Maanantai
Maanantaina menin tallille tarkoituksena auttaa, jos apua tarvitaan ja useinhan apu on tallilla tervetullutta. Lisäksi hoidin myös Roosan, sillä sen hoitaja pyysi minua hoitamaan sen. Sitten auttelin muita ja juttelin kavereiden kanssa. Lähdin noin seitsemältä illalla kotiin.
Tiistaina lähdin tallille 14:45 bussilla. Tallilla aluksi autoin hevosten juotossa ja sen jälkeen tarhaan viennissä. Hoidin Roosan karsinassa, mutta kävin putsaamassa kaviot ulkona. Illalla minulla oli ratsastustunti. Ratsastin suomenhevosruuna Eetulla. Se ratsastus ei mennyt kovin hyvin. Heppa vei minua ympäri kenttää, koska en osannut ratsastaa sitä. Mutta tuli meille muutamia hyviäkin pätkiä. Esimerkiksi laukat nousivat mukavasti. Tunnin jälkeen vein Eetun karsinaan ja laitoin sille loimen yöksi. Lähdin tallilta ilta yhdeksän jälkeen.
Jeppe loikoilee.
Päivä alkoi hevosten ulosviennillä. Seuraavaksi autoin kaveria pesemään Mallan harjan ja hännän. Pestyämme sen, menin hakemaan Roosan ulos puomiin, jossa harjasin sen, sillä sen hoitaja ei päässyt tänään tulemaan. Harjasin myös Helakan ja Villen. Sitten laitoin Roosan kuntoon tunnille ja menin taluttamaan sitä kentälle. Kentällä suuhuni joitui jokin pieni ötökkä ja vahingossa nielaisin sen, hyi! Illalla autoin iltatallin tekijöitä hakemaan hevoset sisälle, juottamaan ja ruokkimaan ne. Lähdin tallilta vasta yhdeksän aikaan illalla.
Torstai
Torstaina päivä alkoi niin, että vein lähes kaikki tarhailevat hevoset tarhoihin. Ensimmäiselle tunnille harjasin Mallan ja Villen, sekä laitoin molemmille pintelit etujalkoihin. Mallalle laitoin myös suitset päähän. Toiselle tunnille hoidin hoitoponini Roosan ulkona. Ennen kuutta laitoin Kapun kuntoon ja menin taluttelemaan sitä ainakin kymmeneksi minuutiksi kentälle, sillä sen ratsastaja oli myöhässä. Seitsemän aikaan hain tarhoista hevosia sisälle yhdessä parin muun kanssa ja laitoin niille loimet. Torstaina saavuin kotiin jo vähän ennen kahdeksaa.
Perjantai
Perjantaina hoidin Hempan, Oskun ja Mallan. Roosaa ei minun tarvinnut hoitaa, sillä se ratsastettiin jo aikaisemmin ja hoidettiin siinä samalla. Hempan hoidin ulkona, Oskun etukäytävällä ja Mallan karsimassa. Kaikki meni hyvin. Sitten vein Roosan tarhaan ja matkalla napsin siitä muutamia kuvia. Ensimmäinen tunti oli alkeiskurssi. Lähdin heidän mukaan maastoon kävelemään avuksi. Perjantaina autoin myös tallityöntekijöitä juottamaan hevoset kahdesti ja vein niitä taas ulos ja hain sisään. Hommiin kuului myös kolmen hevosen loimitus. Tai siis vapaaehtoisestihan minä kaiken tämän teen. Siksi teen, koska hevosten parissa puuhailu on parasta mitä tiedän.
Perjantaina olin unohtanut puhelimen laturin tallille, joten pärjäilin koko aamun virrattomalla puhelimella. Saavuin tallille kahden aikaan. Autoin juotossa ja vein heppoja ulos. Sitten harjasin Roosan karsinassa. Tässä välissä odottelua oli aika paljon, jonka kulutin syömällä eväitä ja juttelemalla kavereille.
Viimein koitti hetki, jota olin jo odottanutkin. Pääsin laittamaan Roosaa kuntoon ja lähtemään sen kanssa kentälle ratsastamaan itsenäisesti. Aluksi kävelin pitkät alkukäynnit. Sitten otin ohjat käteen ja tein käyntivoltteja kaikille sivuille. Seuraavaksi rupesin ravailemaan ja tein ravissa pääty ympyröitä välillä vaihtaen ympyrää ja samalla suuntaa. Ympyröillä halusin molempiin suuntiin sisäpohkeen läpi. Aika hyvin onnistuinkin. Sitten siirryin käyntiin ja aloin tehdä pohkeenväistöjä uran sisäpuolelta takaisin uralle. Tein saman tehtävän molempiin suuntiin. Meille tuli aika paljon kiemurtelua, mutta tuli niitä hyviäkin pätkiä. Pohkeenväistön jälkeen aloitin laukkatyöskentelyn. Ensin otin hieman ravia pääty-ympyrällä ja sitten käynnistä laukannostoja. Laukkasin aina useamman kierroksen kerrallaan. Ympyrällä oli kohta jossa Roosa meinasi rikkoa raviin ja rikkoikin pari kertaa, mutta pienellä kannustuksella jatkettiin laukassa useampi kierros. Laukannostoja tehtiin useampi molempiin suuntiin ja ne sujuivat lähes tulkoon rauhallisesti, muutamaa kiihdytystä ja kiitoravia lukuunottamatta. Laukkojen jälkeen ravasin hieman ja sitten pidettiin välikäynnit pitkin ohjin. Kävelyn jälkeen otin muutaman kerran laukannoston oikeassa kierroksessa, joka on vaikeampi suunta Roosalle. Onnistuneen laukan jälkeen aloitin loppuravit. Ravattiin uralla tehden muutama voltti ja pääty-ympyrä molempiin suuntiin. Lopuksi käveltiin pitkät loppukäynnit.
Tänään meni Roosan kanssa hyvin. Oon ylpee mun pikku hoitoponista. Se on oppinu niin nopeesti tultuaan punikseen. Oli kiva ratsastaa itsenäisesti, niin sain harjoitella oman tarpeen ja tahdon mukaan eri asioita. Roosa on kyllä ihan huippuponi, joka yrittää parhaansa. Se ei enään kyttäile ja säiky niin paljon kuin tullessa tallille. Ja Roosa on muutenkin oppinut hyvin tallin tavoille.
Yhteenveto
Koko viikko on ollut hyvin hevostäyteinen. Tällä viikolla oli siis syyslomani. Minnekkään lomailemaan en lähtenyt, joten vietin jokaisen illan tallilla. Sain usein auttaa juottamisessa, hevosten ulos ja sisään viennissä, loimituksessa ja ruokinnassa. Harjasin myös monena päivänä useita hevosia. Autoin muita ratsastajia ja tallityöntekijöitä. Kävin alkeiskurssilaisten kanssa maastossa, pesin yhden hevosen harjan ja vietin aikaa juttelemalla mukavien tallikavereiden kanssa.
Monet saattavat miettiä, että väsyttikö minua missään vaiheessa. Voin sanoa, että tallilla ei väsyttänyt. Olin aina valmiina puuhaan jos toiseen, mutta kotiin tullessa oli kyllä väsynyt olo ja olenkin mennyt lähes joka päivä ennen yhtätoista nukkumaan. Tekisinkö näin ahkeran talliviikon uudestaan? No taastusti tekisin! Tallilla olemiseen ja hevosten kanssa puuhailuun ei vaan kyllästy. Toki on hyvä muistaa riittävät yöunet, ettei väsy fyysisesti.
Ihana viikko takana ja uusia edessä. Keskiviikkona sain neuvoteltua itselleni Roosan maanantain hoitopäivän. Hoidan Roosaa nyt siis neljänä päivänä viikossa eli nyt myös maanantaisin. Tälläinen oli syyslomani. Paljon ihania kokemuksia ja oivallista ajanviettoa.
Toivottavasti postaus ei ollut liian pitkä. Kertokaa toki mistä piditte ja mitä voisin kertoa toisin. Toivepostauksia otan vastaan mielelläni. Hyvää syysloman loppua/alkua missä päin Suomea sitten asuttekaan. :)
Kiva postaus! Varmaan ehdit olemaan noin paljon tallilla, mulla ei riitä aika kuin kahteen kertaan viikossa, kun koiraakin pitää hoitaa. :D Ja tää oli just hyvä, kun oli pitkä postaus, luen ainakin itse mielummin sellaisia kuin lyhyempiä.
VastaaPoistaKiitos paljon kehuista ja kommentistasi! Syysloman takia tosiaan minulla oli aikaa. Olisi kyllä muutenkin, mutta pitkien opiskelupäivien takia en ehdi aina ajoissa ratsastuskoulun rytmin takia tallille. Oma hevonen olisi se paras. Silloin voisi mennä tallille melkeimpä mihin aikaan päivästä haluaa. Kyllä se koirakin vie aikaa. Onneksi olen perheen kanssa sopinut ulkoilutuksista ja ruokinnasta niin, että voin käydä myös tallilla usein. :)
Poista