5.3.2015

Ostokset Virosta

Ensiksi haluan esitellä kaksi kynsilakkaa, jotka ostin laivalta tulomatkalla. Viva la diva -lakat ovat osoittautuneet oikein kestäviksi. Laitoin kaksi kerrosta toista väriä toiseen käteen ja toista toiseen. Lakat kestivät vahingoittumattomina kokonaisen viikon, vaikka en laittanut mitään alus- tai päällyslakkaakaan. Hinta oli kolme lakkapulloa 9.90€. Kolmannel lakan sai minun äitini. En muista lakkojen kappalehintaa valitettavasti. Nämä kirkkaat värit sopivat hyvin esimerkiksi Väriestejuoksuun. Normaaliin arkiasuuni ne ovat hieman liian räikeät.




Sitten on housujen vuoro. Ostin mustat joustavat ja liikuntaan sopivat housut Viron H&M:stä. Housujen merkki on Divided, mutta tarkkaa hintaa en muista. Veikkaisin, että 10-20€. Käytössä housut ovat olleet mukavat. Tykkään niistä kovasti.


Ostin Virosta myös mustan Five Quality Kaporal for women -takin. Takki maksoi alennusmyynnissä muistaakseni 60-70€. Takki on ollut oikein lämmin ja mielestäni hyvin tyylikäs. Se on lisäksi mukava päällä. Vasemmasta hihasta löytyy Kaporalin logo, josta kuva alhaalla.




Ostin myös mm. Limurannekkeen kaivalta ja kävimme syömässä äitini ja tätini kanssa Virossa. Viron Prismasta ostin 2l CocaColaa, joka maksoi vähemmän kuin täällä Suomessa 0,5l pullo! Lisäksi ostin kaksi Nivean Aqua Sensation päivävoidetta, sillä huomasin niiden(kin) olevan halvempia Virossa, kuin Suomessa.

Tällainen ostostenesittelypostaus tällä kertaa. Kertokaa kommenteissa mitä piditte. Ja haluaisitteko lisää tällaisia. Kertokaa postaustoiveita. Otan ideoita mielelläni vastaan. Viikonloppuna sitten Horse Fairiin. Palaillaan! :)

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus. onko sulla hoitohevosta

    VastaaPoista
  2. Tällä hetkellä ei ole hoitohevosta. Olen hoitanut Kilon tallilla noin vuoden verran Suffelia ja Ruusua.

    VastaaPoista