15.8.2015

Oma hoitoponi, ihanaa!

Tässä istun heinäpaalilla ja odotan hoitajienkokouksen alkamista. Kuvassa näkyy Hemppa-poni.

Hepparallaa! Eilen ja tänään kävin Punametsän ratsastuskoulussa (myöhemmin Puniksessa) taluttelemassa alkeiskurssilla. Eilen talutin Donnaa ja tänään Robinia. Jatkossa talutukset on joka perjantai ja lauantai jouluun saakka, mutta niistä tuskin kerron paljoa blogissa.

Hevosia laitumella.

Tänään oli lisäksi koko kesän odottamani hoitajienkokous, jossa sain viimein hoitoponin täältä Puniksesta. Alussa kerrottiin käytännönasioita, kuten sääntöjä, tehtäviä ja ohjeita. Sitten päästiin hoitoponien jakoon. Sain tallin uuden tulokkaan, Roosan, hoitoponikseni. Hoitopäiväni ovat tiistai, perjantai ja lauantai. Koska Roosa on uusi ja nuori, vasta kuusi vuotias, täytyi hoitajan olla vähän "isompi". Opettajat sanoivat myös, että yhdellä hevosella on hyvä olla mahdollisimman vähän eri hoitajia. Joten sovin Roosalle kuulemma hyvin.

Hoitajienkokouksessa luvattiin paljon uusia kokemuksia hevosten parissa, kun alkaa hoitajaksi. Hoitaja luo suhteen hevoseen, oppii siltä paljon ja saa tarvittavan kokemuksen myöhempää mahdollista omaa hevosta varten. Vanhemmat Puniksen hoitajat kertoivat, miten ovat päässeet jopa klinikkareissuille mukaan ja saaneet ratsastaa välillä hoitamisen kautta ilmaiseksi. Myös hevosten tarhaan vienti ja sieltä haku ei ole mitenkään tavatonta vaan aika yleistä jopa. Samoin saattaa joskus päästä juottamaan ja ruokkimaan hevosia tallin tekijän avuksi, mutta tämä on harvinaisempaa. Joka tapauksessa Puniksessa hoitaminen ei ole vain hevosen harjaus, vaan paljon enemmän.

Roosalla on welsh-ponien kaltainen siro pää. Valitettavasti en ole saanut vielä parempaa kuvaa hoitsustani.

Hoitoponini esittely
Pikkuponin nimi on Rose, tutummin Roosa. Roosa on noin 130cm korkea tamma, rodultaan risteytysponi. Väriltään se on ruunikko täyspitkällä läsillä. Molemmissa takajaloissa sillä on puolisukka. (tarkennus väriin ja merkkeihin mahdollinen myöhemmin) Roosa on syntynyt vuonna 2009 ja on siis nyt noin 6-vuotta vanha(nuori). Koulutustasoltaan helppo B ja hyppää kuulemma myös kivasti. Roosa on säpäkkä, hyvin eloisa, herkkä ja kiltti poni, mutta vaatii osaavan ratsastajan. Laukka saattaa olla hyvinkin vauhdikasta, mutta poni ei tee mitään pahaa. Punikseen 1.8.2015 saapunut ponineiti tekee lähinnä lastentunteja pienen kokonsa takia.

Sain kerättyä pienen purkillisen vadelmia Puniksen läheltä ennen bussiin menoa. Hyviä ovat!

Anteeksi.. Mitä tapahtui? :D (kuva matkalta tallille)

Uudet, käytetyt talviratsastussaappaat. Ostin nämä kirpputorilta tänään aamulla. Lämpimät ovat, joten varmasti tulee käyttöä! :)

1 kommentti:

  1. Tervetuloa Punikseen! Löysin blogis ihan sattumalta, ja kivalta vaikuttaa. :)

    http://annasiipienkuljettaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista