esteratsastuskilpailuita ja Working equitation -esitystä. Kävin myös seuraamassa infolavalla bloggaaja-paneelia. Perjantaina tuli jo kierrettyä GoExponkin puolella. Hyvältä ja mielenkiintoiselta näytti!

Harjun oppimiskeskuksen ständi on osastolla 3d53, keppihevosareenan välittömässä läheisyydessä. Tulkaa ihmeessä tutustumaan oppimiskeskukseen ja saatatte löytää minutkin siltä ständiltä! 
Tervetuloa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti