Tämä oli korvaustuntini. Sillä en pääse tällä viikolla ratsastamaan lauantaina. Olen oikeastaan tyytyväinen tähän "vaihtoon", sillä omalla tunnillani on tällä viikolla esteitä. Tämän päivän istuntatunti on minulle hyödyksi tulevia kilpailuja ajatellen. Voit lukea tarkempaa tietoa kisoista edellisestä postauksestani.
Nyt on jaariteltu tarpeeksi. Tähän tuntiin siis. Ratsastin tosiaan Silpulla. Tallille tultuani harjasin Silppua huolella ainakin 30 minuuttia. Halusin viettää aikaa sen kanssa ennen tuntia. Halusin antaa Silpulle mahdollisuuden olla hyvä poni vaikka se onkin vähän laiska. Harjattuani kulutin aikaa juttelemalla aikuisille, jotka tulivat samalle tunnille kanssani. Samalla venyttelin itseni vetreäksi ratsastusta varten. Kellon ollessa noin 18:45 aloin laittamaan Silppua kuntoon. Silppu seisoi oikein nätisti laittaessani satulaa ja otti kuolaimet halukkaasti suuhun.
Tunnilla nousin nopeasti selkään, jotta voisin antaa Silpun verrytellä hyvin käynnissä ennen työn tekoa. Aloitimme ottamalla ohjia ja nousimme käynnissä kevyeen istuntaan. Sitten nousimme jalustimille seisomaan ihan suorana. Nostimme toisen käden ilös ja lopulta molemmat niin, että ohjat olivat ponin kaulalla. Toistimme myös kevyttä istuntaa ja suorana seisomista edes takaisin. Teimme saman ravissa, toki pitäen ohjista kiinni. Sitten laukkasimme uralla kevyessä istunnassa. Sain tehdä Silpun kanssa paljon töitä, jotta sain sen laukkaamaan reippaasti. Laukan jälkeen laitoimme jalatjalustinremmien sisään jalustimen päälle niin, että polvissa oli selvästi liikaa kulmaa. Teimme samaa kevyt istunta -> suorana seisominen -> kevyt istunta -harjoittelua. Se tuotti hieman vaikeuksia, mutta hyvää treeniä se vaan oli! Sitten otimme jalustimet takaisin jalkaan ja kävelimme hetken samalla suuntaa vaihtaen. Uudessa suunnassa otin fleecen pois päältä ja nostimme jalustimet ristiin hevosen kaulalle. Aloimme työskentelemään ravissa ilman jalustimia. Toisella pitkällä sivulla pidensimme askelta ja toisella ratsastimme oikein lyhyitä askelia. Silpun askelissa oli todella helppo istua. Tunsin onnistuvani ja kehittyneeni edellisistä kerroista. Kun olimme ratsastaneet ilman jalustimia monta kierrosta, laitoimme jalat jalustimiin pysähdyksessä ja jatkoimme hetken harjoitusravia jalustimien kanssa. Sitten vielä keventelimme ja teimme muutamia pääty-ympyröitä.
Tunnin päätyttyä vein Silpun talliin ja riisuin siltä satulan ja suitset. Taputin ja rapsuttelin sitä vielä kiitokseksi ja otin muutaman kuvan. Sitten menin ulos odottamaan bussia.
Olen tuntiin erittäin tyytyväinen. Silppu oli oikea ratsu tälle tunnille rauhallisuutensa ansiosta. Sain itse keskittyä täysin ratsastusasentooni. Nyt ei kun seuraavaa tuntia odottelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti