14.12.2014

Joulukalenteri 2014: 3. Adventti vklp

Kuvassa L&S-leirin stage.

Minun yksi lempijoululauluistani on Tulkoon joulu. Päätinkin näin sanoa, sillä olen koko viikonlopun ollut seurakunnan leirillä. En päässyt eilen ratsastamaan, mutta eihän se hirmuisesti ole haitannutkaan. Täällä on lököilty aamusta aamuun, alusta loppuun yövaatteissa. Sehän onkin tämän leirin idea. Saunoimme ja olemme laulaneet useita joululauluja, sekä puhuneet muuten tulevasta joulusta. 
  Ilmoittauduin tänne vasta perjantaina, sillä leirille vapautui kaksi paikkaa. Leiri itse alkoi sinä samana perjantaina kello 18:00. Tuli hieman kiire pakata ja valmistautua, mutta selvisin. Leiri loppuu tänään eli sunnuntaina puolen päivän aikaan, jolloin lähdemme kotiin.

Joulu on yhdessäolon aikaa. Muistakaa iloita antamisesta ja auttamisesta.

Mikä teidän mielestänne on parasta joulunodotuksessa? Entä itse joulussa? Miettikää mitkä perinteet ovat teille rakkaita. Entä mistä asioista olette kiitollisia?
Voitte miettiä itseksenne tai kommentoida vaikka tähän päivitykseen mietteitänne jouluun liittyen tai mihin tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti