19.7.2015

Kuvapostaus

1. Vironreissulla näin tämän kissan ulkona. Sillä oli punainen jaulapanta, joten sillä oli varmasti koti jossain lähistöllä. Kissa tuli rohkeasti luokseni ja alkoi puskea minua. Se oli todella hellyyttävä tapaus ja erikoisen värinenkin.

2. Lokki laivan ulkokannella. Lokit tiesivät mistä saada helposti kalaa ja ne odottivat oikeaan aikaan laivan lähtöä. Näin myös yhden naisen ruokkivan lokkeja kädestä. Se näytti jännältä ja kivaltakin vaikkakin en tiedä onko se oikein sallittua laivalla.

3. Olin muutama viikko sitten puistokirppiksellä myymässä vanhoja tavaroitani. Kauppa kävi oikein mukavasti. Kotiin lähti alle puolet paikalle tuoduista tavaroistani. Nyt minulla on hieman lisää rahaa säästössä.

4. Kesän epäsäännöllisen säännölliset treenit menossa. Ei sitä aina jaksa, mutta silloin kun inspiraatio iskee on hyvä jumpata. Sitten syksyllä ja talvella on enemmän motivaatiota treenata taas, kun arki alkaa.

5. Itse tehty pitsa on paras pitsa. Tässä täytteenä oli tonnikalaa, tomaattia, ananasta, ketshuppia, juustoa ja pitsamaustetta päällä.

6. Matkalla tallille on tiellä tämän näköinen mutkaosuus. Hauska sinäänsä, mutta en ymmärrä mikä rakentajia on estänyt tekemästä tähän suoraa tietä? :D

7. Kävin katsomassa Espoon ratsastuskoulun hevosia kesälaitumilla. Ylemmässä kuvassa on oikealla Spotti ja vasemmalla Myssy. Alemmassa kuvassa on vasemmalta oikealle Esa, Indy, Santtu ja Opal/Fille. En tunnistanut oliko siis kyseessä Opal vai Fille, jos joku tunnistaa kuvasta, niin voi vaikka kommentoida alle. :)

8. Äitini kävi siskonsa kanssa Tuurin kyläkaipassa pari päivää sitten. Minä sain nämä epäterveelliset mutta maukkaat tuliaiset sieltä! :D

9. Tässä on suomenhevonen Ville Punametsän ratsastuskoulussa. Kävin seurailemassa tallin toimintaa ja hevosia. Ville vaikutti mukavan reippaalta tunnilla.

10. Ihania kesän herkkuja. Terveellisiä mansikoita voi syödä ilman huonoa omatuntoa. Mansikoiden kanssa sopii hyvin vaniljajäätelö.

11. Ajankuluksi suunnittelemani talli. Kolme hevosta olisi juuri sopiva. Tallin ympäristö pysyisi rauhallisena ja viihtyisänä niin hevosille kuin ratsastajille. Mutta tämä tuskin toteutuu koskaan ainakaan tämän näköisenä. Silti ei kannata lopettaa haaveilua. Jos tosissaan haluat jotain, täytyy tehdä asialle jotain. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti