Heipparallaa taas täältä Harjusta. Opiskelu on ollut täysipäiväistä viime viikonloppua myöten. Yhteensä yhdeksän päivää nyt on ollut putkeen koulupäiviä, jospa viikonlopuksi pääsisin huilimaan kotiin. Jaloakin on jo ikävä, kun ei yli viikkoon olla nähty. Joka päivä, paitsi tänään torstaina, on ollut tallivuoroja. Sekä lähes joka päivä on ollut vieläpä melkein kaikki tallivuorot, aamutalli, aamupäivän talli, tarhanvaihto, neljän talli ja iltatalli. Aamupäivän talli on kaikista raskain. Silloin loimitetaan hevoset, viedään ulos, siivotaan karsinat, ruokitaan, lakaistaan, siivotaan yleiset tilat ja haetaan hevoset sisälle. Olen ollut viime viikon perjantaista lähtien lisäksi flunssassa, joka ei ole ainakaan oloa parantanut. Silti lähes jokaiseen talliin lähden reippaasti ja hyvillä mielin, koska mielessäni on unelma, jota haluan tavoitella ja sen eteen tehdä töitä, unelma hevosalan ammattilaiseksi valmistumisesta, sekä
oma talliyritys.
Nyt eiliseen päivään ja niin kuin otsikkokin kertoo, näyttöihin. Eilen minulla oli 'hevosten hoito ja hyvinvoinnista huolehtiminen' -opintojen osanäyttö. Näytön alueina oli hevosen anatomiasta luut, nivelet ja jänteen, terveen hevosen tuntomerkit ja haavojen hoitoa. Näyttö oli iltapäivällä. Aamulla minulla oli tallia 7:30-11:00. Sen jälkeen oli vapaata aina näytön alkamiseen asti, eli noin 14:10 asti. Näyttö kesti 20 minuuttia, jonka jälkeen loppupäivä oli vapaata, lukuunottamatta iltatallia, jossa meni noin 25 minuuttia. Näyttö meni oikein hyvin. Tuntia ennen omaa aikaani alkoi vatsaani kipristää jännityksestä, mutta ihan turhaan. Aineen opettaja on todella mukava ja rento tyyppi, joten näyttötilanne ei ollut mitenkään epämiellyttävä. Näytön jälkeen sain tietää heti numeroni. Sain kaikista kolmesta yllä mainitsemista osa-alueista asteikolla 1-3(1 huonoin/3 paras) kolmosen, eli parhaan numeron mitä voi saada. Hyvin siis meni.
Ennen näyttöä talliin mennessäni näin tallikissa-Jallun. Otin Jallun syliin ja paijailin sitä hetken. Tuntui, että jännitys alkoi helpottaa, kun sain vähän kissaterapiaa ennen h-hetkeä. :D
Kolmosethan sieltä tuli. Oliko kenties Jallun ansiota? Sitä ei tiedä, mutta ihana ja hellyydenkipeä kisu Jallu on. <3
Tänään oli saman opettajan pitämänä ruokinta-, rehunäytteen otto- ja varsan rekisteröintinäytöt. Nämä, kuten eilisenkin näytöt olivat ravitallissa. Eilen illalla jännitin näyttöjä niin kovasti, että vaikka minua väsytti, en saanut unta ennen kahta yöllä vaikka makoilin sängyssä jo puoli kymmenestä eteenpäin. Heräsin tänään kello 8:45. Luin hieman Hevostaito-oppaasta ruokinnasta ja suuntasin näyttöön 9:25. Tunnistin hyvän ja huonon heinän erot hyvin. Väkirehujen tunnistuksessa tunnistin 7/8 rehua, mutta osasin kertoa vain puolien käyttötarhoituksesta, joten numeroksi sain vahvan kakkosen. Rehunäytteen ottamisesta sain kolmosen ja varsan rekisteröinnistä kolmosen. Tänään näyttö meni huonommin kuin eilen, koska valmistautumiseni oli huono. Vilkaisin vain eilen ihan nopeasti kaikista osa-alueista pääasiat ja tänään luin pari minuuttia ennen näyttöä. Talliviikon väsymys painoi päälle, olisin halunnut vain nukkua. Onneksi luin senkin verran mitä sain aikaiseksi.
Olen molempina päivinä saamiini numeroihin todella tyytyväinen. Näyttöissä sain motivaatiota ruveta lukemaan toden teolla Hevostaito-opasta ja etenkin ruokintaa ja lääkintää, sillä ne ovat heikkouksiani. Ruokinta ja lääkintä ovat kuitenkin yksiä tärkeimpiä asioita hevosten hoidossa. Hevostenhoitajan tehtävähän on pitää hevoset mahdollisimman terveinä ja onnellisina. Pian lähden viikonloppuvapaille ja ensi viikolla jatketaan opiskelujen merkeissä! Ensimmäinen tallinäyttöni siintää jo horisontissa, mahdollisesti jo ensi viikolla. Siihen asti viettäkää antoisa viikonloppu ja pitäkää huolta rakkaista hevosystävistämme! :)